Kuudennen vuosisadan ensimmäisinä vuosina tunnettiin hyvin koko
Konstantinopolissa miimillisen näyttelijättären ja tanssijattaren
Teodoran huomiota herättävä maine.
Hänen syntymäpaikastaan ei ole juuri paljoakaan tietoa. Jotkut
vanhanajan kronikankirjoittajat ovat antaneet hänen syntyä Kyprossa,
Afroditen intohimoisella ja tulisella saarella, kun taas toiset —
nähtävästi oikeammin — mainitsevat hänen synnyinpaikakseen Syyrian.
Kuinka tämän asian laita lieneekään ollut, hän tuli joka tapauksessa
jo lapsena Bysanttiin omaistensa mukana, ja tässä kevytmielisessä
ja perin pohjin turmeltuneessa kaupungissa hän sai kasvatuksensa ja
kehittyi lapsesta neidoksi. Hänessä säilyi kuitenkin melko huomattavana
atavistisena erikoisuutena koko elämänikänsä kotimaansa leima ja
rakkaus synnyinseutuunsa. Justinianuksen, joka oli syntynyt Makedonian
karussa vuoristossa, ollessa sisintään myöten roomalaisen hengen
läpitunkema Teodora pysyi aina puhdasverisenä itämaalaisena ja rotunsa
käsitystapoihin, mielipiteisiin ja ennakkoluuloihin piintyneenä.
Ei tiedetä varmasti, millaisesta perheestä hän polveutui.
Jonkinlaisesta kunnioituksesta sitä keisarillista arvoa kohtaan, johon
hän sittemmin kohosi, tarina on myöhemmin luonut hänelle mainehikkaan
tai ainakin täysin esittelykelpoisen sukupuun ja lahjoittanut
hänelle isäksi varakkaan ja viisaan senaattorin. Hänen syntyperänsä
näyttää kuitenkin todellisuudessa olleen erittäin vaatimaton. Jos
voi uskoa Prokopioksen Salaisia muistelmia, hänen isänsä oli köyhä
Acacios-niminen mies, joka oli ammatiltaan amfiteatterin karhunvartija.
Hänen äitinsä oli vähemmän hyveellinen nainen kuuluen siihen lajiin,
jonka edustajia oli paljon sirkus- ja teatterimaailmassa. Tästä
taiteilija-avioliitosta syntyi kolme tytärtä: Comito, Teodora ja
Anastasia. Toinen järjestyksessä, tuleva keisarinna, syntyi luultavasti
noin vuonna 500.
Hippodromin vakinaiset vieraat muistivat kauan ne olosuhteet, joitten
vallitessa Teodora ensi kerran esiintyi julkisuudessa. Acacios
oli kuollut ja jättänyt lesken ja kolme tytärtään äärimmäiseen
köyhyyteen. Vanhin lapsi ei ollut vielä täyttänyt seitsemättä vuottaan.
Säilyttääkseen itselleen vainajan ammatin, perheen ainoan tulolähteen,
äiti ei keksinyt mitään muuta keinoa kuin mennä naimisiin toisen
miehen kanssa, joka ruvetessaan karhunvartijan toimeen samalla otti
huolehtiakseen sekä perheestä että eläimistä. Tämän suunnitelman
toteuttamiseen tarvittiin kuitenkin vihreän puolueen johtajan
Asterioksen suostumus. Mutta Asterios oli ottanut rahoja vastaan
kannattaakseen toista ehdokasta. Voittaakseen tämän ilmeisen huonon
onnen Teodoran äiti päätti taivuttaa ihmiset puolelleen, ja kun
kaupunkilaiset olivat eräänä päivänä koolla sirkuksessa, ilmestyi hän
arenalle ohjaten edessään kolmea kukin koristettua pikku tytärtään,
jotka ojentelivat rukoillen käsiään kansanjoukkoa kohti. Vihreät vain
nauroivat tälle liikuttavalle vetoamiselle, mutta toinen sirkuspuolue,
siniset, joka oli aina valmis tekemään kepposen vastustajalleen,
kallisti heti korvansa rukoukselle, jonka toinen puolue oli jättänyt
kuulematta, ja myönsi Acacioksen perheelle sen toimen, jonka se oli
vähää ennen menettänyt.
Tällainen oli Teodoran ensimmäinen kosketus sen kansan kanssa, jota
hän sittemmin joutui lumoamaan ja lopulta hallitsemaan. Hän ei koskaan
unohtanut tätä muistoa, ja keisarinna antoi vihreitten kalliisti
maksaa sen epäoikeutetun välinpitämättömyyden, jolla he olivat kerran
torjuneet hänen lapsellisen vetoomuksensa.
Teodora siis kasvoi yhdessä sisartensa kanssa sellaisen äidin
holhoamana, joka oli jokseenkin vapaa siveellisistä tunnonvaivoista,
ja siinä verraten kevyessä ilmapiirissä, joka vallitsi hippodromin
kulissien vaiheilla. Sillä tavoin hän olikin pian aivan luonnollisesti
kypsynyt tulevaa kohtaloaan varten. Acacioksen leski, joka oli
taipumuksiltaan käytännöllinen nainen, huomasi kaikki tyttärensä
kauniiksi ja järjesti vähitellen niin, että he pääsivät teatteriin.
Comito joutui ensiksi tälle uralle ja onnistui oivallisesti. Teodora
seurasi hänen jälkiään. Jo varhain hän pääsi sisarensa kerällä
näyttämölle ja näytteli hänen rinnallaan pieniä palvelijatarosia; mutta
ennen kaikkea hän seurasi sisartaan maallismielisiin seuroihin, joissa
osattiin erittäin suuresti antaa arvoa näyttelijättären kauneudelle,
ja kun Teodora oli tällä tavoin aivan nuorena joutunut ylen
turmeltuneeseen elostelijaseurapiiriin, sai hän hyvin pian tutustua
kaksimielisiin ja sopimattomiin lähentelyihin vastaanottohuoneiden
sekalaisessa seurassa. Kun hän oli vuorostaan tullut siihen ikään, että
saattoi itsenäisesti esiintyä näyttämöllä, etsi hän tietysti onneaan
sieltä, mistä hänen perheensä muutkin jäsenet olivat löytäneet sen.
Hän oli hyvin kaunis. Hänen ylistelijänsä vakuuttavat, että
hänen kauneutensa oli niin kuninkaallinen ja niin harvinainen,
etteivät mitkään sanat voineet kyllin kuvailla sitä. Vieläpä hänen
parjaajansakin myönsivät, että hänen hennossa olemuksessaan oli
harvinainen lumousvoima sekä että hänen suuret, ilmeikkäät, vilkkaat
ja tuliset silmänsä valaisivat hohteellaan hänen viehättävät kasvonsa,
joitten iho oli tumma ja jokseenkin kalpea. Tästä kaikkivallitsevasta
lumousvoimasta, jolla hän myöhemmin saavutti niin monta voittoa,
on kenties jotakin jäljellä siinä virallisessa muotokuvassa, jota
säilytetään San Vitalessa Ravennassa. Hänen jalkoihin asti ulottuvan
keisarinnanviitan verhoama vartalonsa näyttää jäykältä ja verraten
kookkaalta. Otsaa peittävän raskaan diadeemin ja mustat kiharat
miltei kokonaan näkyvistä kätkevän valtavan tekotukan varjostamille
hennoille, hiukan alaspäin kapeneville hienopiirteisille kasvoille
antaa oman leimansa juhlallinen, melkeinpä surumielinen vakavuus.
Näissä kivettyneissä kasvoissa on enää huomattavissa vain yksi ainoa
elonmerkki, yhteenkasvaneitten kulmakarvojen varjostamat silmät, joista
Prokopios puhuu, jotka vieläkin säteilevät ja joiden hehku näyttää
ikäänkuin kuluttavan hänen kasvojaan.
Jos tahtoo luoda itselleen jonkinlaisen mielikuvan tästä kuuluisasta
kaunottaresta hänen ihanimpana kukoistuskautenaan, on paremminkin
syytä kääntyä toisille tahoille, nimittäin niihin muotokuviin, joissa
uudenaikaiset maalarit, ennen kaikkea Clairin ja Benjamin Constant,
ovat koettaneet manata eloon Teodoran hävinneitä piirteitä ja
onnellisella luomishetkellä osanneet antaa Ravennan mosaiikkimuotokuvan
innoittamina tälle kylmälle ja liikkumattomalle olennolle hivenen sen
entistä lumousvoimaa.
Teodoralla oli sentään muutakin kauneutensa lisäksi. Hän oli älykäs,
henkevä ja hauska seuraihminen; hänessä oli draamallista vilkkautta,
jota hän kernaasti käytti hyväkseen niiden näyttelijättärien
kustannuksella, jotka esiintyivät yhdessä hänen kanssaan; ja hän oli
kekseliään ja hullunkurisen sukkela, millä ominaisuudellaan hän osasi
lumota huikentelevimmatkin ihailijansa. Hyväluontoinen hän ei suinkaan
aina ollut, ja hänen huima riehakkuutensa ei kavahtanut ilkeyksiä, jos
ne voivat herättää naurua; mutta jos hän taas tahtoi olla miellyttävä,
saattoi hän olla vastustamattoman hurmaava. Rohkeana, yritteliäänä ja
julkeana hän ei viitsinyt odottaa miesten tulemista luokseen, vaan
turvautui huimaan ja viekkaaseen uskaliaisuuteensa kiihoittaakseen tai
rohkaistakseen heitä. Koska hänellä ei muuten ollut juuri lainkaan
siveellistä vastuuntunnetta — vaikeahan on kuvitella, mistä hän olisi
sellaista saanut — ja kun hänellä sitäpaitsi oli ainoalaatuinen ja
väsymätön eroottinen tempperamentti, menestyi hän nopeasti muillakin
aloilla kuin teatterissa.
Näyttelijätär hänestä siis tuli, mutta hänellä ei ollut vähääkään
halua ruveta toisten tavoin huilunsoittajattareksi, laulajattareksi
tai tanssijattareksi. Mieluummin hän esiintyi kuvaelmissa, joissa
saattoi peittelemättä näytellä kauneuttaan, josta hän oli niin
ylpeä, sekä pantomiimeissa, joissa hänen iloisuutensa ja koomilliset
lahjansa pääsivät monella tavoin näkyviin. Konstantinopolin nuorten
vetelehtijöiden, jotka olivat kuitenkin tässä suhteessa hyvin
paatuneita, sanotaan pitäneen suuressa arvossa hänen rohkeaa tapaansa
näytellä itseään lavalla ja hänen uskaliaisuuttaan jokseenkin
kaksimielisten teatterivaikutelmien tavoittelussa, joitten avulla
hän herätti katselijoiden huomiota. Ja kansa tervehti häntä hurjasti
riemuiten, kun hän esiintyi melkein alastomana ja antoi kesyjen
lintujensa hyväillä kiihoittavasti kaunista ruumistaan. Vähemmän ei
suinkaan herättänyt mieltymystä se uhmaileva viehkeys, jolla hän otti
kömpelöissä pantomiimeissa vastaan tiheästi satelevat korvapuustit
ja antoi yleisön katsella nauruhermoja kiihottavia ilmeitään
keskellä pahinta myrskyä. Suurimmat voittonsa hän kuitenkin saavutti
yksityisluontoisemmissa kohtauksissa.
Käyttääksemme vakavan historiankirjoittajan Gibbonsin kuvaavaa
lausetapaa Teodoran hyväntekeväisyys oli rajaton, ja pian hän olikin
yli koko Bysantin tunnettu mielettömistä illallisistaan, vapaasta
puhetavastaan ja monista rakastajistaan. Hänestä oli ilmeisesti
tärkeämpää olla ihailtava kauneutensa kuin häveliäisyytensä vuoksi.
Toisinaan hän esitti kulissien takana juuri näyttämöltä päässeenä
ja hyvin kevyessä puvussa vatsatanssin tovereittensa ja lähimpien
ihailijainsa katseltavaksi ja oli erittäin ylpeä tässä taidossa
saavuttamastaan sulavuudesta. Joskus hän aterian loppupuolella
yleisen lamautumisen vallitessa lasketteli kerrassaan ällistyttäviä
puheenparsia ja heittäytyi mitä rohkeampiin asentoihin, ja tarvittiin
Prokopioksen kreikankieli sen tietoa ja kekseliäisyyttä todistavan
elinvoimaisuuden kuvaamiseksi, joka ilmeni Teodoran nautinnoissa,
sillä hän oli erittäin aulis kaikkia, sekä herrasväkeä että
palvelijoita kohtaan, ja lähti epäröimättä alas keittiöhuoneisiin,
jos salin puolella oltiin vähän väsyneitä. Hänellä oli, niinkuin
eräs bysanttilainen kronikankirjoittaja sanoo, uteliaisuuden henki
hedelmällisessä kekseliäisyyskyvyssään, ja jos voitaisiin yksitellen
luetella Salaisten muistelmien pikku seikkailut, todistaisivat ne tämän
arvostelun oikeaksi. Riittänee, kun toteamme, että jos voitaisiin uskoa
nämä juorut sanan mukaisesti, niin Messalina olisi Teodoraan verrattuna
erittäin vaatimaton paheellisuudessa, melkeinpä mallikelpoinen
tavoiltaan. Teodora joutuikin pian näitten nautintojensa vuoksi
siinä määrin huonoon maineeseen, että kunnialliset miehet tullessaan
häntä vastaan kadulla väistivät häntä peläten hänen kosketuksensa
saastuttavan; jo pelkkää hänen tapaamistaan pidettiin huonona enteenä.
En tiedä, välittikö Teodora paljoakaan yleisestä mielipiteestä, mutta
seikkailevalla elämällään hän hankki itselleen joukon muita ikävyyksiä,
jotka olivat hänelle sangen tuntuvia. Huolimatta siitä varovaisuudesta,
jota hän noudatti välttääkseen sellaista onnettomuutta kuin raskautta,
hän joutui kuitenkin siihen tilaan, ja kaikki yritykset, joita hän
teki ennenaikaisesti vapautuakseen onnettoman sattuman synnyttämästä
sikiöstään, olivat turhat. Hän synnytti pojan, jolle annettiin nimeksi
Johannes, mutta tätä kiusallista lasta kohtaan hän osoitti niin suurta
vastenmielisyyttä ja valitti niin katkerasti sitä haitallisuutta, mikä
lapsesta olisi hänen omalla urallaan, että isä piti parhaana vapauttaa
hänet tästä huolenpidosta, ja kun isän täytyi samoihin aikoihin
matkustaa Arabiaan, joko virkatoimissa tai muitten asiain vuoksi,
otti hän pojan mukaansa. Tämä lapsi ilmestyi myöhemmin näkyviin ja
aiheutti keisarinnalle monenlaisia ikävyyksiä, mutta sillä kerralla oli
kurtisaani ihastunut päästessään siitä eroon. Tämä läksy ei kuitenkaan
vielä riittänyt hänelle. Tiedetään varmasti, että hänellä oli myöhemmin
tytärkin, jolle hän näyttää omistaneen suurempaa huolta.
Tämä tapahtui noin vuonna 517. Niihin aikoihin, jolloin Teodorasta oli
kauneutensa, sukkeluutensa ja nautinnonhalunsa vuoksi tullut Bysantin
puolimaailman tähti, hän oli vasta kahdeksantoistavuotias.
2