»No auttakaa, hyvät ihmiset, oi!
jo maahan meni nyt multa
niin makeat maidot ja juustot ja voi
ja herttainen kerma kulta!»
Näin huutavi Liisa muori nyt
ja rattaiden luokse hän karkaa,
mut siellä on kaikki särkynyt. —
Voi sinua, Liisa parkaa!
* * *
Liisa oli maitomuori.
Liisall' oli koira nuori,
Vahti oli nimi sen.
Maitokuormaa vetäissänsä
metsään loi se silmiänsä,
niinkuin mitä hakien.
Olispa jo useasti
mennytkin ties minne asti,
vaan kun valpas Liisa esti,
niin se aisoissansa kesti.
Mutta kerran sattui niin:
kulkivat he taasen kaupunkiin.
Liisa ilomieliä,
Vahti — mitä vielä!
Suruissansa vaan
toimeen tukalaan,
niin juur' siellä,
missä juoksee puro pien'
— huh, kun juttu tää
hirvittää! —
jänis hyppäs poikki tien!
Liisa hämmästyi
Liisa äimästyi:
siunas kerran, toisen,
nähden pedon moisen.
Vahti hyörähti,
Vahti pyörähti,
haukahti ja — sillä erää
lähti jänön perään.
Katsokaas nyt vääräsäärtä
tuolla pitkin ahon äärtä
juoksee, kiskoo,
koipiaan viskoo.
Vahti poika koittaa
pupu parkaa voittaa,
mutta äkkiäpä — rops! ja raps!
— Voi sinua tuhma laps! —
Nyt sun kävi sillä-kurin:
rattaat meni nurin.
Liisa kävi parkuun,
jänis pääsi karkuun.
Samuli Suomalainen.