Mun pupu jänöni pienoinen,
kuink' olet hieno ja pehmoinen!
Kuink' korvas on pitkät, taitais luulla
sun voivan virstojen päähän kuulla.
Ja kehräsilmäs ne melkein on suuret
kuin lumpeen lehdet tai nauriin juuret.
Nyt katselet maahan, nyt taivahalle,
nyt vasempahan, nyt oikealle,
vaan etpä näe kuin Mirri häijy
sun henki parkaas hiipien väijyy.
Ma pelkään, pupu, sä saanut lienet,
kyll' isot silmät, mut aivot pienet!
Suonio.