Pietari Mansikka oli syntynyt 29 p. heinäk. 1825 Kelkkalan kylässä
Viipurin pitäjässä. Isä oli tilallinen mainitussa kylässä _Pietari
Yrjänänpoika Mansikka_, joka kuoli jo 1829 jättäen pojan 4 vuoden
vanhaksi; äiti torpparin tytär _Katrina Rapo_ (k. 1856). Pietari poika
halusi pienestä asti päästä kouluun, vaan se ei käynyt laatuun, kun
varat olivat ohuet ja talossa tarvittiin työntekiöitä. Vanhemmalta
veljeltänsä Juhanilta, joka jonkun aikaa oli Viipurin senaikaista
piirikoulua käynyt, sai hän kuitenkin oppia tieteitten ensimmäiset
alkeet: kirjoittamaan, lukua laskemaan, maantiedettä ja historiaa vähin
tuntemaan. Hän oli näissä opinnoissaan niin ahkera, että äitinsä
surkeili kynttelien menoa, joiden luuli turhaan palavan. Jo v. 1844 hän
läksi Käkisalmeen siltavoudiksi, jona oli 1 1/2 vuotta, vaan erosi
sitten siitä virasta ja rupesi puhtaaksikirjoittajaksi tuomarille;
ruotsin kieltäkin oli näet Mansikka jotenkuten oppinut. V. 1848 hän
muutti takaisin Viipuriin ja tuli siellä palovartiokorpraaliksi;
kivulloisuuden tähden täytyi hänen v. 1857 tästä virasta erota, jolloin
sai vähäisen eläkkeen ja sen jälkeen eli ravintolanpitäjänä. Häntä
kuuluu myöskin paljon käytetyn asianajajana. Kuoli 20 p. maalisk. 1871;
hautapatsaan hänelle mainitaan "ylioppilasten Helsingistä"
toimittaneen. V. 1848 hän oli nainut posteljonin tyttären _Anna
Kykkäsen_ Käkisalmesta; leskeksi jouduttuaan toisella kertaa _Johanna
Tiströmin_ Viipurista. Kolme poikaa, jotka hänelle syntyivät, kuolivat
isän suruksi kaikki lapsina. Ulkokäytökseltään mainitaan Mansikka
olleen vähän herrastava mies. Valitettavasti kuuluu hän ajoittain
olleen paljonkin ryypiskelevä, ja hänen elämänsä sentähden hyvin vähän
mallikelpoinen.
Runoja kirjoitti Mansikka paljon ja helposti. Ne ovat vilkkaita ja
sujuvat hyvin sekä osoittavat todellista runohenkeä hänessä olleen.
Hänen runoistaan ovat erittäinkin sieviä "Merimiehen runo" sekä
"Jäniksen valitus" ja "Revon valitus"; vielä mainittakoon tähän myöskin
painettu "Syysruno". Myöskin lauluja on Mansikka paljon sepittänyt.
Hänen runojansa ja laulujansa on useita painettukin (sanomalehdessä
Sananlennätin ja erikseenkin). Hautapatsaihin sepitteli hän
uskonnollisia runonpätkiä; eräs Mansikan tuttava sanoo ihmettelevänsä,
mitenkä hän voi niin elää kuin eli, ja kuitenkin niin hartaita
kehoituksia elämän parannukseen lausua.