Matti Puhakka syntyi Kontiolahdella 24 p. huhtik. 1816; hänen
vanhempansa olivat talollinen _Juhani Puhakka_ ja _Greeta Kärkkäinen_.
Isä oli ankara mies, joka ei sallinut lasten viettää tyhjäntoimittajan
päiviä, vaan otti heidät jo pieninä mukaansa työhön metsälle. Jo
15-16-vuotiaana sai Antti, kun isä kuoli, ruveta Heinävaaran vasta
aljetun uutistalon isännäksi; vanhan talon oli isä jo eläessään antanut
vanhimmalle pojalle. Ensin oli Puhakalla kovat ajat uudessa talossaan,
paikka oli vesiperäistä ja hallanarkaa. Mutta vähitellen murheet
vähenivät ja hän voi ruveta ajattelemaan emännän hankkimista taloon.
Semmoinen oli myöskin ehdolla, mutta oli olemassa paha este: Antti
Puhakka ei vielä osannut lukea eikä siis ollut ripillä käynyt; vaan
ihanan palkkion toivossa tuli hän pian mainioksikin lukiaksi. Sen
jälkeen lähdettiin kosiomatkalle, joka hyvin onnistuikin, vaikka
Puhakka ei ollut huolinut ottaa pitäjän tunnettua puhemiestä mukanaan,
oli vain lähtenyt omalla uhallaan erään tuttavan kanssa. Avioliitto
tuli varsin onnelliseksi, eikä häiriytynyt kielikellojenkaan
kuiskeista. Mainittakoon tässä suhteessa tapaus, joka todistaa Puhakan
avonaista ja luulematointa mieltä. Hänen nuorta vaimoansa paneteltiin
Puhakalle siitä että muka osoitti liian suurta hellyyttä erästä talon
renkiä kohtaan. Vaan Puhakka vastasi hymysuin: "ei hänellä ole mitään
viekkautta vatsassaan, mutta hänellä onpi yhtä leikkisä luonto kuin
minulla itsellänikin". Ja renki jäi vielä moneksi vuodeksi talon
palvelukseen.
Antti Puhakka oli vilkas, toimelias mies ja saavutti pian sen kautta
kunnioitetun aseman kotipaikoillaan. Hän harrasti parannuksia
maanviljelyksessä ja oli muassa kaikissa toimissa paikkakuntansa
hyödyksi ja edistykseksi, esim. Höyttäisen laskemisessa. Mutta myöskin
yleisempiin asioihin käänsi hän huomionsa ja kirjoitti jo nuorempana
miehenä mainion runonsa "Tuhman Jussin juttureissu", joka lienee
sattuvin iva, mitä on kirjoitettu Ruotsin kielen valtaa vastaan
oikeustoissa meidän maassa. Se arvo, jota Puhakka paikkakunnassaan oli
voittanut, aikaan sai sen, että hän valittiin jäseneksi v:n 1862
Tammikuun-valiokuntaan, jossa asioita valmisteltiin jälleen pitkän
loman (1809-1863) jälkeen kokoontuville valtiopäiville. Useimmilla
valtiopäivilläkin vv. 1863-82 (paitsi 1867) Puhakka sitten oli
tuomiokuntansa (Liperin) edusmiehenä talonpoikaissäädyssä, ja otti
ahkerasti, joskus runomuotoonkin pukeutuneilla lausunnoilla, osaa
keskusteluihin. -- Mielipiteiltään on Puhakka, niinkuin ylläolevastakin
näkyy, edistyksen mies. Hänellä on avoin silmä, avoin mieli, joka
mielellään uutta vastaanottaa, eikä aina kiihkeästi vanhasta riipu.
Kaikilla ennakkoluuloilla, pontta puuttuvilla vanhoilla laitoksilla
on ollut hänessä leppymätöin vastustaja. Siinä, että kaikille niin
paljo kuin mahdollista valmistetaan tilaisuutta kehittyä vapaasti,
oman luontonsa mukaan, näkee hän yhteiskunnan parasta. Hän menee
tässä suhteessa pitemmälle kuin yleensä meidän talonpoikainen
kansamme, niinkuin on näkynyt hänen lausunnoistaan valtiopäivillä.
Elinkeinovapaus, uskonnonvapaus y.m. eivät hänen mielestänsä ole
kammottavia asioita, vaan päämäärä, johonka on pyrittävä.
Erään lukkarin Juveniuksen avulla oppi Antti Puhakka kirjoittamaan,
huolimatta siitä että pitäjän pappi neuvoi häntä olemaan vaivaamatta
itseänsä semmoisella talonpojalle tarpeettomalla taidolla. Halua
kirjallisuuden lukemiseen mainitaan hänen saaneen kerran kun
kirveellä haavoitettuansa itseänsä jalkaan täytyi pitkät ajat maata
sairasvuoteella. Raamatun hän silloin luki kannesta kanteen. Suurta
ihastusta hänessä nosti Suomalaisen uskonnollisen runouden mestariteos
Calamniuksen yksinkertainen vaan kaunis "Ilolaulu Jesuksesta". Vaan
ennakkoluuloista vapaata mieltänsä hän silloinki näytti. Samaan aikaan
hän kutsutti luoksensa sairasvuoteensa ääreen erään ympäristöllä
tunnetun tietäjän ja laulatti tällä itsellensä vanhoja loihtuja, noita
syntyjä syviä, joihin Suomen kansa ammoisina aikoina oli viisautensa
pannut. Tietäjä luuli Puhakan luottavan hänen loitsujensa voimaan,
mutta Puhakkaa ainoastaan huvitti kuulla vanhoja runoja laulettavan.
Epäilemättä ne vaikutukset, joita Puhakka tuolloin sairasvuoteellaan
koki, ovat suuresti vaikuttaneet hänen runouteensa. Tähän painetussa
pikku runossa "Lauluin tiedännästä" esim. näemme hänen jäljittelevän
vanhaa loitsua.
Puhakan runoja löytyy useita painettuina eri vuosikerroissa Maamiehen
Ystävää, Suometarta, Tapiota y.m.; Suom. Kirj. Seuralla löytyy
käsikirjoituksena pari kymmenkuntaa. Varsinkin pilkkarunoistaan on
Puhakka kotiseutuvillaan kuuluisaksi ja peljätyksi tullut, mutta ne
ovat usein sitä laatua, ett'eivät painettaviksi sovi. Puhakan runoista
ovat, paitsi "Tuhman Jussin juttureissu", parhaimpia runo "Ulkokansan
kapinasta" (vallankumousvuodelta 1848) ja "Surulaulu 1850 vuoden
kiellosta".