Kulki tänne Kuopiosta
Ukko vanha ja vakainen
Sauvan kanssa kaiken matkan,
Konttasi kyliä myöten,
Kupehella kunnos kontti,
Kontissa sulo sanomat.
Kerran ol' Kemissä käynyt,
Toisen kerran Torniossa,
Sieltä pitkin Pohjan lahta
Kaikki kaupungit katsellen,
Käynyt vielä Viipurissa,
Savon suolakaupungissa.
Tuossa haasteli halulla
Matin kanssa kaiken illan,
Kuinka kansat kaukaisetkin
Ulkomailta matkusteli,
Laskit laivoilla merellä
Kaupaksi kalunsa tänne.
Kun nyt Matti kuunteleepi
Kansan kauppoja ukolta,
Mieli painuvi pahaksi
Suuresta Savon suvusta,
Kun on syntynnä säkissä,
Karsinassa kasvanunna,
Monen taipaleen takana,
Kosken varsilla kovilla;
Kun ei Luoja laittanunna
Saimaata samaksi veeksi,
Jotta sais Savonkin lapset,
Kanssa Karjalan asujat
Venehellä vettä myöten
Vieä kaupaksi kalunsa
Suomen suurelle lahellen,
Kansakunnan karjamaille.
Jospa sais Savon asujat
Rannoillansa raivaella
Kivet kaikki kallioilta,
Paaet paattihin latoa,
Vieä Viipurin torille
Tahi Pietarin pihoille,
Oispa kultaa kukkarossa,
Housuntaskussa hopiaa.
Kyllä kansat kaukaisetkin
Meitä halvaksi hokevat,
Kun ei tunne tuota vielä
Syytä kylliksi kysellä.
Kun ois auki akkunoa,
Pikkuisenkin piilollansa,
Josta laiva lastin kanssa
Saattaisi Savosta päästä
Niille väljille vesille,
Lavioillen lainehille,
Kyllä siitä kuulut kansat
Saisivat samassa nähä
Tokko tohtiipi torillen,
Käyä kauppatanhualle
Ankara Savon asuja,
Sekä kuulu Karjalainen.
Ukko siitä uuen kerran
Vielä mainitsi Matille:
"Mitä vielä Matti parka,
Uotahan yheksän vuotta,
Kovin paljon kymmenkunta,
Kyllä saat Savosta mennä
Purrella punakokalla,
Vettä myöten vieretellä,
Tuuli purjetta puhuupi,
Aallot paattia ajaapi.
Katsos Matti kaivantoa,
Kun on nyt jo Kuopiollen
Onnen akkuna avattu,
Reissu tehty riemullinen,
Kun on valmis Varkaussa
Hyvin kaivettu kanava;
Vaikka viimeinen veräjä,
Onnen portti oivallinen
Karjalaisten kauppatiellä
Viel' on kiinni kestänynnä,
Vaikka vanhalla ajalla
Jalo herra Jaakko Pontus
Tahtoi jo raketa reissun,
Portin Pohjolan pojillen:
Viikon vieritti kiviä,
Kauvan kaivoi kankahia,
Joissa vielä vissit merkit
Näinä aikoina näkyypi.
Senpä laitti laiska Jaakko,
Suuri sankari Savossa,
Kuin ol' kultakannuksissa,
Sukat sulkusta kuottu,
Paita Saksan palttinasta,
Housut puolipurppurasta,
Viitta viinistä verasta,
Takki tehty taitavasti,
Jossa riippuivat ritarit
Kultaketjuissa koreat,
Vyöllä kiiltävä kihenki,
Suolilla hopiasolki,
Kupehella kuulu tuppi,
Tupessa on tuima rauta,
Kalpa kahta kyynäreä.
Vaan ei Jaakko jaksanunna
Täytteä tätä tekoa,
Kun ol' Suomi surkiasti
Vaipununna vainon alla.
Vaan nyt jo alulla aika
Onpi aivan onnellinen,
Kun on Suomi säilytetty
Kautta kuulun keisarimme,
Saanut rauhassa raketa
Itsellensä istuimia,
Ja on suonut suuri Luoja
Valtakunnalle varoja."
Kun nyt Matti kuunteleepi
Ukon uusia puheita,
Tuopa korvia kohotti,
Iski mielellen iloa,
Eikä tiiä tiimallensa,
Taia tarkasti sanoa,
Onko ukko unta nähnyt,
Vaiko saanunna sanoman.
Vaan sen selvällä sanalla
Matti mahtaapi sanoa:
Eipä ukko umpisilmin
Kulkenut kyliä myöten,
Paljon taitaapi puhella
Asioista aikalailla.
Soisin saavani sanella
Ukon kanssa uuen kerran;
Ikävissä illat kaikki
Istun aina ikkunassa,
Uottelen ukon tuloa,
Saahani sanomat kuulla.
Jospa ukko uuen kerran
Mullen saattaisi sanomat,
Tappaisin talosta tästä
Vaikka viimeisen vasikan,
Iltaruuaksi ilosta,
Kunniaksi kuulun miehen.
Hällen toivotan toella
Vielä tässä viimeiseksi
Osaksensa onnen suuren,
Paljon pitkeä ikeä,
Että kaikki Suomen kansa
Saisivat ukon sanoista
Vielä kauvan viisautta
Ihan kylliksi imeä.