Kapalovaatteet ovat huonot räpäleet,
vaan nöyryys ja rehellisyys
tässä sisällä makaa.
Olis mielessä minulla,
Ajatuksissa asuupi
Suomen Seurallen sanoa
Asiasta arvoisesta
Kahella kiitossanalla,
Eli kohta kolmellakin,
Vaan on kieleni kipiä,
Ymmärrys ylettämätöin
Saaha suuria sanoja
Asiallen arvoisellen.
Kuin tulis tupahan ukko,
Vanha vaari vaikuttaisi
Ymmärryksessä ytimen,
Kielessä kiverän konstin
Saaha sanoja somasti
Sattumahan säntillensä,
Kiitoksia kiiätellä
Lingolla liki hovia,
Seuran suuria saleja,
Ruhtinoitten ruunun luokse;
Jospa vanha Väinämöinen
Lainoaisi lapsillensa
Lahjan laitella sanoja,
Sormet soittamaan panisi!
Vaka vanha Väinämöinen
Anna armosta minullen
Ymmärrys ylettäväinen,
Kieli kirkasta koreeksi,
Jolla saattaisin sanoa
Asioita arvoisia,
Vielä soitella somasti
Kaunihilla kanteleilla
Kiitosvirttäni visusti
Herroillemme herttaisillen.
Jospa vielä viitakkeella
Välkkyvällä Väinämöisen
Ohakkeet otettaisihin
Perin pohjin pellostamme,
Sekä kielestä kipiät,
Että puutokset puheesta.
Jospa Suomikin samota
Saisi sankarin tavalla,
Kerran käyä kestingissä
Herrain herttaisten hovissa,
Kun saisi salissa olla,
Lyöä kättä kämmenellen,
Siitä syttyisi syänkin
Kiivahaksi kiitoksihin.
Jos köyhä kohotetahan
Vielä rinnalle rikasten,
Se se sitten siunaukset
Toivoopi toen perästä
Siltä Herralta hyvältä,
Joll' on malmissa varoja.
Koska lapsi lahjan saapi,
Vaikka varsin vierahalta,
Rakkaus rakennetahan
Syämmessä syttyväinen,
Hyppelee hyvällä mielin,
Nauru suuhun naksahtaapi,
Ei ou lakista lukua,
Vaikka laskee lattiallen,
Nöyryyttänsä näytteleepi,
Vaikka paljo puuttuvaista;
Vielä itkeepi ilosta
Salaisissa saunoissansa.
Niin on lyhyt Lyytinenkin
Kyllä kastellut kynänsä,
Kyyneleillä kylvön tehnyt,
Itkun kanssa istuttanut
Näitä nöyriä sanoja,
Puuttuvaisia puheita,
Aivan lapsen lausunnoita.
Jospa arvonkin asia
Vielä pääsis päätöksehen,
Että onnesta osansa
Saisi, itkusta iloja.
Surullinen Suomen kieli
Muilta anoopi apua,
Niinkuin köyhä kynnyksillä
Rukoilee ja ruikuttaapi,
Latinasta lainan saaha,
Eli ruotsista rukiita,
Saksasta samalla lailla,
Veljiltänsä vehnäisiä,
Että saisi särpimeksi
Makiampia muruja,
Joilla pehmittäis petäisen,
Virvoittais vihavan leivän.
Oravalta on otettu
Aunuksessa aamiainen,
Vaan se leipä ei lihoita
Aivan kyllin kyntömiestä.
Kyllä aatra ansaitseepi
Kovat kourat kurkehensa,
Joka soissa Suomalaisen
Tarvitsee tanakka olla,
Kun se reunasta repiipi,
Suurenteleepi muruja.
Asia on arvoisempi
Kuin me saatamme sanoa:
Tuskin vanha Väinämöinen
Saisi kylliksi sanoja,
Sitä vähemmän vähäinen,
Pieni Pentti piirustelee.
Suomen Seura se näkeepi,
Katseleepi kauvemmaksi
Seuran suurennuslasilla,
Kiiltävällä kiikarilla,
Ylemmäksi ymmärtääpi
Viroissansa viisahasti,
Aina uusia etuja
Valmistaapi valtakunnan.
Jos kieli kerättäisihin,
Paraat pantaisiin pakinat
Suomen kielestä kerällen,
Viisahimmallen vihollen;
Vaikka alun Aunuksesta,
Kaikin puolin Karjalasta,
Sitten Savosta sanoja,
Kaikki tyynni Kainuhusta,
Ei saaha sanoja kyllin
Kirjoitella kiitoksia
Seuran suurillen suvuillen,
Panna aika arviota.
Kaukana sanat Savosta,
Kauvempana Karjalasta,
Liekö paljon Pohjan puolla,
Kajahtanut Kainuhussa.
Kullalla pitäis kuvata
Kaikki Seuran seinähirret,
Panna muurit marmorista,
Valvit vuojoista valoa.
Olkoon siunaus sisällä,
Vielä onni ulkopuolla,
Aivan joka askelessa,
Onnen ohjat olkapäillä!
Siunattu olkoon sijanne,
Onnellinen myös unenne,
Armo auki noustuanne!
Olis ainetta enemmän,
Vaan ei aika myöten anna
Tällä kerralla kerätä,
Eikä puheita punoa.
Jos saisin sanoja toiste,
Panna pankossa puheita,
Kiiruhusti kirjoittaisin
Kohta kolmannen sanani
Punaisilla puustaveilla,
Kultaisilla kumppaleilla,
Selityksen selvän toisin
Vähäisistä värssyistäni.