Jop' on laulu laitettuna,
Sanat somat solmittuna
Rytsin[10] ruuasta rumasta,
Kummasta kalakukosta,
Johonk' ol' pantu Paltamossa
Katti karvainen sisähän,
Isossa Itäkylässä
Paltamossa mainiossa.
Kerran keskensä isännät,
Rannin miehissä rupesit
Pyhäiltana puhuhun,
Julkisesti juttelehen,
Kuin on Oulussa pahoja,
Tullissakin turkasia;
Syövät syökärit rahatta,
Ilman työtä tullin miehet,
Kun vievät välistä reestä
Evähiä matkamiesten.[11]
Talon vaari taitavasti
Kysyypi kylän väeltä:
"Kusta nyt saisin kumppanita,
Kusta matkallen toverit?
Lähtisin minäkin kerran
Köpäisemään kaupungissa;
On mulla talia taasen,
Vielä voitakin vähäisen,
Vaikk' on huono heinävuosi,
Mure muustakin ruuasta."
Miehet yksiäänisesti
Siihen vastaten sanovat:
"Meillä on miehillä samoilla
Matka pitkä mielessämme;
Lähteä sitä pitäisi
Alamaahan marssimahan,
Kohen Oulua kokehen."
Kohta yksi koiransilmä
Sanoopi väen seassa:
"Jopahan kotoa kyllä
Joulun eellä souetahan;
Olis mielessä minulla
Lähtö poijes Pohjan maalle;
Lähtisin minäkin muuten
Köpäisehen kaupungissa,
Vaan onpi vähän vikoa,
Joka on kotona kauvan
Mulla muistissa pysynyt,
Poveani pureskellut:
Vietihin minulta viimein
Väkisin vasikan paisti.
Kun näki olevan reessä,
Sitä syökäri syleili,
Sitä anoi ahkerasti,
Pyysi pystössä käsinni.
Minä mies sanoin hänelle,
Puheskelin puolestani:
'En saata evästä panna
Tyköäni, ystäväni,
Poijes matkan pitkän päässä.
Kylläpä täällä tarvitseepi
Pureskella porvarissa'.
Veipä sittekin väkisin,
Sen kanssa meni sisälle,
Vielä kiitti kinttujansa,
Hyvin kosti kynsiänsä.
Kuin ovat viekkahat viriät
Omin mielin ottamahan
Talonpoikien evästä!
Sitte kun tulin kotia,
Heti sai kylässä tietää
Akkani saman asian,
Josta akka aika lailla
Minua torui tolvanaksi,
Kun en mä kukkoa kätehen
Sysännynnä syökärille,
Antanunna lemmon lintuu
Omalle tulli-nälkäiselle.
Kuuluupi kylän puhuvan,
Kielilakkarin latovan,
Ett' on muutamat monasti
Kotonaan nivuiset koiran
Pannullansa paistanehet,
Rasvan kanssa raskinehet;
Voilla sieväksi silattu,
Mennessäns' on antanehet
Tullimiehelle kätehen,
Sysännehet syökärille.
Tuon konstin minä kotona
Saatan vielä viisahammin
Tehä toisehen tapahan."
Ottipa kissan kiiruhusti,
Tarttuupi takajaloista,
Siinä hirtti hiiren syöjän,
Pani pirtin lämmitessä
Leivän sisähän leviän.
Rupes estähän emäntä,
Ett'eipä isäntä saisi
Kattia kakun sisähän
Panna paljaan karvan kanssa.
Emäntä isännällensä
Sanoopi sanalla tällä:
"Kosk' on herja herjennynnä,
Naaraskissa naukumasta,
Niin nyljen nahattomaksi,
Siitäpä tulisit sievät,
Turkin puuhkat pulskiammat."
Ukko uunilta puhuupi,
Partavaari paukuttaapi:
"Kylläpä sinä, siivo muori,
Oike'in hyvä olisit
Syökäreille syölähille;
Kun nyt siitä kuoren poijes,
Veisitkin nahan väkisin,
Ke'en kesken paistumisen,
Siitäpä syökärit rupeais
Arvelehen aivoissansa,
Että on tähän sisähän
Jänes pantu Paltamossa;
Siitä mielehen menisi
Talonpoikien tavarat;
Vastakin repis rekiä,
Evähiä etsiskelis.
Ann' olla katti karvoinensa,
Että tulee tuntemahan,
Mit' on pantu Paltamossa,
Koottu kuorien sisähän,
Taherrettu taikinahan".
Isäntä ihasteleepi,
Lie'en vierehen lipuupi,
Pani kissan paistumahan,
Katin karvat kärtymähän.
Sitte kuin kuori päälle kuivi,
Taikina tuli somaksi,
Katin päälle kankiaksi,
Ulos uunista nykäisi,
Paneepi säkin sisähän.
Sitte lähteepi kotoa
Maanantaina marssimahan,
Astuhun alusta viikon,
Kohen Oulua kokehen.
Kun tuli tykö Muhoksen,
Löysi kohta kumppaninsa;
Kumppanit heti kysyvät:
Joko nyt jokea meemme,
Linnan tullista livumme,
Käymme kautta köyhän miehen?
Juuruksen tykö tulivat,
Kestikievarin keolle.
Siltavouti Simpermanni
Oli juossut Juuruksehen
Tukkihin haoilla siinä
Tietä kiinni kiiruhusti,
Ett'ei joutuisi joelle,
Sieltä kulkisi kukana.
Ne, jotka jokea aivoit
Myllytullista tulehen,
Simpermannin käskyn kautta
Kangastullihin kävivät,
Pistit ensin pienen leivän
Tulliherralle kätehen;
Tästäpä herra herjemmäksi,
Kovin koiraksi rupesi,
Sanoi herra hilpeästi:
"Ketä sinä tällä kerjulaista
Pilkkoat pila-isäntä,
Ompa sulla suurempia,
Kalakukkoja komeita?
Anna mulle muutamainen
Teiän maanne maistiksista."
Mies se mielellä hyvällä
Sysäsi kukon kätehen,
Jonk' oli sisähän kissa,
Pantu katti karvoinensa.
Hetipä läksi tulliherra,
Tämän miehenpä tupahan
Kutsui Rytsi ruukostille,
Antoi kahvit, antoi punssit,
Vielä viinatkin lisäksi.
Kun oli sarikat saanut,
Ryypyt suuhunsa suloiset,
Mies heti meni ka'ulle,
Sieltä poikkes porvariinsa.
Tämä on laulu laitettuna,
Sanat väätty Väänäseltä;
Sille palkasta tulisi,
Tahtoisi jalan takaisen,
Kun olis ollut saatavilla
Silloin tullissa tykönä,
Kun Rytsi ruualle rupesi,
Iltaiselle ilkeälle.
Haukkasi palasen päästä,
Toukaiseepi toisen kerran,
Jo sattui käpälä suuhun,
Kynnet kielehen rupesit;
Luuli hauin hampahiksi,
Eli lahnan leukaluuksi, --
Eipä usko ensinkänä.
Kunpa viiltää veitsellähän,
Näkeepi olevan siellä
Karvaisen katin sisällä.
Hetipä kirosi herra,
Kesken syönnin synkeästi,
Sanovi sanalla tällä:
"Enpä tuota turkastakaan
Luullut nyt minä poloinen
Perkelettä petturiksi;
Kun on ilkeä isäntä
Pilannut parahan viljan,
Tuolla lailla tuhrannunna.
Ei sitä tieä ihmisrukka,
Mitä syöä syntisparan
Vasta vanhana pitääpi,
Kun ei nuorra näitä nähty,
Noita ruokia rumia."