Väinämöisen veljenpoika
Otti kuusesta oravan,
Petäjästä pöyryhännän;
Kantoi ensiste etehen
Kuusen kuivia käpyjä,
Sitte toi on tuorehia;
Kantoi kauroja väliste,
Heitti heiniä sekahan.
Hän teki tekoa tuota
Kokonaista kolme vuotta;
Muuttui orava oriiksi,
Tulipa oronen oiva,
Yli korttelin yheksän,
Häntä pitkä, harja paksu,
Lautaset hyvin leviät;
Vaan ei kasvanna kaviot,
Kyllä kynsille kokoa.
Väinämöisen veljenpoika
Arvasi asian uuen,
Katseli ajokaluja,
Suitset suuhun, päitset päähän
Antoi puntista punoa,
Riimut rautarenkahista,
Teki länget tervaksista,
Luokin karhun kylkiluista.
Ajoi tuonne tunturille,
Meni jäiselle mäelle,
Pysyi kynnet kalliolla,
Ei livennyt liukkahalla.
Ajoi aikansa mäkeä,
Tuuritteli tunturia;
Laskihen Lapin keolle,
Sille suurelle sileelle.
Siellä ajoi aika lailla,
Aika hollia hojotti,
Lapin kammiot kumohon,
Lapin äijät ne ärisi,
Pienet poikaset porisi,
Ei hän siitä säikähtynyt.
Viimein mielehen mäjähti,
Äijän tolkkuhun tolahti
Kuulustella kuoharia,
Saahaksensa salvuria
Orihillensa hyvälle.
Kun ei kuullut kuoharia,
Eikä saanut salvaria,
Innosti itse samassa;
Teki tulen tervaksista,
Pani paian palkeheksi,
Alakiven alasimeksi.
Takoi veitsen vuoren alla,
Kirkasti kiven välissä.
Ei hän köysiä kysellyt,
Eikä kaatanut oria,
Teki salvon seisoalta,
Vaan ei suonia sitonut,
Eikä solminut sanoilla.
Veri pääsi vallallensa,
Tulipa puro punainen
Lakeille Lapin keoille.
Livahti Vipulan Liisa,
Häilähti tähän hätähän,
Sylkäsi sylen tulisen,
Tuli solmut suonten päihin,
Kuivi se puro punainen.
Sanoi äijälle samassa:
"Jos olet itse isäntä,
Mä olen itse emäntä,
Kaksi kauppoa tekeepi,
Omallansa kumpainenkin.
Ota peura, anna ruuna,
Viel' annan vähän väliä,
Pikkuruisen päällisiä."
Väinämöisen veljenpoika
Heilutteli helmojansa,
Teki kaupan, ei katunut;
Astui peuran ahkiohon,
Ajoi tuonne tunturille,
Meni jäiselle mäelle.
Äijä parka äkkinäinen
Ei hän ohjata osannut,
Eikä kierteä kiviä,
Eikä peljätä petäitä.
Alta ahkio hajosi,
Pää se kiljahti kivehen,
Aivot kaatui kalliolle.
Peura pöllähti takaisin,
Haki vanhan haltiansa.
Liisa arvasi asian:
"Nyt on kuohari kumossa,
Hevoslanko langennunna."
Istui kohta kiirehesti
Ruunan ruskean rekehen,
Haki peuran haltiata.
Tuon hän löysi tunturilta,
Puotti aivot äijän päähän,
Pani päälle peukalonsa.
Pianpa sekin parani,
Tuli aivan terveheksi.
Väinämöisen veljenpoika
Alkoi naia ja nahista;
Sitten istuivat yhessä
Ruunan ruskean rekehen,
Laskivat Lapin keolle.
Väinämöisen veljenpoika
Sanoi Liisalle samassa:
"Pane paljolta patahan
Hirven huulta, peuran kieltä,
Kyllä ma hapanta hankin."
Tuotti viinan Torniosta,
Haetti Oulusta oluen,
Kutsui vanhan Väinämöisen
Vielä siihen soittajaksi.
Setä vanha siinä soitti
Hauinluista harppuansa,
Että kalliot kajahti,
Vuoret urkuna ujersi,
Kivet hyppi kankahilla,
Mäillä pelmusi petäjät.
Häät loppui, väki hajosi,
Väinämöisen veljenpoika
Teki talon ensimmäisen
Lakeille Lapin keoille.
Siit' on saatu salvuria,
Siitä kuoharin sikiä.