Vasta vanhalla ijällä,
Kuuenkymmenen kohalla,
Juohtui mielehen minulle.
Kuinka puustavit puhuvat.
A se alkaapi asiat,
A on aina ensimmäisnä
Pietty Suomen pipliöissä;
A on aapiskirjoissakin;
A on vielä viimeinenkin,
A se aamenen sanoopi.
B se paikkansa pitääpi
Vaikk' ei tuhma tuota tunne
C on Suomessa sijaton,
Kun ei anna kunnon ääntä.
D on kanssa tietämätön
Vähäoppisen osata.
E on yksi äänellinen,
Aina ollut A:n apuna.
F:n ääntä ei osata
Suomen huulilla sanoa.
G on kuitenkin paremmin
Suomen kielehen sopiva.
H:lla on hyvä nimikin,
H se paljo haeskeleepi,
H se herratkin sanoopi.
J on arvosta isosta,
Joka Jumalan sanoopi
Isämeiän ilmoittaapi,
Jesuksen Jumalan pojan
Maailmalle mainitseepi.
K se paljon kirjoittaapi,
K:sta korkiat nimetkin,
K:sta koulut, k:sta kirkot,
K:sta koko keisarikin.
L:n ääntä tarvitahan
Luettaissa, laulettaissa.
M myöskin mainitahan,
M äitinä meneepi
Pienemmillä puustavilla.[7]
N nuoremman näköinen
Ehkä on yhenikäinen.
O:lla on oma nimensä,
Oma ääni o:lla kanssa.
P on pantava paremmin
Oppilapsille osaksi;
B:tä lapset ei pitäisi,
Talonpojat tarviseisi.
Kukas O:ta kaivanneepi
Suomen suorissa sanoissa,
Koska t saman sanoopi,
R se q:nkin kijoittaapi.
R:ll' on äreä ääni,
Jota ei jokaisen kieli
Taia oike'in tavata;
Eikä oo sijoa sillä
Meiän isämeiässämme.
S:llä on aina ollut
Sanomista sangen paljon,
Sitä silloin, tätä tällöin.
T on Suomelle sopiva
Tätä t:tä tarvitahan,
Tällä toimehen tuleepi,
Jos ei toista[8] tunnekkana.
U se itse uskaltaapi
Ulos äänensä sanoa.
V on kanssa vuorollansa
Kokonainen konsonantti.
X:n ääni on mitätön,
K ja s sen sanovat.
Y on hyvä yhtäkaikki,
Y on yksin äänellinen.
Z on melkein mitätön,
T ja s sen tekevät.
Ä ja Ö on äänelliset,
Jos ä:ll' on enempi ääntä,
Ompa ö:lläkin osansa.
Koska ei nyt konsonantit
Anna ääntä yksinänsä;
Vaan kun vokalit sekahan
Paikoillensa pantanehen,
Kyllä sattuupi sanoja
Lukioille, laulajoille,
Taitaville, tietäville,
Käypi nimiksi, runoiksi,
Aina passaapi paraiksi,
Kun on miestä miettimähän,
Ett'ei vesoja välihin
Tapaturmassa tapahu,
Tule turhia sanoja,
Jotk' ei merkitse mitänä.
Sen mä mieheksi sanoisin,
Luulisinpa laulajaksi,
Joka saisi sattumahan
Sanat kaikki santillensa,
Että kaksi äänellistä,
Eli kaksi äänetöntä,
Kaheksan tavausta kanssa
Ain' ois pantu paikallensa,
Oikein sattunut somasti,
Ruvennut runorivihin.
Niin on runo rustattuna
Muka laatunsa mukainen,
Muutoin on lamassa laulu,
Virsi pitkäkin pilalla.
Vieläpä vika tuleepi,
Joka liialla lorulla
Virren pitkäksi vetääpi,
Syöpi sanoista syämmet,
Kuoret siitä kirjoittaapi.
Aina alussa pitäisi
Asiata aprikoia;
Eipä tieä tuulen päällä
Mitä sattuupi selällä.
Olipa ennen Oululainen,
Olipa kaiketi Kajanus,[9]
Koulun kaiken kautta käynyt,
Ollut Upsalan opissa,
Kantitaatti kauvan ollut;
Ei hän ollut ennättännä
Vielä virkoja tavata.
Siltä kulki siivo lailla
Riimiruno rinnatuksen;
Ei se sanoja sahaillut,
Puolitellut puustavia,
Niinkuin muinoin vanha munkki,
Joka virttä viikkokauen
Mietti mielensä pakolla,
Eikä saanut syntymähän --
Nurin aina nuotti kulki,
Sanat värsyssä väheni,
Laulu loppui luonnokselle;
Kävi niinkuin köyhän miehen
Talko'uessa tapahtui,
Joka illalla isosti
Juominkiansa julisti,
Jakaisissa juomat loppui.
Perakoilla piot päätti,
Suuret tulensa savulla.
Ei se virttä väärin laula,
Joka oike'in osaapi
Panna sanat santillensa,
Että nuotti nouattaapi
Kellosepän kelvollisen
Könnin kuuluisan tekeitä.