Soisin Suomeni hyväksi,
Kaupunkini kaunihiksi, --
Sananlasku sangen vanha,
Mutta vielä muistettava.
Kyll' on Helsingin kylässä
Ajastaikoja asuttu
Vissiinkin satoja viisi,
Vaan onko vähän vajaalle
Eli päälle pikkuruisen,
Empä tuota tarkoin tieä.
Vaan ei ennen Helsingissä
Sija ollut oppineitten,
Koti korkeasukuisten,
Istunta isojen miesten;
Oli Turku toimellansa,
Koulun korkean kotina.
Siinä oli oppihuone,
Aikansa akatemia,
Paikoille pari satoa,
Kyllä kymmeniä vajaalle.
Vaan se Suomen suuri äiti
Turku tuli turmiolle
Tuimassa tulipalossa,
Rikki rinnoilta repesi;
Niin silloin nisätkin kuivi
Äi'iltä imettävältä.
Lapset laajalle hajoili,
Isät kulki itkusilmin
Kohen päivän koittamista,
Auringon ylenemistä,
Saivat sijan Helsingissä,
Niinkuin Lothi muinoin löysi,
Zoarissa sai sijansa,
Tultuaan tulipalosta
Sotomasta sorretusta.
Filosohvi, suuri viisas,
Plato laittoi ensimmäisen
Akatemian, aloitti
Kreikanmaalla mainiolla;
Osti maata maksun eistä,
Akatemolta lunasti,
Johon koulunsa kohensi,
Alusti akatemian.
Siitä saivat sitte muutkin,
Alkunsa akatemiat.
Saksan maill' on ennen saatu,
Sitte Ruotsissa ruvettu,
Viimein saatu Suomessakin
Jo sija sille nimelle.
Suokohon Jumala suuri
Aina kunnian asuvan,
Herra'uen Helsingissä,
Liiton arkin liikkumatta!
Että oikeus olisi
Varsin vahva ja totinen,
Että oppi onnellinen
Olis oppihuonehissa,
Vielä muuta viisautta
Mielimäärältä mitata;
Koska se on pääksi pantu,
Suomen ruunuksi ruvennut,
Korotettu keisarilta.
Suuri kiitos, suuret herrat,
Viisa'uen viljeliät,
Toimen totiset jäsenet!
Vaikka kielet korkeatkin
Ymmärrätten, yhtä kaikki
Suvaitsette Suomen kielen
Kasvamista, karttumista,
Annatten apusanoja,
Valmistatte valkeutta
Syänmaissa syntyneille
Kaunihilla kirjoillanne,
Että peittyisi pimeys,
Sumu kansasta katoisi.
Että valkeus vapaasti
Leviäisi lentämällä
Linnun siivillä sijahan.
Se on kiitos kirjoitettu,
Sanottu Savon kylistä,
Annettu alamajoista,
Miehiltä mitättömiltä,
Osotettu oppineille,
Jotka ratki rakkahasti
Suvaitsevat Suomen kieltä,
Ottavat opin tiloille
Savon raakoja sanoja,
Talonpoikaisten puheita.
Mont' on miestä maakylissä
Sa'an yheksän ajalla
Opin kasvoja katsellut,
Toimen tietä tunnustellut,
Ett' on kirjat kaikellaiset
Oppineilta ohjattuna,
Lahjoitettu lapsillemme;
Siihen on sivulle vielä
Annettu aviisikirjat,
Saatu lehet lentämähän
Talonpoikien tupihin,
Että yksinkertaisetkin
Saavat mieltänsä mitata,
Järjen jousta jännitellä,
Ulkomaankin uutisilla.
Juuri on sitä jamoa
Ajatellut Suomen seura,
Kun on Kultalan asiat
Suomen kielen kirjoittanut,
Että kieli kirkastuisi,
Sekä mieli virkistyisi
Aivan uutehen elohon,
Missä on vanha vaillinainen.
Moni kirja kiitettävä
Ompi aikojen kulussa
Tullut ennenkin tutuksi,
Tuskin toista tuon näköistä,
Kuin on kirja Kultalasta.
Mikäs paikka on pahasti
Toivoselta toimitettu,
Eli Elsalta enemmin?
Kylläpä joka kylässä
Aivan tälläkin ajalla
Olis työtä Toivosellen,
Ehkä vielä Elsallenkin.
Sangen on sanat somasti
Joka miehen mieltä myöten
Siihen pantuna sisälle.
Välistä lukian luonto
Vesisilmäksi vetäypi,
Toisin paikoin taivuttaapi,
Liikuttaa lukian luonnon
Hypätä hyville mielin.
Se paras papin rukous
Herättääpi harta'uen;
Se Suomen paras pakina
Syäntä sytytteleepi,
Kaikki käypi kaunihisti:
Jost' on kiitos kirjoitettu,
Sanottu Savon ukoilta
Teille, taitavat tekiät,
Hyvät herrat Helsingissä!
Empä tieä, enkä taia
Tehä teille kumminkana
Parempata palkintoa
Laitetuista lahjoistanne.