Toi kirje viestit laihojen
ja viinimarjapensaiden,
toi äitivanhan horjuvin
ja suurin kirjaimin.
Sai mieleen joka sanallaan
se kukkaniityn, viljamaan
ja Hänet, jonka antimet
on ainaiset.
Siell' auringossa uinuvan
näin kylän Herran suojaaman,
ja rauhaa kellot kirkkahat
ne kaikuivat.
Puutarha ehtoolauluin soi
ja lavendeli tuoksun loi,
kun piirsi pyhähetkenään
hän kirjeen tään.
Se kiiruhtanut olikin
yöt päivät, että tulisin
ma kaukainen sen tuntohon,
mik' ikuisinta on.
(Suom. Elina Vaara)