Lähelle ikuista aamua tulla
määränä vaelluksen oli mulla.
Kaiken, minkä elämä soi,
kestin ma, siintävä aamunkoi
aina mun eelläni loisti.
Lähemmäs aamun sydäntä sain,
kasteesta nummien kukkivain
kimposi kiuru — ja yön jo poisti.
(Suom. Lauri Viljanen)