"Jospa _minä_ sen nyt pukisin päälleni ja levittäisin päivän varjon
niskaani ja kävellä hissuttaisin kadulla, ja sitten joku noista
hienoista herroista tulisi vastaan ja nostaisi lakkiansa minulle —
taivas kuinka hän sitten hämmästyisi nähdessään kuka se on!"
Tiina nuuhkasi liiviä. "Oh, hajuvettä!" Hän nauroi että olkapäät
hytkyivät. "Minun tekisi niin mieleni ostaa tämä leninki!"
"Se on liian ahdas sinulle."
"Ohoo! En tuota minäkään _niin_ kovin paksu ole... antakaahan niin
koetan liiviä."
Juuri kun hän sai avatuksi oman liivinsä ja aikoi heittää sen yltään,
tuli tumma silmälasipari näkyviin puodin lasioven takana. Kiljahdus ja
ryntäys pois puodista.
Kanslianeuvos astui sisään ryhdissä tavallinen, tottumuksen kautta
saavutettu arvokkaisuus.
"Mutta — Kaarle Fredrik!"
Niin, hänelle oli sattunut pieni rahapula; eiköhän hän voisi saada
lainaksi puolisansataa kruunua.
"Hiljaa, ihminen!" navahti rouva. "Ollihan istuu tuolla sisällä."
Kanslianeuvos vetäsi äkkiä takaisin yläruumiinsa. Hän oli ollut
näkevinään Ollin lankon kauppiaan kanssa ajavan pitkin Fiskergadea
ja oli pitänyt hetken sopivana mennä "vippaamaan" pientä lainaa
hyväsydämiseltä sisarpuoleltaan.
"Hyvää päivää, herra lankomies!" tervehti Olli Konge ovessa pureksien
leipää ja paistettua ankeriasta.
"Pyydän — pyydän anteeksi", sai kanslianeuvos vaikeasti sanotuksi ja
kääntyi lähteäkseen.
"Ei; tehkää hyvin, herra kanslianeuvos, astukaa sisään ja käykää
istumaan! Harjataan sohva hyväksi ensin."
Lanko vilkusi silmälasien yli kylmän katseen Olliin.
"Rahoistako herra puhui?" kysäsi Olli, astuen tiskin luo silmissään tuo
punertava häränkatse.
"Minulla ei ole mitään puhuttavaa teidän kanssanne, minä halveksin
teitä."
"Tehkää niin vain."
Vaimo näki, että Ollin päänahkaa punastui ja siirtyi otsalle, samalla
kun silmät ja sieramet pullistuivat.
"Olli!" hän pyyteli.
"Herra kanslianeuvos ehkä halveksii rahojanikin?"
"Niin teen!"
"Vai niin teette. Herra entinen Pankinkasööri luulee ehkä, että minä
olen saanut rahat siten, että olen pistänyt sormeni muiden kassoihin?"
"Kuulehan Olli!"
Kanslianeuvos nykäsi takaisin yläruumiinsa, veri hyökkäsi päähän,
silmävalkuaiset kääntyivät ulospäin, suu vääntyi vinoon ja — käntsis!
siinä makasi raskas ruumis lattialla.
Rouva Konge kiljasi, Olli heitti auki laskulaudan ja hyppäsi kaatuneen
luo, joka makasi siinä väristen kankeat sormet harallaan.
"Hyvä Jumala!" kuiskasi rouva Konge. "Löitkö sinä miehen kuoliaaksi?"
"Kutsu Tiinaa!" huusi Olli. "Tiina, _Tiina!_"