KERTTU: -- ja teidän asemassanne voi noin silmittömästi rakastua
sellaiseen tyttöheilakkaan. Ja heti ensi näkemässä. Myöntäkää, että se
on hyvin harvinaista.
GRANSKOG: Ei ollenkaan. Päinvastoin se on hyvin tavallista, että me
vanhat vivöörit aikaa voittaen tulemme sentimentaalisiksi. Silloin
alamme me haaveilla yhtä ja toista pienestä, valkoisesta kädestä, ja
suurista, kummastelevista silmistä. Kun sellaiset meidän tiellemme
sattuvat, niin -- fluks, me olemme heti valmiit. Se on vallan tavallista
meidän piireissämme.
KERTTU: Ja onko teidän piireissänne myös tavallista, että mies, jonka
nainen on ajanut ovesta ulos, käyttää tämän naisen sisarta päästäkseen
häpeällisten tarkoitustensa perille?
GRANSKOG: Mi-mitä te sanotte? Osh, kuinka minä olen lapsellinen!
Tietysti laskette pientä pilaa.
KERTTU: Herra arkkitehti: Miksi te vainootte minua?
GRANSKOG: Minä vakuutan teille vieläkin, että olen tullut tähän taloon
yksinomattain teidän sisarenne tähden ja lähden niin pian kuin olen
tavannut hänet.
KERTTU: Ja minä en usko sanaakaan siitä, mitä te nyt sanotte.
GRANSKOG: Sen pahempi teille. Se todistaa vaan, että te ette ole mikään
poikkeus vanhempien sisarten joukossa.
KERTTU: Minä ymmärrän. Te tahdotte sanoa: vanhemmat sisaret omistavat
aina itselleen kaiken suitsutuksen heidän ympärillään eivätkä huomaakaan,
että yks kaks on toinen astunut heidän sijaansa. Sitähän te ajattelitte.
GRANSKOG: Ajattelin. -- Mutta minä en olisi uskaltanut sitä sanoa.
KERTTU: Tällä kertaa te erehdytte. Minä luulen jo ennen kyllin selvään
osoittaneeni tunteeni teitä kohtaan --
GRANSKOG: Kyllä. Selvyydessä te ette ainakaan jätä millekään
toivomuksille sijaa.
KERTTU: -- niin ettei mikään väärinkäsitys meidän välillämme pitäisi olla
mahdollinen. Nyt on kysymys ainoastaan minun sisarestani. Tiedättekö,
mitä hän minulle on? Hän on minulle kaikki, siitä asti kuin ei minulla
ole miestä enää. Hän on minun lapseni, ja minun sisareni, minun iloni
ja minun leikkikaluni. Mutta minä en salli, että kukaan muu leikkii
hänen kanssaan.
GRANSKOG: Minä en leiki.
KERTTU: Te leikitte, te tiedätte, että te leikitte. Vaikka te
naisittekin hänet, niin te leikitte hänen kanssaan sittenkin. Halki
elämänne te tulette hänen kanssaan leikkimään.
GRANSKOG: Minun mielestäni on se kaunis leikki, joka kestää halki
elämän.
KERTTU: Herra arkkitehti: Eikö teillä ole sydäntä?
GRANSKOG: Päinvastoin. Ilman sydäntä ei mennä naimisiin.
KERTTU: Säälikää edes lasta! Näettehän te, ettei hän vielä osaa
rakastaa.
GRANSKOG: Minä osaan kyllä hänenkin puolestaan.
KERTTU: Antakaa hänelle edes aikaa, että hän ehtii näkemään hiukan
enemmän maailmaa, oppii tuntemaan ihmisiä --
GRANSKOG: Te uskotte, että rakkaus tulee ijän mukana?
KERTTU: Teidän pilkkanne ei pysty minuun. Minulla on tällä kertaa
suurempia asioita ajateltavana. Minun Allini, minun rakas Allini, mitä
hänestä nyt tulee?