Pari kuukautta oli kulunut yllämainituista seikoista. Se ei ole pitkä
aika, mutta suuren muutoksen oli se vaan tehnyt minun elämässäni; minä
näet olin jo naimisissa sekä kotivävynä Allanperässä. Kun Anna oli
ainoa tytär ja myöskin ainoa perillinen talossa, niin tahtoi Allanperän
isäntä minun muuttamaan heille ja lupasi antaa minulle ja Annalle talon
sekä tavarat ja ruveta itse vaimonsa kanssa syytingille. Minä tietysti
suostuin kauppaan ja muutin Allanperään.
Allilan Jaskalta ja Perämäen Tuomaalta oli tullut jo yksi kirje
kumpaiseltakin heidän kotiinsa, jotka he olivat lähettäneet heti
perille päästyänsä, ja joissa he ilmoittivat terveinä tulleensa
Kaliforniaan, mutta minä en ollut saanut heiltä vielä kirjettä.
Niinkun jo sanoin, oli pari kuukautta kulunut siitä kun toverini
lähtivät Amerikkaan. Olin vasta muutaman päivän ollut Allanperässä, kun
menin hakemaan kauppiaasta sanomalehtiä, joita meille tulikin oikein
kosolta. Minulle annettiin sieltä kirje, joka oli tuleva Allilaan. Se
oli lakattu mustalla lakalla ja postimerkeistä päättäen luulin sen
tulevan Amerikasta. Minua vapisutti, ajatellessani että se on Jaskan −
kuolon kirje.
Kiiruusti tempasin sanomalehdet tiskiltä ja lähdin patikoimaan kotiini.
Sinne tultuani viskasin sanomalehdet pöydälle ja sanaa sanomatta
riensin Allilaan itse viemään tuota kirjettä, että saisin kuulla sen
sisällön.
"Kas, joko Jaskalta taas kirje tulee!" huudahti Allilan emäntä
iloisesti kuin näki kirjeen minun kädessäni.
"Kyllä se sieltä päin tulee, mutta minä luulen, ettei se kerro hauskoja
asioita", vastasin minä.
"Kuinka niin?" kysyi emäntä vähän hämmästyen.
"Siinä on musta lakka", vastasin minä ja annoin kirjeen hänelle.
"Oi Jumala, hän on sitte kuollut!" huudahti emäntä ja kirje putosi
hänen kädestänsä lattialle.
"Musta lakka, − murheen lakka", sanoi isäntä ja otti kirjeen lattiasta,
käänteli ja katseli sitä kädessään, uskaltamatta avata.
"Avaa nyt se, että kuulee mitä siinä on", kiiruhti emäntä vaikeroiden.
"En minä taida sitä lukea", sanoi isäntä, mutta avasi kuitenkin sen ja
antoi minulle.
Minä luin seuraavan:
Kaliforniasta, lokakuulla v. 188−.
Kunnioitettava isäntä.
Tässä lähestyn teitä tuhansilla terveisillä ja onnentoivotuksilla
ja ilmoitan, että olen terve ja voin hyvin, jota kallista Herran
armolahjaa toivotan teillekin kaikesta sydämmestäni.
Suureksi surukseni täytyy minun ilmoittaa, että poikanne Jaska ei
ole enää elävitten joukossa, vaan hän on mennyt sinne, johon meidän
kaikkein pitää mennä, −− hän on kuollut. Kymmenen päivää vaan oli
kulunut siitä, kun pääsimme perille, niin meni hän merelle kalastamaan
erään toisen miehen seurassa, ja sitte ei heitä nähty. [Tositapauksen
mukaan.] Varmaan ovat he joutuneet meren pyörteeseen, joka on niellyt
heidät pohjattomaan kitaansa, mikä täällä usein tapahtuu.
Nöyrimmästi pyydän, ettette kovin tätä sure, sillä ei se mitään
hyödytä; se oli Jumalan sallima ja meidän tulee nöyryydellä ja
kiitoksella ottaa vastaan kaikki, mitä hyvä Isä meille armostansa
antaa. Kuollut hän olisi siellä kotimaassakin, kun hänen aikansa oli
kerran tullut; eikä sitä olisi voinut kukaan estää, kun se oli kerran
Jumalan tahto.
Ja ei nyt muuta kuin hyvästi ja eläkää terveenä sekä unhottakaa
kadotettu poikanne.