Se taisi olla siihen aikaan, jolloin kirjoitettiin vuosiluku 1876, kun
Tokkalan Samppo osti Kaisan-Antilta saappaat; oikein semmoiset komeat
sapattisaappaat, joiden varret ulettuivat korttelin verran polvien
yläpuolelle. Suut oli reunustettu punaisella sahviaanilla ja takana
oli parin tuuman pituinen haara, johon oli sievä, tulipunainen nauha
ripustettu. Saappaat eivät olleet enää aivan uudet, mutta kuitenkin
eheät, sekä muutenkin hyvän näköiset. Toinen korko tosin oli vähän
kallellansa, mutta ei Samppo siitä välittänyt, sillä helpostihan se
kallistuu uudenkin kengän korko. Eikä ne olleet Sampon mielestä kovin
kalliitkaan, kun maksoivat ainoastaan kymmenen markkaa rahaa (sekin
velaksi!), ison malmisen aisakellon ja markan maksavan kynsipesä
piipun, sekä kannun viinaa harjakaisiksi.
Mitätöin hinta ja niin komeat saappaat!
Tämä kauppa tehtiin Tokkalassa eräänä syyskuun sunnuntaina, kun isäntä
oli kirkossa. Samppo ei oikein uskaltanut isännän läsnäollessa tehdä
kauppoja, syystä, että tämä useinkin pani hänen purkamaan, vaikka
hän luuli saaneensa voittokauppaakin. Samppo näet, oli tuommoinen
kunnollinen renki, joka ei koskaan sanonut isännälle mitään vastaan,
mutta sitä enemmän koetti hän salaisesti, isännän tietämättä täyttää
mielitekojaan, joista kaupantekemishalu oli yksi. Hän oli nähtävästi
syntynyt kauppiaaksi, mutta koska ei hänellä ollut rahaa eikä
kauppapuotia, niin täytyi tyytyä rengin asemaan. Tosin ei hänellä
ollut ajatusta eikä haluakaan tulla kauppiaaksi, mutta kauppakiihkosta
päättäen olisi hänen pitänyt tulla siksi, jos nimittäin täällä elämässä
voisi kaikki ihmiset kulkea oikeaa rataansa.
Kuitenkin oli hänellä se paha vika, että hän melkein aina kaupoissaan
tappasi, eli "sai takkiinsa" niinkuin sanotaan. Kaupiteltuaan jonkun
kapineen itsellensä, oli se sitte mikä tahansa, piti hän sen ensin
niin hyvänä kuin kultakappaleen, mutta muutaman ajan perästä alkoi
se näyttää arvottomalta hänen silmissänsä ja silloin vaihtoi hän sen
toiselle, useinkin puolta huokeammalla kuin se itselle maksoi. Sillä
tavalla kulutti hän suuren osan palkastansa.
− Kaisan-Antti tiesi Sampolla olevan kannun viinaa ja senvuoksi pyrki
kauppoihin hänen kanssansa, että saisi sen juoda harjakaisiksi. Hän
oli näet tärkeä viinaan kuten "pukki tupakkaan" ja antoi vaikka ainoan
lakkinsa, sitä saadakseen.
Antti oli neljänkymmenenviiden vuoden ikäinen naimisissa oleva
mökkiläinen. Parhaan osan elämästään oli hän viettänyt ulkona
kotipaikaltaan, milloin rautatien työssä, milloin tukkipoikana ja
milloin missäkin. Luonteeltaan oli hän todellinen "rautatien jätkä";
joi ja pelasi niin, että oli aina yhtä sinisen köyhä. Vaimonsa Kaisa
oli jäykkäluontoinen nainen, joka koetti pitää häntä kurissa, mutta
ei voinut estää häntä rahojaan tuhlaamasta eikä pysymään kotikylässä
pitempää aikaa.
* * * * *
Samppo veti ostamansa saappaat jalkoihinsa ja pastieraili sitte
edestakaisin lattialla, nähdäksensä oikein, kuinka ne sopivat hänelle.
Mielihyvissään ajatteli hän, minkä vaikutuksen ne tekisivät Mattilan
Liisaan, hänen morsiameensa, joka "tykkäsi" hänestä kyllä muutenkin ja
mitä sitte tekeekään, kun näkee hänen tämmöisissä saappaissa!
Antti istui penkillä ja kehuskeli Sampon uljuutta noissa saappaissa.
Aina väliin vilkasi hän kuitenkin kelloon, sillä kirkon aika oli
pian lopussa ja hän pelkäsi isännän tulevan ja sekaantuvan heidän
kauppoihinsa. Ja kauvan ei hän malttanutkaan odottaa, kun jo muistutti,
että olisi jo aika ruveta harjakaisia juomaan.
Samppo katseli vielä hetkisen saappaitansa ja avasi sitte seinässä
olevan kaappinsa oven, josta otti viinalekkerin käteensä ja lähti sen
kanssa ulos. Antti seurasi jälessä. Piika-Maijun luhtiin he menivät,
luullen siellä saavansa rauhassa juoda harjakaisensa, mutta sinne oli
jo kokoontunut koko joukko nuorukaisia, joista muutamat olivat hiemassa
"kiprakassa". Hattulan Köysti se kekkaili lattialla kuin hyväkin ja
alkoi kohta viinaa tahtoa, kun näki lekkerin Sampon kädessä.
Sampolla oli vanhaa vihankaunaa Köystiä kohtaan, syystä, että tämä
oli jolloinkin pakkautunut hänen eteensä, oli aikonut viedä hänen
morsiamensa Mattilan Liisan. Mutta Samppo oli kuitenkin pitänyt
paikkansa kuten mies ainakin ja Köysti oli saanut tyytyä tuskahansa.
Samppo ei kuitenkaan tuota unhottanut, vaan katseli aina Köystiä
vihamielin, vaikka ei hän selvänä ollessaan koskaan näyttänyt vihaansa,
mutta viinapäissään tahtoi hän useinkin antaa Köystille isällisen
kurituksen. Se ei kuitenkaan vielä ollut onnistunut, syystä, että
Köysti oli vanhempi voimiltansa.
Sanaa sanomatta Köystille, meni Samppo hänen ohitsensa pöydänpäähän
tuolille istumaan ja nosti viinalekkerinsä pöydälle.
"Tuoppas Maija minulle viinakuppi, niin pidetään tässä pienet
harjakaiset", sanoi hän Maijalle, samalla katsahtaen saappaisiinsa,
josta jokainen huomasi, mitä kauppoja hän oli tehnyt.
"Katsos äijää, kun on saanut komeat saappaat! Keltä nuo olet ostanut?
Mitä annoit? Peeveli kun ovat mahtavat!"
Tämmöisiä kysymyksiä ja kehumisia sateli Sampolle niin taajaan, ettei
hän puoliinkaan ehtinyt vastaamaan. Ja sitte alettiin oikein miehissä,
ja Hattulan Köysti etupäässä, ylistää hänen saappaitansa, josta Samppo
tuli niin hyvälle tuulelle, että saatuansa Maijalta viinakupin,
kaatoi ryypyn joka miehelle eikä tyytynyt muuten, jos ei jokainen
päästänyt pohjaksi. Tosin ei kukaan suuresti vastustanutkaan, mutta
antoivat kuitenkin niinkuin tavan vuoksi itseänsä käskeä. Saatuansa
jokaiselle ryypyn ja Antille kaksi, ryyppäsi hän taas itse ensin, jonka
jälkeen antoi toisillakin. Sitä teki hän niin kauan, kuin lekkerissä
viina riitti. Ja kauankos se yksi kannu viinaa riitti semmoisessa
miesjoukossa.
Antti oli saanut aina kaksi ryyppyä siinä kun toiset yhden ja hän oli
jo hieman humalassa. Oli Samponkin jo vähän "kierahtanut kulmiin", niin
että yritti jo lauleskelemaan, mutta toiset pitivät semmoista metakkaa,
ettei hän saanut oikein ääntänsä kuulumaan.
Viinaa olisi jokainen vielä ottanut, mutta Sampon lekkeri oli tyhjä
kuin pesty kastrulli.
"Hoi pojat, tässä on kirjat, jotka antavat viinaa!" huudahti Antti,
vetäen kortit esille taskustansa. "Pelataan puolituoppia viinaa ja joka
häviää, menköön etsimään sitä kylältä."
Pojat alkoivat pakkautua Antin ympärille, mutta Hattulan Köysti veti
myöskin kortit esille ja kehoitti toisia yhtymään hänen joukkoonsa.
Niin asetuttiin kahteen joukkoon ja alettiin oikein voimiinsa takaa
läiskiä korttia, toiset pöytään ja toiset tuolille. Aika melua siinä
pidettiin, sillä jokainen tahtoi saada sanansa kuulluksi.
"Olkaa hiljaa, ettei isäntä tule ajamaan pois!" varoitti toinen
toistansa, mutta varoittaja yhtyi aina itsekin meluamaan.
Sampon osaksi tuli ensimmäisen pullon hankinta, mutta hänelle annettiin
anteeksi, koska hänen viinaansa oli jo kannu juotu. Toisella kerralla
hävisi Jussilan Kalle ja hän lähti Hattulan Köystin kanssa, joka oli
hävinnyt toisessa joukossa, hakemaan kylältä viinaa. Toiset sillä
ajalla pelasivat toista puoltatuoppia.
Puolentunnin kuluttua palasivat Köysti ja Kalle täysinäiset viinapullot
povitaskussa. Ne ryypättiin sitte miehissä ja toiset, jotka olivat
pelissä hävinneet, kävivät taas kylältä uutta noutamassa. Sitä menoa
pitkitettiin siksi, että miehet olivat aika humalassa. Laulettiin ja
kerskailtiin sitte ja syntyipä pieniä riitojakin, mutta ne saatiin aina
tukahutetuksi, ettei kovin suurta mylläkkää tullut.
* * * * *
"Mitä h−ttiä te täällä meluatte!"
Tokkalan isäntä se oli, joka tällä tavalla tervehti luhdissa olijoita,
vihaisen näköisenä seisten ovella kasakanpamppu kourassa.
Kortit katosi heti miesten käsistä ja viinapullot pöydältä. Haudan
hiljaisuus syntyi ja useatkin olisivat pujahtaneet ulos, mutta isäntä
seisoi ovella, etteivät uskaltaneet.
"Vai te sen tuhannen vietävät täällä meluatte kun komppania ryssiä!
Ulos heti, taikka − −!"
Isäntä kohotti pamppunsa uhkaavaan asentoon ja astui ovelta keskelle
huonetta. Pelkoisimmat pistäytyivät heti ovesta ulos ja toisetkin
seurasivat jälessä, vaikka hitaammin. Antti tuli viimmeisenä ja
uhkaavasti katseli hän isäntää, mutta sanaakaan lausumatta meni hänkin
rappusia alas, kun ei isäntä enää huutanut eikä häristellyt pamppuansa.
Isäntä pysähtyi luhdin solaan katsomaan, mihin nuo mellastajat menivät,
mutta oli jo pilkosen pimeä, ettei hän nähnyt enää ketään. Maantieltä
kuuli hän laulua sekä kirouksia.
Samppo oli hiipinyt ensimmäisenä luhdista ja mennyt liiterin taakse
odottamaan Anttia. Käsikaulassa he sitte lähtivät maantielle, toisten
jälkeen ja lauloivat:
Mäntykissa sanoi että;
"Kymmenen saa tulla
Viis' saa lyödä puukolla
Ja toiset viisi puulla."
"Kuule Antti", alkoi Samppo puhua, laulettuansa värssyn loppuun.
"Antti, minä lyön Hattulan Köystiä vasten kuonoa, tuletko auttamaan
minua, jos hän suuttuu ja rupeaa päälleni käymään?"
"Tulen, tulen minä", vakuutti Antti. "Lyö vaan että paukkuu, kyllä minä
Köystin lepytän."
Samppo käveli hetken ääneti. Viimein alkoi hän itkeä tihuuttaa ja
kiristellä hampaitansa. "Mitä hänen tarvitsi... muutama! Luuliko hän
itseänsä paremmaksi... muutama!..."
Ja Samppo itki niin, että Antin tuli häntä oikein sääli..
"Älä nyt huoli tuosta", lohdutti hän osanottavaisesti, "lyö, ja lyö
oikein miehen kädellä, että muistaa sen vielä huomennakin."
* * * * *
Kylän raitille oli kokoontunut lähes parikymmentä miestä, osaksi
naineita ja vanhempiakin miehiä. Mäkisen Matilla oli ollut elotalkoo
ja siellä oli jo juomingit juotu ja miehet tulleet raitille, kaikki
hyvässä hutikassa. Siinä sitte hyörittiin ja pyörittiin, vaikka kellään
ei ollut mitään tekemistä. Puheltiin, laulettiin ja kirottiin vaan,
sekä käsikaulassa käveltiin sinne tänne, tuuppien toisiansa.
Kauvan saivat Antti ja Samppo siinä pimeässä ja väenpaljoudessa etsiä
Hattulan Köystiä, kunnes vihdoinkin kohtasivat hänen Jussilan Kallen
kanssa kävelemässä. Samppo hiipi Köystin seljän taakse, sekä aikoi
tämän havaitsematta antaa aimo läiskäyksen hänen poskellensa, mutta
horjahti lyödessään sen verran, että kätensä ainoastaan vähän hilpasi
Köystin hiuksia ja takaraivoa.
Köysti kuitenkin huomasi heti, mitä Sampolla oli mielessä ja niinkuin
ärsytetty karhu, syöksyi kohta hänen kimppuunsa. Mutta sieltä hänen
lennätti kohta takaisin Antin voimakas käsi semmoisella vauhdilla,
että oli mennä nurin niskoin maantien ojaan. Köystillä oli myöskin
puollustajia ja nämät, Jussilan Kalle etupäässä, alkoivat kurittaa
Anttia. Miehiä yhtyi kumpaankin puolueeseen, että pian oli kaikki
yhdessä mylläkässä. Malmarit ja pannunvarret alkoivat heilua ilmassa ja
joilla ei niitä ollut, hyppäsivät maantien vieressä olevasta aidasta
katkaisemaan seipään tai aidaksen käteensä.
Kirouksia, siunauksia, voivotuksia ja aidasten pauketta sekä katkomista
kuului joukosta. Ystävät ja vihamiehet sekaantuivat toisiinsa, puolueet
hajosivat ja jokainen löi sitä, mikä eteensä sattui. Aita ritisi ja
ratisi yhtämittaa, sillä kuivat, lahonneet aidakset eivät kauvankaan
kestäneet miesten käsissä, vaan katkeilivat pala palalta maantielle ja
sitte täytyi noutaa uusia aidaksia.
Kylältä riensi ihmisiä tappelupaikalle, muutamat uteliaisuudesta
katsomaan tuota leikkiä, muutamat johdattamaan omaisiansa pois
tappelusta. Tulipa joku isäntäkin rauhoittamaan tappelioita, mutta
mentyänsä joukkoon, saivat he aidasta päähänsä, niin että täytyi ruveta
puollustamaan itseänsä ja sekaantuivat sillä tavoin tappeluun.
* * * * *
Lähes tunnin oli tappelu jo riehunut ylimmillään, eikä vielä tullut
mitään sanottavaa vahinkoa, ainoastaan Jussilan Kalle oli saanut
aidaksella semmoisen iskun käsivarteensa, ettei voinut kättänsä
liikuttaa ja täytyi niin muodoin pysyä pois tappelusta. Monella oli
kyllä kuhmuja sekä pieniä puukonhaavojakin ihossaan, mutta ne eivät
estäneet antamasta samallaisia toisillekin. Täydessä työssä olivat
vielä aidakset ja malmarit, sekä kiroukset, kun kuului hätäinen huuto:
"murha...!" Lähellä olevaiset sen ensin kuulivat, mutta kerrottuna
levisi se miehestä mieheen.
Aidakset putosi tielle, malmarit taskuihin ja puukot tuppeen miesten
käsistä. "Mitä? − Kuka murhattu on?" kyseli toinen toiseltansa, sillä
siinä pimeässä ei erottanut mitään semmoista tapausta. Mutta toiseen
päähän sitä paikkaa, missä tappelu oli riehunut, riensi jokainen.
Siellä makasi mies selällään tienvieressä, heikosti valittaen.
"Kuka hän on?" kysyttiin, kun ei pimeässä voitu erottaa miehen kasvoja.
"Tokkalan Samppo", vastattiin.
"Kuka häntä on lyönyt?"