(Kun Suomen uusi valtiopäivä-laki vahvistettuna julistettiin).
Oi päivä kirottu, oi päivä siunattu,
Oi päivä, jok' ei koskaan unhoitu!
Ma muistan niinkuin eilen kuinka ensi
Sanoma sinusta maan kautta lensi:
Kaikk' kansa kuuli kauhistuin
Ja seisoi sanattomin suin.
Sydämin jäätynein kuin ukon nuoli
Ois iskenyt sen keskeen -- mutta huoli
Ja kauhu ensihetken vaan
Sai vallan, sitten sydämistä
Tuhannen kertaa tuhansista
Riemahti ilo kaikumaan.
Tää Suomen kansa, jörö umpisuinen,
Kiitoksiin jot'ei syyttä houkuttais,
Ja jonka niska jäykkä, visapuinen
Käskystä kellekään ei kumartais,
Tää kansa, mi niin usein onpi mykkä,
Kuin nuorin laps Lear-kuninkaan,
Ja kainostellen peittää tunteitaan,
Jos kohta sydämessä lempi sykkää --
Se tunteilleen nyt viimein sanat löysi
Ja yli kuohahti sen sydän täysi.
Sen palatsit, sen mökit matalat
Kaikk' yhtä kiitosvirttä kaikuivat,
Hartainta kiitosvirttä kohtaan Luojaa.
Hän oli pelastettu, tukeva
Lakimme vanhan, pyhän suoja!
Hän oli pelastettu, auttaja
Elomme kansallisen nuoren
Ja heikon vielä, vaikka tuoreen!
Nyt edes näit, oi jalo valtias,
Jos epäillyt liet koskaan lempeämme --
Vaan kuink' ois luulon sijaa rinnassas,
Sun, joka olet henki hengestämme,
Jok' aina meidät ymmärsit
Ja tunsit, meitä rakastit --
Nyt näit kuink' onni Suomen kansan on
Sun onnestasi eroamaton!
Sen tunsit silloin, tunnet nyt, siis juuri
Sä tahdoit että antees uusi, suuri,
Anteistas suurin: jottei enää mitään
Sun kansas ääntä sulta estää saa --
Se muistopatsaan' oisi ijäst' ikään,
Mi tätä päivää meille muistuttaa.
Aleksanteri II:n 25-vuotisena hallituspäivänä.