Yrjö Jylhä.
Ne löivät mun kahlerautoihin
kuin murhaajan vaarallisimman
ja pukivat lyijyliiveihin
hävittääksensä vastustusvimman.
Yöt päivät käsiä vääntelin,
purin hampaani hajalle rautaan;
pian kauhusta suunnilta huomasin:
elävält' olin kaivettu hautaan.
En huudoksi tuskaa pusertanut,
en, vaikka se aivoja särki.
Oli kielikin kitaan kuivunut
ja päässä jo sumeni järki.
Kai kuolleeksi vihdoin luulivat,
kun olin vain nahkaa ja luuta,
ja tunkion pieleen potkivat
kuin raadon mun ilman muuta.
Eräs lumppuri luita kootessaan
se minutkin kelkkaansa heitti,
vei kotiinsa, hoiteli vuoteessaan,
teki kääreet ja lääkkeet keitti.
Tulin terveeksi, taas olen voimakas
ja ilosta hulluna aivan,
taas sappea täynnä ja raivokas,
oi kiitos vankilan vaivan!