Elsa Enäjärvi.
Ystäväni! Tilille Sinut oikeastaan pitäisi vetää, senkin veitikka,
tilille, jollei Sinulla sentään, Jumala paratkoon, olisi viattomuutesi
anteeksiantoa takanasi. Tiedänhän minä, että Sinä sulassa
hyväätarkoittavaisuudessa teit ehdotuksesi, toivotit "Tulenkantajiin"
kirjoitusta Nuoren Voiman runoilijoista eikä muusta. Ja onhan
semmoinen aihe tässä albumissa toki vallan paikallaan. Luulithan Sinä
sitäpaitsi sillä tarjouksella palvelevasi paitsi yleisöä ja minua,
itse runoilijoitakin. Niin uneksit, mutta luuletko, että me heitä
tällä teolla tyydytämme? Vielä mitä! Ja tajuatko edes oman asemamme
kieroudenkaan? Etkö huomaa, että esitämme jännittävää nuorallatanssia,
katsojakuntana se mainittu yleisö ja toisella puolen itse rakkaat
runoniekkamme. Käsitätkö, kuinka vähäiset mahdollisuutemme ovat?
Etkö havaitse, että allamme on vain hienonhieno rihma, sellainen
heiveröinen säie, olematon kuin paradoksin ajatus; vallan liukas
luiskauttamaan jalan, yhtä nopsa katkeamaan olemattomaksi.
Havaitsethan, että mahdollisuutemme luoda ikuisesti paikkansa pitävä
kuva vain yhden kokoelman kirjoittaneesta runoilijasta, jolla vielä on
toivonsa vuodet edessään, ovat täsmälleen yhtä suuret kuin on nuorten
jalkapohjaimme herkkyys tunnustella silkkisäikeen laatu ja
pingoituspaikka ja kuin on ruumiimme tasapainon hallitsemiskyky näin
lievällä pohjalla. Näethän, että suurin mahdollisuutemme kerta
kaikkiaan on pudota ja taittaa niskamme! Ja onpa vainenkin meidän
oltava silmä kovana, ettemme edes yritäkään suorittaa ohjelmaamme
sellaisen langan varassa, joka ei kannata mitään esitystä ollenkaan.
Aavistathan, että jälkimmäisessä tapauksessa kuperkeikkamme saisi
osakseen yleisön ilkamoinnin, edellisessä taas, jos säie kestää, mutta
sen olemuksen harhaan tunnustelemme, meidän häränpyllyämme seuraa
runoilijoitten raivoisa ilkku. Häpeän paikka! Totisesti, veljeni,
muurahaispesään olemme käpälämme pistäneet!
Ja kuitenkin olen Sinulle kiitollinen tästä aiheesta. Ahdistuksenkin
keskelle on silloin tällöin välähtänyt pieni riemun pilke, joka
on tehnyt mieleni sovinnolliseksi. Objektini sinänsä, asian vain
kuvailevasti ottaen, ovat minulle läheisiä ja kiintoisia -- "nuorten
äänenä"! Ja olenpa ollut huomaavinani tarkastelemieni "säikeiden"
joukossa moniaan kestävän kuidun, jolla tuntoni väittää olevan
jalostumisen tulevaisuuden edessään. Ja silloin olen vain siunannut
niitä keskustelumme harkitsemattomuuden hetkiä, jolloin näimme
tehtävän myönteiset ja iloiset puolet, emmekä paljon punninneet
mahdollisuuksiemme iäisyysarvoja. Tässä mielessä annan Sinulle anteeksi
näiden syyskuun päivien kulun ja lähden mielihyvän vireessä, juuri
pikkuriikkisen jännittyneenä, näyttelemään "säikeitäni" ja yrittämään
niiden varassa teikaroida niin hyvin kuin taidan.