On tullut syksy viileessä siunauksessaan,
ja kukkaset on kuolleet jo ammoin.
Mut vaahterat ne muhkeina juhlaviitoissaan
nyt vallihautaan katsovat kammoin.
Niin käypi neito valkea tornin ikkunaan,
kun varjot yöhön synkimmät lankee.
"Ken puki puiston kultaan ja kääri purppuraan?"
Soi äänessänsä ahdistus ankee.
Näin lausui muuan lähteissä kaukosotihin:
"Sua muistan maassa loitossa palmuin,
kun salamoivat säilät! Sa mua, armahin,
takaisin vuota aikana valmuin."
"Mut jos ma yli kukkien kauden viipyisin
ja vaahteroissa väikkyy jo kulta,
niin juoksi hurme hiekkahan ristiritarin,
haaveensa nieli armoton multa."
"On tullut syksy viileessä siunauksessaan,
ja kukkaset on kuolleet jo ammoin.
Mut vaahteratpa muhkeina juhlaviitoissaan
miks yli muurin katsovat kammoin?"
"Ah, kaikki kullat, purppurat parmahille maan
nyt kavalan ja mustan saavat entää!"
Ja neito nuori itkevi painaen poveaan.
Syyslebdet itätuulessa lentää.
192l.