Niinä kolmena vuonna, jotka seurasivat Harristowniin lähtöä, herra
Kennedy usein huomautti tyytyväisenä vaimolleen, että hän rouva
Bascombia ajatellessaan tunsi vilpitöntä mielihyvää. "Se muutto
on kyllä koitunut meille kaikille melkoiseksi siunaukseksi, mutta
totisesti on ihmeellistä, kuinka se on vaikuttanut tuohon naiseen. Sinä
et voi kuvitellakaan miellyttävämpää elämää kuin hänen elämänsä nyt
on. No niin, voinpa lukea siitä osan omaksi kunniakseni. Minä sanoin
hänen tekevän elämänsä suurimman erehdyksen, ellei hän tulisi. Täällä
Harristownissa hän on saanut järjestää asiansa mielensä mukaan."
Niin, rouva Bascomb oli järjestänyt elämänsä juuri sellaiseksi kuin
oli aina halunnutkin. Hänen runsas palkkansa (josta hän nykyään
tarvitsi vähentää vain yhden henkilön elinkustannukset) salli hänen
vuokrata kaupungin parhaan täysihoitolan parhaimman huoneen ihanassa
vanhassa perhetalossa, jonne elähtänyt hieno rouva otti maksavia
vieraita. Se oli suuri julkipuolen huone toisessa kerroksessa etelän
puolella aurinkoisine kaari-ikkunoineen, joka oli hyvin sopiva paikka
kotikukille, kuten hän aina halusi nähdä niitä ympärillään. Hänellä
oli oma kylpyhuonekin, kylpykammioksi sisustettu entinen makuusuoja
ja senvuoksi tavallista pari kertaa suurempi. Siinä oli suuri kirkas
ikkuna, tilava vaatekomero ja yhtä paljon tilaa kauniille pukupöydälle
kuin lasihyllyiselle pesutelineelle ja vinokulmaiselle kuvastimelle.
Se oli tietysti aina hyvin puhdas ja järjestyksessä, hyvin tuuletettu,
raitis, tuoksuen vienosti mitä hienoimmalta ulkomaiselta, hajuttomalta
saippualta tai ehkä heikosti lavendelilta, ollen täydellisesti
sellainen kuin rouva Bascomb oli aina ajatellut toivottavaksi. Hän
sanoikin itselleen ääneen monta kertaa sen olevan kuin elämää, että
hänellä taas oli siisti kylpyhuone.
Entä hänen huoneensa? Mikään ei voinut olla hauskempi kuin hänen
huoneensa sitsillä päällystettyine tuoleineen, muutamine hyvine
vanhoine mahonkisine huonekaluineen, jotka olivat peräisin siltä
ajalta, kun hänen emäntänsä ei vielä ollut elähtänyt, ja kirkkaasti
loistaviin ikkunoihin ripustettuine hienoine sievine verhoineen.
Mukavalla kirjoituspöydällä oli korea kupulamppu. Vuode oli sellainen,
joka voitiin taittaa jonkinlaiseksi hylly pöydäksi, niin että rouva
Bascombin asumuksesta tuli kylpy-pukuhuoneen avulla mitä miellyttävin
arkihuone. "Täällä on kaikkea, mitä yksi nainen mahdollisesti
tarvitsee", sanoi hän usein vierailleen, kun he katselivat ihaillen
ympärilleen ja kadehtien hänen hyvin järjestettyä elämäänsä.
Sillä hänen luonaan kävi vieraita. Hänen yhteiskunnallinen elämänsä
oli yhtä paljon hänen makunsa mukainen kuin hänen kylpyhuoneensakin.
Hänen piirinsä oli koottu juuri sellaisista henkilöistä, joista hän
piti: hienojen kasvavien perheiden hienostuneista, hyvin pukeutuneista
äideistä, vakavamielisistä, korkeasti sivistyneistä naisista,
jotka kuuluivat Vanhempien ja opettajain yhdistykseen, Naisten
kaupunkikerhoon, Kansalaisliittoon, Naisten Äänioikeusliittoon (tämä
oli naisten äänioikeustaistelun viimeisiä aikoja), Viikkokerhoon
(kirjallinen, suljettu järjestö, jolla oli olennainen kerhomenestyksen
todiste, pitkä ehdokasluettelo) ja kirkollisella alalla Naisten
armeliaisuusyhdistykseen ja Lähetysseuraan. Aikanaan valittiin rouva
Bascombkin jäseneksi kaikkiin niihin, koska hänet heti tunnustettiin
oikeaksi, niihin sopivaksi ainekseksi. Koulutyö, vuorottainen
suostuminen hänen luokkaansa kuuluvien lasten varakkaiden vanhempien
päivälliskutsuihin ja käyminen kaikkien näiden järjestöjen kokouksissa
antoivat rouva Bascombille kylliksi sellaista hommaa, josta hän oli
aina pitänyt, se kun velvoitti käyttämään parhaiten pukevia pukuja,
esiintymään edukseen ja kohtaamaan hienoja henkilöitä.
Hänet valittiin tietysti valiokuntiin, jotka kokoontuivat hänen luonaan
ja joille hän kokouksen jälkeen tarjoili teetä, käyttäen siihen
tarkoitukseen vaaleanpunaista porsliinikalustoaan, jonka väri oli
sopusoinnussa hänen sitsiverhojensa punan kanssa. Kun vieraat nousivat
lähteäkseen, järjestellen komeita kaulapuuhkiaan hyvin ommeltujen
pukujensa suojaksi, sanoivat he aina: "Meillä on ollut niin kovin
hauskaa, eikö olekin, hyvät naiset? Me olemme varmasti velkaa rouva
Bascombille suuret kiitokset."
Toisina lauantai-iltoina hän saattoi kohdata nämä samat ystävälliset,
hyvin puetut henkilöt kirkon keskusteluhuoneessa, ompelemassa vaatteita
köyhille; hän istui heidän vieressään kirkossa sunnuntaisin parikin
kertaa; torstai-iltoina hän kohtasi heidät rukouskokouksissa ja kahisi
heidän rinnallaan pois kunnantalon lukusalista sanoen heille ja kuullen
heidän sanovan: "Eikö se ollutkin loistava puhe?"
Niin, herra Kennedyn ennustus, millaiseksi hänen elämänsä kehittyisi,
oli toteutunut täydellisesti. Hänen ei tarvinnut ajatella muita kuin
itseään, ja asiat sujuivat juuri siten kuin hän tahtoikin. Ensimmäisen
vuoden lopulla ihmiset sanoivat hänelle: "Meistä ei tunnu lainkaan
mahdolliselta, että te olette tulokas kaupungissamme. Te olette
sopeutunut kaikkeen niin ihmeellisesti."
Ja kolmannen vuoden lopussa he olivat unohtaneet, ettei hän ollut aina
kuulunut valiokuntiin heidän kanssaan.
Näiden vuosien kesät hän vietti New Yorkissa Columbian kesäkursseilla.
Yhdessä kolmen opettajatoverinsa kanssa hän vuokrasi 118:nnen kadun
varrelta, juuri kurssipaikkaa vastapäätä, kalustetun huoneuston
eräältä seminaarin opettajalta, joka matkusti maaseudulle kesäksi.
Siellä hän jälleen tapasi mieleisensä asunnon, jonka seiniä koristivat
englantilaisten tuomiokirkkojen ja italialaisten madonnain valokuvat
ja lattioita peittivät oikeat ryijymatot. Nämä neljä opettajatarta
viettivät mitä hauskimman kesän, joka oli täynnä opettavaisia luentoja
ja kaikinpuolista kulttuuria. He katselivat Shakespearen kappaleiden
ulkoilmanäytäntöjä, kuuntelivat kyllin pätevien taiteilijain parasta
soittoa ja kuuntelivat usein julkisuudessa mainittujen henkilöiden
pitämiä esitelmiä kaikista mahdollisista aiheista. He väänsivät
runottaren lähteen hanaa ja pitivät kuppejaan siitä pursuavan suihkun
alla, näyttäen niin tyytyväisiltä kuin suinkin.
Rouva Bascomb, jolla oli suhteellisesti paljon rahaa, ja joka nyt
oli paremmin puettu kuin milloinkaan ennen, solakka, kalpea, hyvin
säilynyt, tarvitsi vain vähän tahdonvoimaa elämänsä ohjaamiseen, näiden
hänen olemassaolonsa hyvin järjestettyjen vuorovesien vyörytellessä
häntä sinne tänne, ylös ja alas. Koska hän oli hyvä taloudenhoitaja,
jolla oli vain yksi henkilö huollettavanaan eikä minkäänlaisia menoja
talon kunnossapitoon, voi hän vihdoinkin säästää rahaa ja näki edessään
vuosikorkojen avulla itsetyytyväisen ja mukavan vanhuuden. Kun hän
liikkui edestakaisin elämänsä vakinaisia polkuja pitkin, koulunsa
käytävissä tai miellyttävässä täysihoitolassaan, sanoivat ihmiset
hänestä: "Kuinka hienon näköinen nainen tuo rouva Bascomb sentään
onkaan! Niin hienostunut."
Kerran kysyi joku veltosti: "Eikö hän teidänkin mielestänne ole hieman
liian hiljainen ja hajamielinen?"
Mutta vähemmän huomiokykyiset kumosivat aina sellaisen arvostelun
sanomalla yhteen ääneen: "Hyväinen aika, ei suinkaan! Millainen ajatus!
Hän on päinvastoin hyvinkin puhelias. Hänellä on aina ystävällinen sana
tervehdykseksi jokaiselle."
Joskus saattoi joku kysyä epämääräisesti: "Eikö hän joutunut
rettelöihin poikansa avioliiton vuoksi? Minusta tuntuu siltä kuin
olisin kuullut jotakin sellaista."
Mutta seurassa oli aina joku muu tietävä ja varma henkilö, joka saattoi
vakuuttaa: "Ei ollenkaan. Minä tiedän hänestä kaikki. Hänen poikansa
nai jonkun, joka ei ollut lainkaan hänen lajiaan, hyvin tavallinen
vain, sanovat ihmiset. Tuollaisen, jonka kanssa tulee paremmin toimeen,
ellei kohtaa häntä liian usein, jos ymmärrätte tarkoitukseni. Senvuoksi
olikin rouva Bascomb niin järkevä, ettei koettanut ruveta asumaan
yhdessä heidän kanssaan. He ovat vain olleet eri mieltä asiasta, siinä
kaikki. Ei mitään välien rikkoutumista eikä muutakaan sentapaista.
Hänen poikansa tulee usein tänne Harristowniin liikeasioissa, ja minä
olen nähnyt hänen syövän puolista äitinsä kanssa monta kertaa. He ovat
varsin hyvissä väleissä."
Mutta kerran muuan nuori opettajatar, neitonen, joka aikoi erota
toimestaan mennäkseen naimisiin, väitti itsepäisesti: "No niin, hänessä
on sentään jotakin hullunkurista. Hän on minusta sellaisen henkilön
näköinen, joka kävelee unissaan."