I
Alakuloiselle pienelle tytölle, joka mumisi vakavasti: "Mutta,
opettaja, minä en suinkaan tarkoittanut —" rouva Bascomb sanoi
kohottaen etusormeaan: "Sh! Enkö kuullut jonkun koputtavan?"
Käytävässä vuoroaan odottavien, vaatimattomasti puettujen naisten ja
lasten ryhmä liikahti, ja muuan nainen sanoi kiihkeästi, lepyttävästi:
"Kyllä, rouva Bascomb. Kyllä, arvoisa rouva. Minä kuulin jonkun
koputtavan ihan äsken."
Rouva Bascomb palkitsi häntä heikolla hymyllä ja sanoi ovea kohti
sointuvasti, muuttaen välissä äänenpainoaan: "Tulkaa... sisään!"
Odottavien naisten ilmeen heikko muutos ilmaisi, että he tunsivat
opettajan äänenpainon eroavan siitä, jota he olisivat käyttäneet. Rouva
Bascombin kasvojen tyyni, vielä heikompi tyytyväisyyden varjo näytti
hänen tietävän, että he olivat tunteneet sen. Ovi aukeni. Eräs pitkä,
vaaleatukkainen, lempeäsilmäinen tyttö katsoi sisään.
"Ah, tule vain suoraan sisään, Margaret", sanoi rouva Bascomb, "minä en
viivy enää pitkää aikaa".
Käytävässä seisovat naiset katsoivat toisiinsa, ymmärtäen, että
viimeinen lause oli tarkoitettu heille.
Tyttö katsoi heihin. "Parasta kai sentään on, että menen takaisin omaan
huoneeseeni", sanoi hän.
"Ei, ei", sanoi rouva Bascomb luontevasti muuttaen jälleen välissä
äänenpainoaan, "siihen ei ole mitään pakottavaa tarvetta. Istuudu sinä
vain odottamaan. Jos vain voit mahtua viidennen luokan penkkiin."
Uusikko istuutui mukavasti hymyillen ja vääntäen pitkän solakan
ruumiinsa hullunkuriseen asentoon matalan istuimen ja pöydän väliin.
Hän nojasi leukaansa käsiinsä ja asettui tarkkaamaan läpileikkausta
vanhemman naisen elämästä. Heikko tietoisuus tästä punasi rouva
Bascombin miettiväiset kasvot.
Huoneen perältä saattoi tyttö kuulla vain vuoropuhelujen toisen osan ja
nähdä ainoastaan rouva Bascombin ilmeen. Toiset olivat selin häneen,
ja heidän äänensä kantautuivat hänen luokseen huonosti äännettynä
muminana, jota vastaan rouva Bascombin hienostunut puhe kaikui
joustavana. Se oli kuin puhelinkeskustelun kuuntelemista.
"Mutta, Annie kultaseni, ellet olisi aikonut niin tehdä, et olisi
lyönyt Isabellaa. Se ei voi olla totta, kun sanot, ettet tarkoittanut
sitä. Me teemme ainoastaan sitä, mitä tarkoitamme. Jossakin sinun
sydämesi sopukassa on täytynyt olla vihaa Isabellaa vastaan. Ja viha
on myrkkyä. Sinun pitää karkoittaa se heti pois elämästäsi, tahi
se pakottaa sinut vielä tekemään pahempaakin kuin lyömään pientä
koulutoveriasi. Eikö se ole niin, rouva Dempsey?"
Väliaika rouva Dempseyn mumisten lausutulle vastaukselle.
Sitten kuultiin tuon suloisen, melko surullisen äänen sanovan jälleen:
"Niin, luonnollisesti se on vaikeata. Kaikki tekemisen arvoinen on
vaikeata. Mutta se on täydellisesti mahdollista. Minä sanon aina
nuorille henkilöille, että jos he vain täyttävät elämänsä kauniilla
ajatuksilla, ei pahoilla ajatuksilla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia.
No niin, minä en aio rangaista Annieta. Minä en usko rangaistuksiin.
Minä tahdon vain, että hän ajattelisi sanomaani ja kirjoittaisi
kaksikymmentä kertaa ja toisi kouluun huomenna seuraavan lauseen: 'Minä
rakastan Isabellaa ja tahdon saada hänet ystäväkseni.'"
Nyt seurasi rouva Dempseyn vähän kuuluvampaa muminaa, josta voitiin
erottaa sanat: "Tuo kirottu ilkeä nulikka." Hänet keskeytti rouva
Bascombin ääni, sanoen hiljaa: "Ah, kyllä hän voi, jos hän vain
koettaa! Minä väitän aina, että jokaisessa ihmisessä on _jotakin_
rakastettavaa. Ja jos haemme sitä, voimme pakottaa sen esille. Tämä on
sellainen läksy, joka Annien pitää oppia, ja sen jokainen osa on yhtä
tärkeä kuin kertomataulu."
Kun rankaisematon Annie ja hänen äitinsä liikkuivat eteenpäin, hakivat
rouva Bascombin silmät hetkisen huoneen perällä istuvan tytön silmiä.
Iloisia ihailun ja tunnustuksen viestejä vaihdettiin, seuraavan
ryhmän tullessa opettajan pöydän ääreen. Rouva Bascomb siirsi nyt
tarkkaavaisuutensa täydellisellä ilmeen muutoksella repaleiseen pieneen
poikaan ja pieneen kumaraiseen vanhaan naiseen.
Parin äänen yhteistä muminaa, jonka rouva Bascombin järkevä ja tyynesti
ivallinen ääni keskeytti sanoilla: "Minä luulen, että voisin ymmärtää
teitä paremmin, jos vuorotellen sanoisitte minulle sanottavanne."
Epämiellyttävä hiljaisuus, kun toinen odotti toistaan.