Kolmatta vuotta on kulunut. -- Syyspäivä, meren rannikolla. Aava,
tyyni meri tekee oikealle lahdelman, jolla on priki täysissä
purjeissa, kuni olisi se lähdössä tai olisi vasta siihen saapunut.
Vasemmalla estää näköalan pienen puuhuoneen nurkka perällä. Suuri,
avonainen ikkuna näyttämölle päin. Siitä näkyy Valborg, joka istuu
kirjoitustyössä pulpetin ääressä. Näyttämö kuvaa koivupuista
lehtoa. Ylt'ympäri huonetta kukkaisia. Oikealla etualalla
puutuoleja kivipöydän ympärillä, vasemmalla samoin. Yksinäinen
tuoli oikealla, perällä, näkyy unohtuneen siltä, joka sillä
viimeksi istui.
Ensimmäinen kohtaus.
Valborg (ikkunassa). Tjoelde. Rouva. (Sitten) Signe.
(Esiripun noustessa näkyy Valborg; näyttämö muuten tyhjä.
Hetkisen kuluttua tulee Tjoelde, kuljettaen vaimoaan
mukavassa pyörä-tuolissa).
ROUVA. Jälleen ihana päivä!
TJOELDE, Ihana! Yöllä ei liikkunut ainoatakaan aaltoa tuolla merellä.
Pari höyrylaivaa etäällä, purjelaiva, joka niitä seurasi, ja
kalastus-veneet kulkivat aivan hiljaa.
ROUVA. Ja kun muistelee myrskyä kaksi päivää sitten?
TJOELDE. Niin -- ja kun nyt muistelemme oman elämämme myrskyä noin
puolikolmatta vuotta sitten. Tiedäppäs, minä mietiskelin sitä viime
yönä.
ROUVA. Istuppa viereeni!
TJOELDE. Mutta emmekö jatka kävelyämme.
ROUVA. Nyt on ilma liian lämmin.
TJOELDE. Ei minusta.
ROUVA. Hyvä, sinä sankari, siis minusta vainen. -- Näetkös, minä tahdon
kernaammin katsella sinua.
TJOELDE (ottaa tuolin). No, katsele sitten!
ROUVA (ottaa hältä hatun päästä, pyyhkii hikeä). Onhan otsasi toki
aivan hiessä, armaani. Voi, sin'et ole milloinkaan ollut niin kaunis,
kuin nyt!
TJOELDE. Onnipa siis, että sinulla nyt on kylliksi aikaa katsella
minua.
ROUVA. Kun mun on vaikea kävellä, tarkoitat kai?
TJOELDE (huokaa). Niin, Nannaseni, hyvä on, että voit ilomielin kestää
kaikki. Vaan että _sinä_ olit ainoa, joka sai niin tuntuvan merkin
onnettomuutemme ajoista, se on -- --
ROUVA (kesk.). Äläpä unhota sinäkään harmaita hiuksiasi! Nekin ovat
merkkinä siitä, vaikka kauniina merkkinä! -- Ja mitä minun sairauteeni
tulee, tiedäppäs, minä kiitän Jumalaa siitä! Se on ensinnäkin melkein
tuskaton ja toisekseen antaa se minun täydellisesti tuntea teidän
kaikenpuolisen hyvyytenne.
TJOELDE. Sinä vietät siis mielestäsi hyviä päiviä, niinhän?
ROUVA. Aivan niin, -- oikein mieleni mukaisia.
TJOELDE. Saat vastaanottaa mielittelyä ja itse mielitellä meitä
kaikkia?
VALBORG (ikkunassa). Nyt sain tilin valmiiksi.
TJOELDE. Eikö tullut niinkuin sanoin?
VALBORG. Melkein aivan täsmälleen. Vienkö mä sen heti pää-kirjaan?
TJOELDE. Oho! Oletpa iloinen, koska sull' on niin kiire?
VALBORG. Niin olenkin! -- Meill' on nyt oiva liike!
TJOELDE. Ja siihen ryhtymästä kielsitte minua, sekä sinä että Sannaes
mitä ankarimmin!
VALBORG. Kaksi älypäätä!
ROUVA. Niin, lapset, isä on teidän mestarinne!
TJOELDE. Niin, toista on olla johtajana pienen joukon, joka menee
eteenpäin, kuin suuren, joka on pakoretkellä.
(Valborg ryhtyy pää-kirjaan).
ROUVA. Ja kuitenkin oli meidän kovin vaikea luopua tuosta suuresta.
TJOELDE (its.). N-niin -- niin, niin --!