Raskas, painostava mieliala vallitsi Karhulan mökissä...
Illalliseksi ei löytynyt mitään syötävää -- ei mitään.
Isä, noin 50-vuotias, vielä jäntevä mies, istui peräpenkillä
pää käsien varassa ja murahteli synkkänä itsekseen, sylkäisten
silloin tällöin vihaisesti lattialle. Äiti hääräili tapansa mukaan
takan ääressä: sytytti tulen, pesi huolellisesti padan ja asetti
-- ties mitä varten -- vettä kiehumaan; hän varoi huolellisesti
näyttämästä kasvojaan, mutta päättäen epätasaisesta hengityksestään
ja pidätetyistä huokauksista, jotka väkisin pusertuivat hänen
rinnastaan, taisteli hän itkua vastaan. Vanhin tytär, joka hiljattain
oli mennyt naimisiin erään työnjohtajan kanssa ja oli nyt pistäytynyt
tervehtimään vanhempiaan, istui lähellä isää ja piteli sylissään
nuorinta siskoaan noin kolmen vuotiasta tyttöä. Reino, 16-vuotias
nuorukainen, makasi sängyssä ovensuussa, likaiset tiilisaappaat
jalassa ja tuijotti itsepäisesti savustunutta kattoa. Muut lapset
istuivat lattialla ja itkeä tuhrustelivat kaikki kolme. Uuninpuolella
istui sitäpaitsi vanhemman pojan nuori vaimo, hiljaa, toivottomasti
itkien ja imettäen pientä lasta, mutta päättäen pikkuisen
epätoivoisista ponnisteluista, sekä siitä, että se vähäväliä puhkesi
itkemään -- ei äidin rinnoista tullut mitään maitoa.
Mutta lattialla käveli edestakaisin väsynein, hermostunein askelin
vanhin poika Mauri, joka pikkupojasta asti oli ollut maailmalla ja
vasta sulun alussa tullut nuoren vaimonsa kanssa entiseen kotiinsa
asumaan. Hän oli kookas, solakka ja jänteväruumiinen, hiukan yli
kahdenkymmenen vuotias mies, kauniine, lujapiirteisine kasvoineen.
Nyt oli hänen suunsa ympärillä hätääntynyt, katkera piirre ja
tummissa silmissään kuvastui vain tuska ja epätoivo -- omaisten itku
näytti koskevan häneen kuin julmat ruoskaniskut...
Koko viime talven oli kaupungissa vallinnut ankara työttömyys.
Satoja miehiä oli joutilaina, eikä työtä saanut mistään. Keväällä,
kun töiden viimein piti alkaa, ilmoittivat työnantajat pidentävänsä
työpäivää yhdellä tunnilla kaikilla rakennustyömailla. Kun työläiset
eivät suosiolla moiseen ukaasiin tyytyneet, lopettivat työnantajat
kaiken keskustelun ja julistivat työnsulun, joka nyt oli kestänyt jo
kuusi viikkoa; he sanoivat ottavansa työhön ainoastaan niitä, jotka
yksityisesti menevät heiltä työtä kerjäämään ja suostuvat tekemään
pidennettyjä työpäiviä, toisin sanoen: niitä jotka menevät pettämään
toverinsa. Työläiset puolestaan päättivät, etteivät mene yksikään
työhön, ennenkuin työnantajat suostuvat allekirjoittamaan sopimuksen,
jossa työehdot ovat samanlaiset kuin edellisenä kesänä. -- Tähän asti
ei ollut rikkureita vielä ilmestynyt kuin muutamia kymmeniä, mutta
niillä ei saatu töitä käyntiin.
Karhulan miehet, jotka olivat rakennustyöläisiä, joutuivat
luonnollisesti myöskin pois työstä. Kun heillä ei talvellakaan ollut
työtä, oli heidän elämisensä sulun aikana tavattoman hankalaa. Ja
sitten alituinen katkeruus ja eripuraisuus siitä, ettei menty työhön!
Kaikki muut paitsi Mauri, olivat viime aikoina sitä mieltä, että
työhön oli mentävä niilläkin ehdoilla -- täytyihän saada leipää! Hän
oli kuitenkin äärimmäisillä ponnistuksilla saanut isänsä ja veljensä
pysymään sieltä poissa -- ja siitä olivat kaikki hänelle äärettömän
katkeria.
Nytkin, kun äiti oli juuri ilmoittanut, ettei ollut mitään syötävää,
tuntui hänestä siltä, kuin olisi lattia polttanut jalkojen alla...
-- On se kamalaa, kun täytyy mennä syömättä nukkumaan... -- huokaili
äiti.
-- Onhan se... mutta koetetaan nyt vielä pieni aika kärsiä, --
lohdutteli Mauri.
-- Kyllä sitä kärsisikin, -- puhui äiti katkerasti -- mutta kun
on kolme reipasta miestä perheessä, jotka _saisivat_ työtä koska
tahansa, niin...
-- Voi äiti kulta... älkää nyt... -- rukoili poika ja hänen
kasvoissaan kuvastui vihlova tuska; äidin sanat koskivat kipeästi.
-- Kyllä se on... -- murahti isä vihaisesti ja tirskautti pitkän
syljen lattialle.
-- Loppu tästä pelistä tulla täytyy! -- kivahti nuorempi veli
sängystä.
-- Älkää nyt... älkää nyt ruvetko taas!... Kyllä tästä pian jo... --
pyyteli taas Mauri.
-- Sellaista siitä tulee! -- huudahti sisko, joka tähän asti oli
istunut ääneti ja hänen äänensä soi erinomaisen terävänä ja
kirkuvana. -- Kuka käskee rettelöidä ja tehdä lakkoja!
-- Eiväthän työläiset lakkoa tehneet! Työnantajat itse julistivat
työnsulun...
-- Mutta kyllä se työväen vika on... Yhtämittaa rettelöivät! --
kivahti sisko.
Mauri kalpeni vihasta. Hän oli pannut kaikki voimansa liikkeelle
lohduttaakseen omaisiaan, herättääkseen heissä rohkeutta, kestävyyttä
ja uskoa voittoon -- ja nyt tulee hänen oma siskonsa ja repii
hajalle kaikki! Hän kääntyi ympäri kuin ärsytetty peto joka huomaa
uuden ahdistajan, ja koettaen puhua hillityllä äänellä, änkytti hän
aivankuin ei olisi heti löytänyt sanoja:
-- Mitä... mitä... sinä sanot? Tuletko _sinä_ sanomaan noin...? Sinä?
Onko herra miehesi käskenyt sinun sanoa noin?
-- Älkää herran tähden riidelkö... -- pyyteli äiti väliin.
-- Sinähän siellä olit yllyttänyt... ettei myönnytä! Mitäs tarvitsee
ruveta! -- huudahti sisko voitonriemuisena.
-- Voi herra jumala! -- huusi veli. -- Pitikö myöntyä? Ja sinä! Sinä!
Muistatko kuka sinä olet! Muistatko... että olet tästä mökistä! Ja
nyt olet sortajien puolella! Etkö häpeä!
Sisko purskahti raivoisaan itkuun ja kirkui sen lomasta kiukkuisesti:
-- Älä... älä rupea haukkumaan!... ja muistuttelemaan... kyllä minä
tiedän! Senkin roisto! Kuuletko!
-- Mene helvettiin! -- karjasi veli yhä enempi raivostuen. -- En
viitsi nähdä sinua! Ulos!
Sisar juoksi itkien ulos.
Kaikki loivat Mauriin vihaisia ja katkeria silmäyksiä ja äiti lausui
moittivasti:
-- Sellaista siitä tuli! Mitäs se nyt kannatti! -- ja lähti huoneesta.
Mauri ei vastannut, vaan seisoi ääneti, tuijottaen ikkunasta ja kuuli
miten kaikki jättivät hänet.
Kuinka voivat he olla noin tietämättömiä ja tyhmiä! -- ajatteli
Mauri. -- Jospa hän olisi ollut kauvemmin kotona, niin he eivät
olisi tuollaisia... Mutta nyt tekivät puute ja vanhat ennakkoluulot
heidät sokeiksi ja kuuroiksi -- he tahtoivat vain ruokaa! Hän huomasi
surukseen, että oli aivankuin ennakolta päätetty olla kuuntelematta
hänen, "villitsijän", puheita! Ja häntä pidettiin tälläkin hetkellä
koko perheen vihollisena...