Siitä oli kulunut viisi viikkoa, kun hänet vangittiin -- viisi
kauhean pitkää viikkoa. Olin ollut kuin hourupäinen koko ajan. Hän
oli sisarelleni luvannut heti kirjoittaa, kun saa tilaisuuden --
eikä kirjettä kuulunut. Öisin en voinut nukkua, vapisin pelosta,
epätietoisuudesta, olen itkenytkin -- en häpeä sitä tunnustaa...
Olin juuri synkkien ajatusteni vallassa eräänä aamuna, kun ovikello
soi. Aijoin mennä avaamaan, mutta siskoni tuli vastaani kirje kädessä
huudahtaen: -- Kirje sinulle!
Sieppasin sen kuin kuumetautinen. Katsoin postileimaa: Pietarista --
mitä...? tämähän ei ole hänen...
Vapisevin sormin revin rikki kuoren -- sieltä solahti käteeni aivan
vieraalla käsialalla kirjoitettu, lyhytsanainen kirje. Aloin lukea...
Mitä pitemmältä luin, sitä kummallisemmaksi tunsin itseni. Tuntui
aivankuin olisin jäätynyt yhdeksi jäämöhkäleeksi -- niinkuin
aivonikin olisivat muuttuneet lumi- tai jääsohjoksi. Aijoin puhua
jotakin, mutta kieli ei taipunut -- enkä enää muistanut, mitä minun
pitäisi sanoa...
-- Mikä sinun tuli... mikä... mitä...? -- sopersi siskoni
pelästyneenä, sieppasi kirjeen ja alkoi ahnaasti lukea. Näin, miten
hänen kasvonsa kalpenevat, silmät suurenevat kauhusta -- ja hänen
huulensa vavahtelevat ja sitten hän kirkaisten heittäytyy suulleen
sohvalle purskahtaen hillittömään itkuun... Äiti tulee sisälle...
lukee -- molemmat itkevät...
Uudestaan tartuin kirjeeseen. Järkähtämättömänä kuin kuolema on siinä
tuo turmiosanoma, kirjoitettuna kauniilla, hieman hermostuneella
käsialalla. Luin uudestaan:
Toveri!
Niinkuin tiedätte vangittiin sisareni Vera siellä. Häntä
syytettiin valtiopetoksesta ja kapinan valmistamisesta ja vietiin
Pietari-Paavalin linnaan. Yhtään kirjettä en saanut häneltä.
Asun nykyään enoni luona Inkerinmaalla. Neljä päivää sitten
tuli eräs kalastaja kertomaan enolleni, että hänen verkkoonsa
oli taas tarttunut ruumis -- naisen ruumis. Riensimme rantaan.
Ja arvaatte suruni ja raivoni kun ruumis oli -- Veran! Hän oli
miltei muodoton. Kalat olivat jo syöneet hänen kasvonsa, silmät
olivat poissa -- ainoastaan äitivainajalta saamastaan rististä ja
tukastaan tunsin hänet. Ja kauheata: nuoran silmukka oli vielä
hänen kaulassaan! Ja kun riisuimme häntä, huomasimme, että koko
selkä oli tummansininen ja rikki -- aivankuin verinen, raadeltu
maksa... Hennot luut näkyivät useasta paikasta. Sääriluut oli
murskattu jollakin tylsällä aseella...
Häntä on siis hirveästi kidutettu -- koetettu luultavasti
pakoittaa tunnustamaan jotakin. Mitä tiesi hän, lapsi parka! --
Lopuksi on hänet hirtetty ja heitetty Nevaan, josta virta kuletti
hänen ruumiinsa tänne asti... Niin julmasti hänen nuori elämänsä
katkaistiin -- hänhän oli vasta 19-vuotias!
Me hautasimme hänet erääseen hiekkakumpuun lähelle rantaa.