ja hän vaipui rauhalliseen uneen. Sunnuntai-iltana heräsi hän selvänä,
vaan ei vahvempana. Hänen ymmärryksensä oli taas selvä, mutta hänen
ruumiinsa oli ylön väsynyt. Tohtori istui sängyn vieressä, koettaen
kädellään hänen suonentykytystään. "Mikä nyt on", sanoi hän, katsoen
tohtori S:ään muutaman silmänräpäyksen, "miksi minä tässä makaan? Ja
miksi on tohtori täällä? Olenko minä ollut kipeänä?"
"Sinä olet kovasti kipeä, Richard, ja sinun pitää ottaa heti tätä
lääkettä, tai muutoin on pian loppu. Minä pelkäsin, koetettuani
suonentykytystäsi, että voimat loppuisivat ja sinä olisit kuollut
horroksestasi heräämättä".
"Minä toivon, että olisin kuollut; se olisi ollut parempi".
"Ei", vastasi tohtori, ja hänen jyrkkä, juhlallinen äänensä sointu
sattui Richard'iin. "Ei, se ei olisi ollut parempi; se olisi ollut
paljoa pahempi. Kiitä Jumalaa, ettet kuollut unessasi etkä siinä
tilassa, jossa olit kaksi viimeistä vuorokautta".
"Missä tilassa?" kysyi Richard.
"Juomahulluna".
"Kuinka niin? -- miksi? -- mitä on tapahtunut?"
"Elä kysele nyt enää. Enok antaa sinulle vähän ruokaa ja sinä saat
syödä, ja sitte lasillinen tätä juomaa, ja hän vastaa sitte
kysymyksiisi".
"Mitä on tapahtunut, Enok? Mitä minä olen tehnyt? Minä muistan, että
Tommi ja minä joimme; me löimme vedon kuka sietäisi kauemmin juoda, ja
minä join niin kauan, että menetin ymmärrykseni. Mutta minä ihmettelen,
kuinka vihdoin kävi. Tommi poloinen! Kuinka hänelle kävi? Hän oli
oivallinen nuori mies ja paljon väkevämpi minua. Minä olin pahin meistä
kahdesta. Minä ärsytin ja pilkkasin häntä. Minä olin suurin hullu, ja
hullut ilvehtivät synnissä. Poloinen Tommi, onko hän käynyt täällä? Tai
onko hän kipeä -- makaa kuin minäkin, kentiesi?"
"Tommi kaatui takaperin pöydästä", sanoi Enok, "se sinun pitää tietämän
ja minä sanon sinulle totuuden -- Tommi kaatui takaperin, ja kun he
nostivat hänen ylös, oli hän kuollut".
Richard päästi kauhean tuskanhuudon. Hän istui sängyssä, nojaten
itseänsä käsivarsiinsa, vaan ne vapisivat ja letkahtelivat hänen
painonsa alla. Silmät seisoivat ja suu oli ammollaan. Enok huomasi,
että hän oli valmis lankeamaan. Hän kiersi äkkiä kätensä hänen
ympärilleen ja laski hänen pitkälleen sekä kuivasi kylmän hien hänen
kasvoistansa. "Minä pelkäsin tämän ilmoituksen ylön kovasti sattuvan
sinuun", sanoi hän ystävällisesti, "mutta oikein oli sanoa sinulle
kaikki".
"Niin, niin, se oli oikein; mutta voi sitä Tommi-poloista! -- Tommi,
minä olen sinun murhaajasi. Minä olin se, joka lähetin sinun sielusi
Jumalan tuomioistuimen eteen!" Hän voivotteli sielun tuskassa, ja
makasi sitte äänetönnä, ja kyyneleet virtailivat hänen kiinipainuneista
silmistänsä.
"Luenko minä sinulle, Richard?" sanoi Enok; "salli minun lukea, se
tekee sinulle nyt hyvää". Richard aukaisi silmänsä, kun kuuli Enokin
ystävällisen äänen.
"Lukeako minulle? Ei, ei, mitä minulla on pyhän kirjan kanssa
tekemistä? Ei se ole minun laisiani varten. Minä olen tehnyt syntiä
parempaa tietoani vastaan, ja nyt on kaikki pimiätä. Minä tiesin yhtä
hyvin kuin joku muukin, mikä oikein oli, mutta minä rakastin syntiä ja
tahdoin elää siinä, ja tässä minä nyt makaan hävitettynä ja toivotonna,
vaivaksi sinulle -- häpeäksi kaikille ja", lisäsi hän kolkosti,
"kadotettuna ijankaikkisesti".
"Anna minun lukea sinulle", kertoi Enok, "en minä eikä kukaan muukaan
ihminen voi tehdä mitään sinun edestäsi, mutta kuule ainoasti Jumalan
sanaa".
"Lue, jos tahdot, ystäväni", sanoi hän, "anna minun kuulla tuomioni
kirjasta. Minä olen ajatellut tätä ja tämä on sekä oikeus että totuus:
Joka kuritukselle on uppiniskainen, hän äkistä kadotetaan ilman
yhdettäkään avutta. Sananl. 29: 1. Tämä on oikea tuomio", lisäsi hän
matalalla, kolealla äänellä. "voitkos sanoa minulle jotakin, joka sen
kumoaa? Nämä sanat polttavat minun omaatuntoani. Ankara on se tuomio,
joka niissä sanoissa on minulle kirjoitettu".
"Se on oikea tuomio, Richard; itse Jumala, totuuden suu, todistaa tätä
sinun tilastasi. Usein on sinua rangaistu, vaan sinä olet ollut
uppiniskainen. Mutta oletkos tullut pikaisesti turmelluksi? Nyt sinä
olet kuolemallasi, mutta Herra, joka on tähän asti ollut sinulle
armollinen, on antanut sinulle vielä vähän pitemmältä aikaa. Käytä nyt
hyväksesi sitä aikaa, mikä sinulla on, se ei ole kovin pitkä. Huuda
Herralta armoa -- armoa nyt viimeisellä hetkelläsi; rukoile Häntä
pesemään itseäsi Kristuksen veressä, joka puhdistaa kaikista synneistä.
Onko Herralle mikään mahdotonta? Kirjoitettu on, että tyhmälle tapahtuu
laittamisensa jälkeen (Sananl. 14: 14), mutta kirjoitettu on myöskin:
'Käännä itsesi Herran sinun Jumalasi tykö; sillä sinä olet langennut
sinun pahain tekoisi tähden. Ottakaat teillenne nämä sanat ja
kääntäkäät teitänne Herran tykö ja sanokaat Hänelle: Anna meille kaikki
synnit anteeksi ja tee meille hyvin', ja kuule, kuinka sitte seuraa:
'niin minä taas olen parantava heidän erhetyksensä, mielelläni minä
heitä rakastan; sillä minun vihani on käätty heistä pois'."
Hosea 14: 2, 3, 5.
Tämä uskovainen mies kertoi näitä sanoja vitkaan, vaan syvällä
pontevuudella. Sitte avasi hän pipliansa ja luki samalla juhlallisella,
pitkänveteisellä tavalla: "Etsikäät Herraa, koska Hän löyttää taitaan;
rukoilkaat Häntä, koska Hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja
pahointekijä ajatuksensa, ja palatkaan Herran tykö, niin Hän armahtaa
häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä Hänen tykönänsä on paljo
anteeksi antamusta. Sillä minun ajatukseni ei ole teidän ajatuksenne,
ja teidän tienne ei ole minun tieni, sanoo Herra. Vaan niin paljon
korkeampi kuin taivas on maasta, niin ovat myös minun tieni korkeammat
teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne". Jes. 55: 6-9.
Hän seisahtui ja rukoili hiljaisesti. Hän rukoili, että nämä pyhät,
lohduttavaiset sanat tunkeutuisivat kuolevan miehen levottomaan
omaantuntoon ja toivottomaan sieluun. Hän huusi Herran tykö hänen
edestänsä sulaan Jesuksen Kristuksen sovintoon nojaten ja rukoili, että
hänen rikoksellisen veljensä omatunto tulisi pestyksi siinä elävässä
veressä, joka puhdistaa kaikista synneistä.
Hän lopetti rukouksensa ja nousi ylös polviltansa. Hetkisen seisoi hän
onnettoman miehen sängyn vieressä, ettei tämä näyttänyt huomaavan
häntä. "Kiitos, kiitos", sanoi hän viimein, "että sinä rukoilet minun
edestäni. Minä tiedän sinun murehtiman minusta, vaan minä en voi
rukoilla enkä murehtia ylitseni. pimeätä on vaan. Minä olen tehnyt
syntiä parempaa tietoani vastaan. Minä olen paaduttanut sydämeni, ja
nyt se on kova kun kivi. Sinä et tiedä, kuinka rietas ja alentunut minä
olen ollut ja olen; minä olen kaikkia muita pahempi. En voi olla
ajattelematta kaikkea sitä, mitä sanoit", jatkoi Richard, "mutta minä en
tohdi lohduttaa itseäni näilläkään raamatun paikoilla. Jumala on
etsinyt minua niin usein, mutta minä olen niin paaduttanut sydämeni,
etten uskalla puhua mistään toivosta. Minä olen Toivottomuus nimisen
jättiläisen vallan alla. Minä luulen, että Herra on viimein kokonaan
minut hyljännyt. O, jos minä näkisin edes pienimmänkään valon
vilahduksen! Minä ihmettelen, kuinka sinä huolit rukoilla minun
edestäni ja lukea pyhää kirjaa tämmöiselle viheliäiselle raukalle".
Hänen äänessään oli toivottomuus ja kaiho, joka koski hänen uskovaista
ystäväänsä, ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä, kun hän katsoi
onnettomaan.
"Richard", sanoi hän, kun hän taas saattoi rauhallisesti puhua, "minä
kerron taas: Onko Herralle mikään mahdotonta? Minä en tahdo pettää
sinua, enkä tahdo, että sinä itse petät itsesi, mutta varo itseäsi,
ettet tee syntiä synnin päälle. Sinä et saa epäillä, että Herra on
armelias suurimmallekin syntiselle. Hän tuli etsimään ja vapahtamaan
sitä, kuin kadonnut oli. Niin kauan kun sinä vielä olet täällä, niin
kauan kun hengität, saat sinä nöyryydessä rukoilla Jumalalta syntein
anteeksi antamista; sinä voit huutaa: 'Herra, anna minulle anteeksi
pahat tekoni, jotka suuret ovat'. Ps. 25: 11. Tämä oli Davidin rukous,
ja sinä voit varmaan omistaa nämä sanat ja niillä astua Herran eteen.
Sanat kuuluvat: 'Sinun nimesi tähden, Herra, ole armollinen minun
pahalle teolleni, joka suuri on'. Mitä suurempi se on, sitä
kunniallisempi on Jumalan armo, jos se anteeksi annetaan. Suurten
syntien anteeksi antaminen tulee suuren Jumalan kunniaksi. Sinun
sydämesi on kova kun kivi. Jumala suokoon, että sinulle kävisi, niinkun
niin monelle muulle, jotka ovat vähällä ollut turmella sielunsa, että
missä synti on ylönpalttiseksi tuttu, siellä on armo vieläkin
ylönpalttisemmaksi tuttu".
"Onko Herralle mikään mahdotonta?" Enok ei sanonut mitään muuta, vaan
ei pannut pois pipliaansa. Vaikka hän tiesi olevan oikein, esitellä
Jumalan lupauksia tälle viheliäiselle, vapisi kuitenkin hänen
sydämensä, ja hän itse ei uskaltanut toivoa.
Hetki hetkeltä kului. Richard oli nukkunut, ja vaikka hän välistä
säpsähti ja heräsi ikäänkun kauhistuksessa, ja hänen valituksensa, ja
syvät huokauksensa todistivat sielun tuskaa, ei hän kuitenkaan sanonut
mitään, eikä näyttänyt mistään huolivan. Marta ja Margareta vuorotellen
valvoivat Enokin kanssa hänen luonansa. Tohtori tuli myös maanantaina.
Hän oli tuskin odottanut enää tapaavansa Richardia elossa, ja nyt oli
hän kuitenkin parempi. "Hänen ruumiinrakennuksensa on kummallisesti
vahva", sanoi hän Enokille, joka saattoi häntä rappuja alas. "En tiedä,
mitä minä ajattelen hänestä; hän on varmaan vahvempi, kuin viimein
minun täällä käydessäni".
Siksi hetkiseksi, kun Enok oli tohtorin kanssa alhaalla, jäi Richard
yksinään. Kun hän jälleen tuli huoneesen, oli Richard sängyn vieressä
polvillaan. Hän ei kuullut Enokin tulevan sisälle, ja tämä vetäysi
hiljaa takaisin porstuaan, seisoi siellä ja tarkasteli häntä raollaan
olevasta ovesta. Katkaistuin sanoin ja kovalla äänellä huusi Richard
Herraa avuksensa. Kauan oli hän siinä polvillansa, taistellen
rukouksessa; kyyneleet juoksivat kalman karvaisia kasvojansa pitkin ja
hetkittäin oli nyyhkiminen tukehduttanut hänen äänensä; vihdoin lankesi
hän pyörtyneenä lattialle. Enok meni sisälle, nosti hänen ylös ja pani
hänen sänkyynsä. Hän antoi hänelle tohtorin antamaa juomaa, mutta hän
ei voinut juoda kuin muutaman tipan, ja pyysi kuiskuttaen Enokkia
huutamaan vaimonsa ja Margaretan sisälle. Heidän tultuansa otti hän
heidän kätensä ja kiitti heitä kaikesta hänelle osoittamasta
hyvyydestä. Enok antoi heille viittauksen, että he laskeuisivat
polvillensa ja rukoilisivat hänen kanssansa.
Pitkä aika sen jälkeen, kun nämä yksinkertaiset, juhlalliset rukouksen
sanat olivat kaikuneet, oli huoneessa aivan syvä hiljaisuus. Aurinko
laskeusi ja yön varjot levisivät kaikkialle, mutta ei kukaan liikkunut,
ei puhunut eikä sanaakaan sanonut. Oli aivan pimeä, vaan Enok hiipi
huoneesta ulos ja palasi sytytetty kynttilä kädessä. Hän meni sängyn
luokse, pitäen kynttilää kätensä varjossa. Richard ei nukkunut;
silmänsä olivat auki. Hän antoi tuskallisen silmäyksen Enokille,
silmäyksen, jota tämä ei koskaan voi unhottaa. Hänen huulensa
liikkuivat, ikäänkun hän olisi tahtonut puhua, mutta puhevoima oli
poissa -- ei mitään ääntä kuulunut. Tämä oli kauhea hetki. Viimeisen
kerran oli rautakanki ahjossa -- viimeisen kerran alasimella. Mikä oli
loppupäätös? Sängyn vieressä seisovaiset näkivät, kuinka tuska väänteli
hänen rauenneita kasvopiirteitänsä, he näkivät kangistuneen katseen
hänen puhkeuvissa silmissään, mutta he eivät tienneet, tokko koskaan
toivo valaisi hänen levotonta sieluansa. Hänen sielunsa tila oli ja
pysyi heille salattuna. Mimmoiset hänen ajatuksensa ja tunteensa olivat
lähestyessään näkyväisen ja näkymättömän maailman rajaa, ei hänellä
ollut voimaa lausua. Vihdoin sulki kuoleman yö hänen murtuneet
silmänsä. Hengettömän ruumiin kuolematon vieras oli muuttanut
asunnostaan -- mutta minne? -- Kuka voi sen sanoa? Jumala sen tietää.
Vasta monta vuotta Richard Norman'in kuoltua sai hänen entinen
pastorinsa jonkunlaista tietoa hänen kuolemastaan ja siitä sielun
tilasta, jossa hän kuoli. Hän oli usein ollut vanhain ystäväinsä luona
H--n seurakunnassa, ja silloin kerran nähnyt Richardin. Syvällä
murheella oli hän kuullut, että tämä vielä yhä joi, ja laiminlöi
äidittömät lapsensa. Hän oli kirjoittanut ensimmäisen kertomuksensa,
näyttääksensä ikäänkun peilissä hänelle kuvan hänen elämästään, siinä
heikossa toivossa, että tämän katsominen kauhistaisi ja herättäisi
hänet, ja totisesti rukoillen, että Jumala tekisi tämän vähäisen
kirjoituksen hänen kääntymisensä välikappaleeksi; mutta kun kirja
lähetettiin hänen nykyiseen kotiinsa ja hänen piti sen lähettämän
Richardille, sai hän tietää onnettoman jo kuolleen, mutta missä, sitä
ei hän saanut kuulla. Richard oli aikoja sitte jättänyt H--n ja
lähtenyt vaeltamaan toiseen maan paikkaan; tämä oli ainoa tieto,
jonka hän hänestä sai. Jälkeenpäin kuuli hän, että Richard oli kuollut
R--ssä, lähellä Wellingtonia. Hän kirjoitti Margaretalle ja sen
seurakunnan kirkkoherralle, mutta edellinen hukkasi hänen kirjeensä
eikä voinut vastata. Kirkkoherra kirjoitti tosin, mutta kun hän oli
ollut kipeänä, ei hän voinut antaa mitään tietoja Richardin viimeisistä
hetkistä, ja vaikka hän lupasi kirjoittaa niin pian kun saisi asiasta
selkoa, ei kuulunut sitte mitään kirjettä. Kun kirjoittaja ei pitkään
aikaan käynyt niillä tienoilla, päätti hän itse matkustaa R--ään, hakea
sieltä Margaretan ja kerrottaa hänellä likemmin Richardin siellä
olemisen vaiheista ja hänen kuolemastaan. Ensimäinen kertomus oli
elävästi miellyttänyt monta lukiaansa, ja monenmonituiset kyselivät
"Rautakanki-" kertomuksen loppua. Tässä osassa saavat he nyt nähdä,
kuinka viimein kävi.
Kirjoittajan tässä yllä kertomat tapaukset ovat kirjoitetut parhaastaan
Margaretan kertomuksen mukaan, joka tiesi kaikki seikat. Kirjantekijä
tapasi hänet huoneensa oven ulkopuolella hiilivasu päälaella, ja
sydämellisesti tervetulleena otti tämä hänen vastaan lämpöiseen,
puhtaasen ja iloisaan asuntoonsa. Hän tuli syvästi liikutetuksi ja
runsaasti vuotivat hänen kyyneleensä kuultuansa, että hän oli se pappi,
joka oli käynyt Maria-raukan luona tämän viimeisillä hetkillä. Hän meni
vieraansa kanssa niiden uskovaisten ystäväin luokse, joiden huoneessa
Richard Norman oli kuollut, ja heidän kulkeissaan R--n kaitaisia
katuja, seisahti Margareta yhden ja toisen naapurinsa luona, sanoen:
"Tämä on se pappi, joka oli Maria-poloiseni luona, kun hän oli
kuolemallansa". Margaretan kanssa kävi hän myös Richardin haudalla --
se oli todellisesti kunniaton hauta -- ei edes ruohoista kumpua eikä
turpeita ollut sen päällä, vaan irtanainen sora oli levitetty muun maan
tasalle. Ei mikään huomauttanut, missä tämä synnin uhri lepäsi.
Kirjoittaja maksoi pienen rahasumman, jota Margaretalla ei ollut varaa
antaa, saadaksensa viheriäisen kummun Richard Norman'in haudalle.
Kertomus "Rautakanki" ei ollut tuttu R--ssä, ja tekijä lähetti muutamia
kappaleita sitä Margaretalle, hänen naapureillensa jaettavaksi. Silloin
sai hän eräältä heistä seuraavan kirjeen, joka mahdollisesti huvittaa
sitä, ken on lukenut nämä molemmat kertomukset, koska se sisältää
hurskaan kirjoittajan todistuksen "Maria-poloisesta" ja hänen
puolisonsa julmuudesta ja rikoksellisuudesta.
Toukokuun 4 p:nä 1854.
_Rakas herra pastori!_
Margaretan pyynnöstä, jonka naapuri minä olen, rohkenen kirjottaa
teille muutaman rivin, toivoen että se tapaisi teidät ja perheenne
hyvässä terveydessä ja suurta hupaisuutta ja iloa nautitsemassa.
Hän pyytää minua teitä kiittämään niistä pienistä "Rautakangeista",
jotka olette hänelle lähettäneet; hän on niin iloinen niistä.
Hän on lainannut niitä naapuriensa luettavaksi, ja ne lausuvat
suurta mielihyväänsä niistä. Minä olen huolellisesti ja suurella
tarkkuudella rukoillen lukenut sen kirjan, ja minulla on ollut
siitä hyötyä sitäkin enemmän, kun tunsin ne ihmiset (Richardin
ja Marian), joista kirja kertoo. Richard oli minun työssäni
jotenkin kauan muutamia vuosia ennen kuolemaansa. Hän oli aina
kevytmielinen ja juomiseen taipuva ihminen, ja minä pelkään
hänen kuolleen niinkun hän elikin -- vaikk'emme saa määrätä
mitään rajoja Jumalan laupeudelle. Marialla oli luonnostansa
lempeä ja rakastettava mieli-ala, mutta kertomuksesta näkyy,
että armo on ihmeellisellä tavalla muuttanut ja kaunistanut sen,
mitä hänellä luonnosta oli. Minä peräti mielistyin lukiessani
siitä suloisesta, hellästä ja lemmellisestä tavasta, jolla Maria
kohteli juoppoa miestänsä. En saattanut olla sydämellisesti
Jumalaa rukoilematta että semmoisten jumalisten, hellämielisten
ja ahkerain vaimoin luku moninkerroin lisääntyisi. Silloin tulisi
maailma paratiisiksi. Herra, suo sen pian tapahtua! Amen. Minä olen
saanut toimekseni sanoa teille ja teidän perheellenne Margaretan
ja hänen perheensä kunnioittavimmat kiitokset kaikesta heille
ja erittäinkin poloiselle Maria vainajalle osoittamastanne
hyvyydestä. Suokaa anteeksi kaikki tämän kirjeen kirjoittamisessa
ja kyhäämisessä tapahtuneet virheet, ja uskokaa, herra pastori,
minun olevan kristillisessä rakkaudessa teihin yhdistetty,
Tuomas --
R--ssä, lähellä Wellingtonia.
Kentiesi lienee hyödyllistä muutamain lukijain, minä tarkoitan
semmoisten, jotka ovat alkaneet viettää semmoista elämää kuin Richard
Norman, kuulla kuinka juomari-poloisen hoidottomain lasten laita oli.
Vanhin menetti oivallisen paikan epärehellisyytensä tähden, mutta
kirjantekijän hänestä viimeksi kuultua oli hän saanut jälleen
luottamusta ja oli työssä eräällä sepällä W--ssä; silloin oli hän
kunnollinen ja uuttera nuorukainen. Nuoremmasta tuli auttamaton varas.
Kirjantekijä lähetti hänelle kertomuksen "Rautakangista", kun hän oli
Statfordin vankihuoneessa, matkalaukun varkaudesta syytettynä. Kirja
luettiin hänelle, ja hänen silmistänsä vuotivat kyyneleet kuullessaan
äitinsä kärsimisestä; mutta vankeudesta päästyänsä palasi hän entisiin
pahoihin tapoihinsa. Hän yhtyi erääsen murtovarkaiden seuraan, joiden
kanssa hän oli luultavasti tullut tutuksi vankeudessa. Tavallisesti
kehui hän, että hän ansaitsi enemmän rahaa varkaudella ja ryöstöllä
kuin rehellisellä työllä, ja selitti pitävänsä parhaana sen elämän,
jota vietti. Hän vangittiin ja tuomittiin, ja on nyt linnan vankina.
Maria Norman'in lapset olivat hänen harrasten rukoustensa esineenä;
tulkoot ne vielä kuulluiksi, ja tulkoot ne hoidottomuuteen jääneet
lapset, joiden elämän tielle vievää kasvatusta hän ei saanut valvoa,
jota tietä hän itse vaelsi, autuaaksitekevään tuntoon siitä
Vapahtajasta, joka tuli etsimään ja vapahtamaan sitä, joka kadonnut oli
-- tulkoot ne pestyiksi Kristuksen kalliilla verellä, joka puhdistaa
kaikista synneistä!