III

Ravintolan ruokasalista olivat kaikki huonekalut kannetut ulos, yksi

pitkä pöytä vain ja yksi tuoli oli sinne jätetty. Pöytä oli huoneen

toisessa päässä, tuoli oli pöydän takana ja sillä tuolilla istui

Sherlock Holmes, komeana ja vaikuttavana. Yleisö seisoi. Huone oli

täysi. Tupakansavua oli kuin pistettynä, äänettömyys oli täydellinen.

Tuo Mainio Mies kohotti kätensä vielä täydentääkseen hiljaisuutta ja

piti sitä muutamia silmänräpäyksiä koholla. Sitten teki hän terävällä

äänellä useita kysymyksiä ja merkitsi vastaukset kirjaan. Täten pääsi

hän täydellisesti tutustumaan Flint Buckneriin, hänen luonteeseensa,

hänen esiintymiseensä, hänen tapoihinsa, kaikkeen. Siten tuli m.m.

selville, että Mainion Miehen sisarenpoika oli koko kylässä ainoa,

jolla oli jotakin syytä murhata Flint Buckner. Herra Holmes hymyili

säälivästi todistajalle ja kysyi verkkasella äänellä:

"Tietääkö sattumalta joku herroista, missä nuorukainen Fetlock Jones

oli räjähdyksen aikana?"

Siihen vastattiin yhdellä äänellä:

"Tässä talossa, biljardihuoneessa."

"Vai niin -- tuliko hän silloin juuri sisään?"

"Ei, hän oli ollut täällä ainakin tunnin."

"Soo. Kuinka pitkälti täältä onkaan räjähdyspaikalle?"

"On runsas peninkulma."

"Soo. Eiköhän tämä sentään ole todistus, joka tepsii...?"

Myrskyten rämähti huoneessa nauru ja kuului huutoja: "Se oli vallan

murhaava todistus!" ja "Etköhän kadu, Sandy, että tuon tulit

sanoneeksi." Ja Sandy, joka oli Jones'ia epäillyt, katsoi punastuen

maahan ja häpesi hirveästi. Mutta tutkimusta jatkui:

"Sittenkuin nuoren Jones'in osallisuus esillä olevaan tapahtumaan on

todistettu hiukan _etäiseksi_ (naurua), kääntykäämme _silminnäkijäin_

puoleen ja kuulkaamme, mitä heillä on sanottavana."

Hän otti esille tapaturmapaikalta kokoamansa todistuskappaleet ja

järjesti ne pahvilevylle polvelleen. Kuulijat pidättivät hengitystään

ja odottivat.

"Olemme määränneet pituus- ja leveysasteet ja tarkistaneet ne ja

tiedämme siis tarkoin missä tapaturma sattui. Meillä on tarkat tiedot

ilmanpainosta, lämpösuhteista ja kosteusmäärästä -- ne ovat verrattoman

tärkeät tietää, koska niiden avulla voimme laskea, missä määrin ne ovat

vaikuttaneet murhaajan mielenlaatuun ja toimintakykyyn tähän aikaan

yöllä." (_Ihmettelyn surinaa. Kuiskaten arvostellaan: "Kylläpä siinä

hitto soi on terävä mies_.") -- Hän hypelti todistuskappaleitaan: "Ja

nyt annamme näiden äänettömäin todistajaimme puhua."

"Tässä on tyhjä haulipussi. Mitä se kertoo? Että syynä murhaan

oli ryöstö, ei kosto. Mitä muuta se kertoo? Että murhaajalla oli

huononlaiset luonnonlahjat... voimme ehkä sanoa hänen olleen

lyhytajatuksisen. Mistä sen tiedämme? Koska ei kukaan tavallisilla

järjenlahjoilla varustettu mies olisi ruvennut ryöstämään Buckneria,

jolla ei koskaan ollut paljo rahoja luonaan. Vai olisiko murhaaja ollut

muukalainen? Haulipussi puhukoon taas. Otan siitä tämän esineen. Se

on kappale hopeansekaista kvartsia. Se on omituinen kappale. Olkaa

hyvä ja tarkastakaa sitä -- te -- ja te -- ja te. Olkaa hyvä, antakaa

se minulle takasin. Ei ole kuin yksi malmisuoni tällä paikkakunnalla,

josta saadaan tällaista kvartsia, ja se malmisuoni on näkyvissä kahden

peninkulman pituudelta ja on minun ymmärtääkseni tekevä löytöpaikkansa

maankuuluksi lyhyessä ajassa ja antava 200:lle omistajalleen suuremmat

varat kuin ahnaimmatkaan heistä voivat uneksia. Olkaa hyvä ja mainitkaa

sen malmisuonen nimi."

"Yhdistetyt valtaukset Kristillinen Tiede ja Mary Ann!" vastattiin

nopeasti.

Siitä syntyi hurjia hurraahuutoja ja jokainen puristi kyyneleet

silmissä naapurinsa kättä. Ferguson huusi: "Siihen malmisuoneen

minunkin kaivokseni kuuluu ja sen hinta kohoo nyt 150:teen dollariin,

olkaa varmat siitä."

Kun mielet taas tyyntyivät, jatkoi Holmes:

"Huomaamme siis kolme asiaa varmoiksi, nimittäin: Murhaaja on

verrattain vähälahjainen. Hän ei ole muukalainen. Hänen tarkoituksensa

oli varastaa, ei kostaa. Jatkakaamme. Täällä on kädessäni pieni pätkä

sytytyslankaa, joka haisee äsken palaneelta. Mitä todistaa se? Yhdessä

kvartsipalan kanssa todistaa se, että murhaaja oli kaivostyömies. Mitä

se vielä kertoo? Että murha tehtiin jollakin räjähdysaineella. Entä

vielä? Että räjähdysaine oli majan vieressä tien puolella -- etusivulla

-- sillä löysin sen kuuden jalan päässä tuvan paikasta."

"Vielä on minulla täällä käytetty puinen tulitikku, sitä lajia,

jolla tuli laatikon reunasta repästään. Löysin sen tieltä, 622 jalan

päässä majan paikalta. Mitä se todistaa? Että johtolanka siellä

sytytettiin. Entä vielä? Että murhaaja oli vasenkätinen? Mistäkö sen

tiedän? Hyvät herrat, minä en voi teille selittää, mistä sen tiedän,

sillä nämä todisteet ovat niin hienot, että vasta pitkän kokemuksen

ja perusteellisten opintojen kautta olen päässyt niiden perille.

Mutta todisteita on olemassa ja niitä varmentaa se tosiasia, jonka te

epäilemättä olette usein lukeneet suurista salapoliisikertomuksista, --

että kaikki murhaajat ovat vasenkätiset."

"Hitto soi, niinhän onkin laita!" virkkoi Ham Sandwich, ja iski

reittään suurella kämmenellään niin että läiskähti. "Kas pirua kun en

ole sitä ennen koskaan tullut ajatelleeksi."

"Enkä minä." "Enkä minä." Niin huusivat useat. "Mutta _häneltä_ ei jää

mikään huomaamatta -- katsokaa hänen silmiään!"

"Hyvät herrat, vaikka murhaajan ja hänen uhrinsa välinen matka oli

pitkä, ei edellinenkään kumminkaan aivan vahingotta asiasta päässyt.

Tämä puupala, jonka nyt teille näytän, sattui häneen. Se haavoitti

häntä, joten hänestä juoksi verta. Missä hän lieneekin, merkki hänellä

on, joka hänet ilmaisee. Löysin tämän siltä paikalta missä mies seisoi,

kun hän sytytti tuon räjähdyttävän langan."

Holmes tarkasteli ylhäiseltä paikaltaan seurakuntaa, ja hänen kasvonsa

rupesivat tummenemaan. Hän kohotti verkalleen kätensä ja osotti:

-- Tuossa on murhaaja.

Tuokion olivat kuuntelijat hämmästyksestä jähmettyneinä. Sitten kuului

parikymmentä ääntä:

"Sammy Hillyerkö! Eikö helkkarissa! Hänkö murhaaja, se on mahdotonta!"

"Päätelkää varovasti, hyvät herrat, elkää hätäilkö. Ottakaa huomioon,

että hänellä on verinen merkki otsassaan."

Hillyer kalpeni kauhusta -- oli vähällä ruveta itkemään. Hän kääntyi

milloin sinne ja milloin tänne, ikäänkuin etsien turvaa, hän ojensi

rukoillen kätensä Holmes'n puoleen ja huudahti.

"Elkää sanoko minua murhaajaksi. Minä en ole murhaa tehnyt, vakuutan

sen kunniasanallani. Tämän naarmun otsaani olen saanut..."

"Vangitkaa hänet, konstapeli", huusi Holmes. "Minä vastaan

vangitsemiskäskystä."

Konstapeli astui haluttomasti pari askelta lähemmäs, epäili ja pysähtyi.

Hillyer huusi silloin hätääntyneenä: "Oi, Archy, älä anna heidän

vangita minua, se olisi äitini kuolema. _Sinä_ tiedät, miten sain tuon

naarmun. Kerro siitä heille ja pelasta minut, Archy, pelasta minut."

Stillman tunkeutui esiin ja virkkoi:

"Elä pelkää, minä pelastan sinut." Sitten lausui hän läsnäoleville:

"Elkää välittäkö siitä, miten hän tuon naarmun sai, se on merkitystä

vailla oleva seikka eikä kuulu tähän juttuun ollenkaan."

"Jumala siunatkoon sinua, Archy, sinä olet kelpo ystävä."

"Archy eläköön. Astu esiin, poika, ja puhu rohkeasti", huusivat miehet,

ylpeinä kun heillä oli omakin paikallisneronsa. Kotoinen tunne siitä,

että heidän pitäisi puolustaa _häntä_, heräsi heissä nyt äkkiä ja

muutti koko aseman.

Nuori Stillman odotti, että melu hiljeneisi ja lausui sitten:

"Pyydän Tom Jeffries'iä asettumaan tälle ovelle ja konstapelin menemään

toiselle ovelle; ketään ei saa laskea ulos huoneesta."

"Sanottu ja tehty. Jatka, poika."

"Luulen, että rikoksentekijä on tässä joukossa, osotan hänet teille

vähän ajan perästä, jos olen oikein arvannut. Nyt kerron teille

koko tapauksen alusta loppuun. Vaikuttimena _ei_ ollut ryöstö, vaan

kosto. Murhaaja _ei_ ollut tyhmä. Hän _ei_ seisonut 622 jalan matkan

päässä tuvasta. Häntä puupalikka _ei_ haavoittanut. Hän _ei_ tuvan

ulkoseinämälle pannut räjähdysainetta. Hän _ei_ ottanut haulipussia

mukaansa eikä hän ollut vasenkätinen. Näitä erehdyksiä lukuunottamatta

on erinomaisen vieraamme selonteko tapahtumasta pääasiassa oikea".

Mielihyvän naurua tirahteli salissa; ystävä kuiskasi ystävälle

ikäänkuin sanoakseen: "Sehän on puhetta, joka tuntuu aivan latinalta.

Kelpo poika, kunnon poika, ei hän antaudu."

Vieras pysyi tyyneenä. Stillman jatkoi:

"Minullakin on muutamia todistajia ja saatan kertoa, mistä vielä

useampia voitte löytää." Hän näytti paksua rautalanganpätkää --

kuuntelijat keräytyivät sitä katsomaan. "Se on ohkosen talikerroksen

peittämä. Ja täällä on puoleksi palanut kynttilä. Siihen on leikattu

merkkejä aina tuuman päähän toisistaan. Kerron teille kohta, mistä nämä

tavarat löysin. Nyt jätän sikseen kaikki mietelmät ja arvaamiset ja

johtolankain yhdistämiset, kertoakseni teille aivan yksinkertaisesti ja

koristelematta, miten tuo surullinen tapaturma tapahtui."

Hän pysähtyi hetkeksi, antaakseen jännityksen yhä tiukemmalle

pingoittaa kuulijain huomion. Sitten jatkoi hän:

"Murhaaja on tehnyt suunnitelmansa tarkan harkinnan mukaan. Se oli

hyvä ja viisas suunnitelma, se osotti hyviä luonnonlahjoja, ei huonoa

päätä. Sen tarkoitus oli kääntää kaikki epäilykset pois tekijästään.

Ensiksi pani hän merkit kynttilään, tuuman verran väliä, ja laski

ajan. Hän huomasi, että kului kolme tuntia, ennenkuin neljä tuumaa

kynttilää on palanut. Tein itse samaa koetta puolen tunnin kuluessa

tuolla huoneessani, sillävälin kuin täällä pidettiin kuulustelua Flint

Bucknerin luonteesta ja tavoista. Ja siten tulin huomaamaan kuinka

kauan kynttilä palaa, kun se on tuulelta suojassa. Sittenkuin hän oli

tehnyt tämän kokeen, puhalsi hän kynttilän sammuksiin -- juuri tämän

kynttilän -- ja teki tuumanmerkkinsä toiseen kynttilään."

"Uuden kynttilän hän asetti tinajalustalle. Viiden tunnin merkin

kohdalle kaivoi hän reijän kynttilän läpi kuumennetulla rautalangalla.

Olen jo näyttänyt teille rautalangan, joka oli ohkosen talikerroksen

peittämä, -- sulatetun ja hyytyneen talin."

"Ponnistelemalla -- hän sai luullakseni aika lailla ponnistaa --

kiipesi hän tuon tiheän pensaikon läpi, joka peittää Flint Bucknerin

majan takaisen jyrkän rinteen, ja kantoi sinne tyhjän jauhotynnyrin.

Hän asetti sen sinne aivan varmaan piilopaikkaan ja sen pohjalle asetti

hän kynttiläjalan. Sitten mittasi hän noin 35 jalkaa sytytyslankaa,

sen verran oli matkaa tynnyristä tuvan takaseinään. Hän teki reijän

tynnyrin kylkeen -- tätä käsiporaa hän käyttikin. Ja hän jatkoi

työtään, kunnes se oli valmis; silloin oli toinen langanpää Bucknerin

majassa ja toinen pistettynä kynttilään kaiverrettuun reikään. Laitos

oli niin järjestetty, että räjähdyksen täytyi tapahtua kello 1

yöllä, edellyttämällä, että kynttilä sytytettiin noin klo 8 illalla

-- joka tapahtuikin, siitä vedon lyön -- ja edellyttämällä, että

tuvassa oli räjähdysainetta, johon langan toinen pää yhdistettiin,

-- ja että sitä siellä oli, siitäkin voin vedon lyödä, vaikka en

voi sitä toteennäyttää. Tynnyri on vieläkin pensaikossa, tinajalka

ja kynttilänpätkä ovat sen pohjalla, palaneen sytytyslangan pää on

tuossa kaivetussa reijässä, toinen pää on sen rinteen alla, missä maja

oli. Näin sen kaiken pari tuntia sitten, jolloin professori mittaili

maita, joka työ tähän juttuun nähden oli aivan turhaa, ja kokoili

arvoesineitä, joilla ei ole mitään merkitystä."

Hän vaikeni. Kuulijat huoahtivat pitkään ja syvästi, se helpotti heidän

jännittyneitä hermojaan, ja he rämäyttivät hurraa-huudon.

"Vie sun..." virkkoi Ham Sandwich. "Siksi hän siis nuuskikin siellä

pensaikossa katselematta professorin temppuja. Ei, tuhma hän ei ole."

"Ei hitto soi olekaan."

Mutta Stillman jatkoi:

"Ollessamme tunti sitten räjähdyspaikalla muutti hän poran ja kynttilän

siltä paikalta, johon hän ne oli kätkenyt, toiseen piilopaikkaan, joka

kai hänen mielestään oli parempi, parinsadan metrin päähän näreikköön,

peittäen ne siellä männynoksilla. Siellä nämä tapasin. Pora sopii juuri

tynnyrissä olevaan reikään. Ja nyt..."

Tuo Mainio Mies keskeytti hänet. Hän virkkoi pilkallisesti:

"Olemme kuulleet hyvin hauskan sadun, herrani, -- todellakin hyvin

hauskan. Nyt tahtoisin tehdä tälle nuorelle miehelle pari kysymystä."

Muutamat kuulijoista hytkähtivät ja Ferguson virkkoi:

"Pelkäänpä Archyn nyt joutuvan pussiin."

Toistenkin hymy katosi ja huumaus hävisi. Herra Holmes sanoi:

"Tarkastakaamme tätä satua johdonmukaisesti ja säännöllisesti --

niin sanoakseni geometrisessä sarjassa -- liittämällä yksityiskohdan

toiseen ja niin horjahtamatta eteenpäin kulkien tätä kauniinnäköistä

leikkilinnoitusta kohti, joka on rakennettu erehdyksistä ja epäkypsen

mielikuvituksen unelmista. Aluksi tahdon, nuori herraseni, tehdä

vastaiseksi ainoastaan kolme kysymystä -- vastaiseksi. Ymmärsinkö

teidät oikein, sanoitteko todellakin, että puheenalainen kynttilä

sytytettiin noin kahdeksan aikaan eilen illalla?"

"Niin, herra, noin kahdeksan aikaan."

"Sanotteko tasan kello kahdeksan."

"En, niin tasalleen sitä en voi sanoa."

"Hm. Jos joku henkilö olisi kuljeskellut siellä päin niihin aikoihin,

olisi hän varmaankin nähnyt murhaajan, eikö niin?"

"Todennäköisesti."

"Kiitos, muuta ei tarvita -- tällä kertaa. Tällä kertaa, sanon minä."

"Se hitto asettaa ansoja Archyn eteen", sanoi Ferguson.

"Siltä näyttää", toisti Ham Sandwich. "Merkit eivät lupaa hyvää."

Stillman lausui nyt silmäillen vierasta:

"Olin itse niillä tienoin puoli yhdeksän ajoissa..., ei, yhdeksän

aikoihin."

"Todellako? Sehän on hauskaa, niin, kovin hauskaa. Tapasitte ehkä

murhaajan."

"En, en tavannut ketään."

"Vai niin. Niin ollen -- suokaa anteeksi, en huomaa, että

tiedonannollanne on mitään merkitystä."

"Ei sillä olekaan -- tällä hetkellä." Hän vaikeni. Sitten hän jatkoi:

"En tavannut murhaajaa, mutta hänen jälillään olen, olen varmasti,

sillä siitä olen vakuutettu, että hän on tässä huoneessa. Pyydän teidän

kaikkien kulkemaan ohitseni yksitellen, -- tästä, jossa on hyvä valo,

että näen jalkanne."

Kiihtynyt surina vallitsi huoneessa ja marssi alkoi; vieras katseli

sitä, koettaen väkisinkin pysyä vakavan näköisenä, vaikkei se oikein

tahtonut onnistua. Stillman kumartui alas, varjosti kädellään silmiään

ja katseli tarkkaan jokaisia ohikulkevia jalkapareja. Viisikymmentä

miestä marssi ohi yksitoikkoisesti jalkojaan jymistäen, vaan se

oli turhaa marssia. Kuusikymmentä. Seitsemänkymmentä. Tulos rupesi

näyttämään huonolta. Vieras huomautti hienon-hienolla ivalla:

"Näkyy olevan murhaajista puute tänä iltana."

Kuulijat käsittivät tämän leikkisän lausunnon ja päästivät iloisen

naurun. Vielä kymmenen, kaksitoista miestä kulki -- ei, tanssi -- ohi

iloisesti hypellen, niin että katsojat katketakseen nauroivat. Silloin

ojensi Stillman äkkiä kätensä suoraksi ja lausui:

"Tässä on murhaaja."

"Fetlock Jones, kaikkien pyhien nimessä!" huudahtivat ihmiset ja nyt

tuprahti kuin tulituksesta esiin arvosteluja ja muistutuksia, tämän

jännittävän solmun herättäminä.

Kun melu oli ylimmillään oikasi vieras kätensä ja vaati hiljaisuutta.

Suuri nimi ja kuuluisan persoonallisuuden auktoriteetti painoivat

salaperäisen leimansa läsnäolijoihin ja he tottelivat. Tämän näin

syntyneen äänettömyyden aikana kohotti vieras äänensä ja virkkoi

tunteella ja vakavuudella:

"_Tämä_ on vakavaa. Se uhkaa viatonta ihmishenkeä. Viatonta, kaiken

epäluulonkin yläpuolella olevaa. Minä _todistan_ sen. Huomatkaa, kuinka

helposti yksi ainoa tosiasia voi lakasta pois tuon perusteettoman

valheen. Kuulkaa, ystäväni, tämä nuori mies _ei hetkeksikään_ poikennut

näkyvistäni eilen illalla."

Se teki syvän vaikutuksen. Miehet katselivat Stillman'ia kysyvin

katsein. Hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän lausui:

"Minä _tiesin_, että niitä oli kaksi." Hän meni nopeasti pöydän luo,

katseli sitten vierasta silmiin ja virkkoi:

"Te olitte _yhdessä hänen kanssaan_. Te ette olleet viidenkymmenen

askeleen päässä hänestä, kun hän sytytti kynttilän, joka sitten

vähitellen sytytti räjähdysaineen!" (Hämminkiä). "Ja, vielä lisäksi, te

annoitte hänelle tulitikut sitä varten."

Vieras näytti aivan hämmästyvän, siltä ainakin katsojista tuntui. Hän

avasi suunsa antaakseen pojalle aimo vastauksen, mutta sanat eivät

tulleetkaan häneltä enää tulvimalla.

"Se on... se on mielettömyyttä... se on..."

Stillman käytti hyväkseen sitä etua, jonka hän juuri oli voittanut. Hän

näytti poltetun tulitikun:

"Tässä on yksi niistä. Löysin sen tynnyristä... ja täällä on vielä

toinenkin."

Vieras sai nyt puhekykynsä takaisin:

"Te..., te olette itse pistäneet tikut sinne."

Se myönnettiin taitavaksi hyökkäykseksi. Mutta Stillman kykeni

vastaamaan:

"Nämä ovat _vahaa_, -- tämänlaisia tikkuja ei ole tunnettu meidän

kylässä. Minä annan mielelläni tarkastaa itseni, onko minulla sellaisia

laatikoita. Annatteko tekin?"

Nyt kävi vieras todella hämilleen, sen näki sameinkin silmä. Hän

hapuili sormillaan, pari kertaa hänen huulensa liikahtivat, mutta

sanat eivät tulleet esille. Kuuntelijat odottivat ja katselivat häntä

pitkään ja suurella jännityksellä ja äänettömyys lisäsi vielä hetken

juhlallisuutta. Nyt sanoi Stillman sovinnollisesti:

"Odotamme teidän päätöstänne."

Syntyi pitkä äänettömyys; sitten vastasi vieras matalalla äänellä:

"Minä en anna itseäni tarkastaa."

Mitään myrskyisiä mielenosoituksia siitä ei syntynyt, mutta kaikkialla

salissa kuultiin ääni toisensa perästä, joka lausui:

"Nythän asia on selvä. Archy kiersi hänet kuin kerälle."

Mitä oli nyt tehtävä? Sitä ei kukaan tuntunut tietävän. Oltiin

pahassa pulassa, -- tietysti enin siksi, että asia oli saanut näin

odottamattoman ja äkillisen käänteen; nuo kokemattomat ihmiset

seisoivat siinä kuin kivettyneinä, niinkuin seisahtunut kello. Mutta

tuokion kuluttua rupesi koneisto taas käymään, aluksi koetteeksi;

siellä, täällä iski pari kolme miestä viisaat päänsä yhteen neuvotellen

jostakin ehdotuksesta. Yksi niistä ehdotuksista sai paljo kannatusta;

sen tarkoitus oli, että murhaajalle annettaisiin kiitollisuudenadressi,

koska hän oli pelastanut kylän Flint Buckner'ista, ja että hänet sitten

laskettaisiin menemään. Mutta toiset, punnitsevammat, panivat vastaan,

huomauttaen, että länsivaltioissa monet hämmentyneet aivot sanoisivat

sitä skandaaliksi ja panisivat toimeen pahan melun. Lopuksi pääsivät

nuo punnitsevammat voitolle, heidän ehdotuksensa sai enemmistön

puolelleen ja heidän johtajansa kutsui nyt kokouksen järjestykseen. Hän

esitti, että Fetlock Jones vangittaisiin ja kuulusteltaisiin.

Ehdotus hyväksyttiin. Muuta ei kai voitukaan tehdä ja siitä oltiin

hyvilläänkin, sillä itsekunkin teki mieli hyökätä tapaturmapaikalle

katsomaan, ovatko tynnyri ja ne muut esineet siellä vai eivätkö.

Mutta vieläkään ei päästy lähtemään. Vielä eivät yllätykset olleet

loppuneet. Fetlock Jones oli itkenyt hiljaa hetkisen; häntä ei oltu

huomattukaan noiden mieltäkiinnittäväin keskustelujen aikana. Mutta kun

päätettiin, että hänet vangittaisiin, huudahti hän toivotonna:

"Ei, sitä ei tarvita. Minä en tahdo tietää mistään vangitsemisesta

enkä kuulustelusta, olen saanut tarpeeni näistä ikävyyksistä ja tästä

kurjuudesta. Hirttäkää minut nyt heti, niin että pääsen koko jutusta.

Kaikki tulee kumminkin ilmi, ei mikään voi minua pelastaa. Hän on

kertonut kaikki aivan kuin jos hän olisi ollut mukanani ja nähnyt

kaiken, -- _minä_ en tiedä, miten hän on sen keksinyt, mutta te tulette

löytämään tynnyrin ja ne muut tavarat ja sitten olen kiikissä. Minä

olen murhannut hänet ja sen olisitte _tekin_ tehneet, jos hän olisi

teitä kohdellut kuin koiraa ja te olisitte olleet köyhä, voimaton poika

ilman yhtään ystävää apunanne."

"Se oli aivan oikein hänelle!" huudahti Sam Sandwich. "Kuulkaa nyt

pojat..."