Salapoliisijuttu sekin.
Kullankaivaja kertoo.
Lääke vilustumista vastaan.
Kuoleman sinetti.
Sanomalehtimiehenä Tennesseessä.
Salapoliisijuttu sekin.
Ensimmäinen osa.
Ei pidä koskaan tehdä pahaa
kun ihmiset näkevät.
I
Ensimmäinen näytös tapahtuu maalla, Virginiassa; aika 1880. Siellä
on vietetty häät. Kaunis, jotenkin varaton nuori mies on nainut
rikkaanlaisen nuoren tytön -- on rakastuttu ensi silmäyksellä ja
vietetty kiireiset häät, häät, joita tytön isä, leskimies, kovin
vastusteli.
Sulhanen, Jakob Fuller, on 26 vuoden ikäinen mies, vanhaa
arvossapidettyä perhettä, joka Jaakko kuninkaan karkottamana on paennut
pois Englannista -- niin kertovat ihmiset. Morsian on 9-vuotias ja
kaunis. Hän on vilkas, kiivas, runollinen, äärettömän ylpeä ylhäisestä
suvustaan ja intohimoisesti rakastunut nuoreen aviomieheensä. Siksi
uhmaili hän isänsä kieltoa vastaan, kärsi hänen nuhteensa, kuunteli
ääneti hänen varoittavia ennustuksiaan ja lähti hänen kodistaan ilman
siunausta, onnellisena, kun siten sai osottaa rakkautensa runsaan
määrän.
Mutta hääpäivän jälkeisenä aamuna tapahtui hänelle surullinen yllätys.
Hänen miehensä työnsi hänen hyväilevän kätensä syrjään ja virkkoi:
-- Istu. Minulla on sinulle jotakin sanottavaa. Rakastin sinua,
ennenkuin pyysin isältäsi kättäsi. Hänen kieltoaan en valita, -- sen
olisin aina kestänyt. Mutta se, minkä hän sinulle minusta on sanonut,
se minua sapetti. Elä virka mitään, tiedän hyvin mitä hän on sinulle
sanonut, olen kuullut sen luotettavasta lähteestä. Hän lausui m.m.,
että minun luonteeni muka kuvastuu kasvoistani, että olen petturi,
silmäinpalvelija ja pelkuri sekä raaka, sydämmetön ihminen. Hän sanoi
kasvojani "valkoisen orjuuden merkkileimaksi". Jokainen muu minun
sijassani olisi mennyt hänen luokseen ja ampunut hänet. Niin aijoin jo
minäkin tehdä, mutta silloin syntyi minussa parempi ajatus: minun pitää
häpäistä hänet, särkeä hänen sydämmensä, tappaa hänet tuuma tuumalta.
Mitenkäkö sen teen? Sen saat nähdä siitä tavasta, miten kohtelen sinua,
joka olet hänen epäjumalansa. Menin naimisiin sinun kanssasi ja sitten,
-- maltahan, saathan nähdä!
Siitä hetkestä asti kärsi nuori vaimo kolmen kuukauden ajan kaikki ne
loukkaukset, kaiken sen raakuuden, joita mies uutteralla miettimisellä
keksi; ruumiillista rääkkäystä vain ei. Mutta vaimon ylpeys kesti sen
kaiken ja hän kätki salaa kaikki kärsimyksensä. Väliin virkkoi hänen
miehensä: "Miksi et mene isäsi luo kertomaan miten sinua kohtelen?" Ja
hän keksi yhä uusia kidutuskeinoja, käytti niitä ja kysyi taas. Vaimo
yhä vastasi: "Minulta isäni ei saa tietää mitään." Ja hän pilkkasi
miehensä halpaa sukua, sanoi olevansa orjan orja -- mies saa vaikka
tappaa hänet, mutta taipumaan hän ei häntä saa -- siihen ei orjan
luonto kykene. Niin kului kolme kuukautta. Ja niiden kuluttua virkkoi
aviomies synkällä, merkitsevällä katseella: "Olen koettanut kaikkea
paitsi yhtä." Ja sitten hän odotti vastausta. "Koeta sitäkin", lausui
vaimo, ja käänsi pilkaten hänestä päänsä.
Sinä yönä nousi mies kello kaksitoista vuoteeltaan, puki päälleen
vaatteensa ja virkkoi:
"Nouse ja pukeudu!"
Vaimo totteli niinkuin tavallisesti sanaakaan sanomatta. Mies talutti
hänet puolen englannin peninkulman päähän talosta ja sitoi hänet
puuhun yleisen maantien varrelle; nainen ponnisti vastaan ja huusi,
mutta mies vain sitoi kovempaan. Sitten pani mies palikan hänen
suuhunsa, löi häntä kasvoihin nahkaruoskallaan ja usutti koiransa häntä
repimään. Nämä repivät vaatteet vaimon päältä, niin että hän jäi siihen
puolialastomaksi. Silloin kutsui mies koiransa pois ja virkkoi:
"Täältä ohikulkijat sinut löytävät. Kolmen tunnin perästä rupee tästä
ihmisiä liikkumaan ja he kyllä levittävät jutun, -- ymmärräthän.
Hyvästi. Nyt olet minut viimeisen kerran nähnyt."
Mies poistui. Nainen ähki itsekseen:
"Minä synnytän lapsen -- _hänelle!_ Jumala suokoon, että siitä tulisi
poika!" --
Talonpojat päästivät hänet aamulla irti ja levittivät juttua, niinkuin
luonnollista on. Koko seudun teki mieli raastaa käsiinsä tuo julma
mies ja lynkata hänet, vaan hän oli paennut. Nuori nainen kätkeytyi
isänsä taloon ja isä kätkeytyi sinne myös eikä ottanut vastaan ketään.
Hänen ylpeytensä oli murtunut, hänen sydämmensä särkynyt; hän kuihtui
pois päivä päivältä ja hänen tyttärensäkin iloitsi, kun kuolema hänet
vihdoin vapautti.
Sitten möi nuori nainen isänsä tilan ja muutti pois.