TIERA.
Laiva lähtee.
AINIKKI (porrasaidan äärellä).
Medon myöskin.
LEMMINKÄINEN.
Ahti, anna myrskyn nousta!
TIERA.
No, sitä en juuri toivo.
Laivalla on Tuulikkikin.
AINIKKI.
Tuulikki?
LEMMINKÄINEN.
Terveiset tuhannet!
TIERA.
Näe, veikko, oma nenäsi!
Eikö liene yhtä pitkä?
AINIKKI.
Mikä johtuu mielehesi?
TIERA.
Ilman vain ajattelin ma.
Kylli myös menevi.
LEMMINKÄINEN.
Kylli?
AINIKKI.
Mahdotonta!
HELKA.
Mahdollista.
LEMMINKÄINEN.
Hulluutta! Lorua!
TIERA (porrasaidan äärellä).
Katso!
Molemmat selvähän erotan.
Hyvästi, hyvästi Kylli!
Hyvää yötä Tuulikkini,
(Heittäen lakkinsa lattiaan.)
vaikk' olitkin aika varsa.
AINIKKI.
Kas, hän viittaa...
(Viittaa tervehdykseksi.)
LEMMINKÄINEN (porrasaidan äärellä).
Kylli! Kylli!
Haa! Vene nopeesti!... Poissa!
Laiva jo niemen taa häviipi.
Pois ... paennut... Turha tuska!
TIERA.
Siinä oli leikin loppu.
Kahdestoista kohtaus.
EDELLISET. ORJA syöksee sisälle.
ORJA.
Joudu, kiirehdi, herra! Kylä on kapinassa. Vieraat hiipivät pois
tanssista ja tempasivat Kyllikin mukaansa. Hän huusi sinun nimeäsi,
herra, ja puolustihe vimmatusti, mutta heidän rohkea päällikkönsä
kantoi hänet kuin oravan hartioillaan. Naistemppuja, herra. Viekkautta
ja teeskentelyä. Sarakan kautta! Minä näin hänen suutelevan Medönia.
TIERA.
Etkö Tuulikkia nähnyt? Eikö se raukka minua huutanut?
ORJA.
Vielä vain! Oli iloinen ja tyytyväinen niinkuin harakka tuulissäällä.
Huutavan hänen minä kuulin: tervehdi sitä aasia, minun entistä herra
miestäni nimittäin!... Tuntematon puheenparsi. Merkitsee luultavasti
kreikankielellä: tervehdi sankaria!
LEMMINKÄINEN.
Kahden suoja, kolmen kosto...
Vihamieltä, viekkautta!
Kylli on minulta viety
enkä voi jättää ma emoa.
HELKA.
Suojaa Suomi ynnä vaimo
Vanha jo emosi onkin.
Älköhön sinä ikänä
emo poikaansa evätkö
kalvan kaunihin poluilta.
Kosta, poika, kunniasi!
AINIKKI.
Älä usko orjan kieltä!
Kylli ei pettänyt sinua.
LEMMINKÄINEN.
Liekkui lintu lehtipuussa,
lumi syys-yönä putosi, --
ken sitä enempi muisti
kesän uuden auetessa?
Äityeni, ainoani!
Et voi seurata minua.
Meren myrskyt sun tuhoisi.
HELKA.
Sama siis osamme oisi,
sama surma suolahinen.
Vanhuus on ikuinen talvi
ilman linnunlaulupuita.
Mutta talvi sun kerallas
on mulle suvi suloinen.
LEMMINKÄINEN.
En toki muistotta eroa.
Ota harja, mi useesti
suki mustat suortuvani;
sitä katso illoin, aamuin.
Konsa se verin noruvi.
kaatunut on Kaukomieli.
HELKA.
Oi, sanoja katkeroita!
Voip' on lohtusi kovuutta!
AINIKKI.
Hänen poissaollessansa,
äitini, sinua hellin,
hoidan myös kodin ja konnun, --
muuta en onnea halaja.
Tänne jään ijäksi, tahdon
nähdä kuuran kimmellystä,
kuulla kuuttaren helyä
talvi-öiden tanterilla.
TIERA (itsekseen).
Kun tulemme takaisin joskus,
tuon minä omaksi ostan
tuhannella turkiksella.
LEMMINKÄINEN.
Nyt olet, maailma, omani!
Tämän kalpani kärellä
kaikki riemut leimuavat,
kulta, kauneus elämän,
maine, mahti, -- kaikki mulle
satavat kuin kukkaissade!
kun tämän kalpani kohoitan,
läikkyvi itä ja länsi,
kuninkaat kumartelevat,
vallat vaiti maata myöten.
Loitolle kuin merten laine
kautta maailman samoan,
maat voitan, kukistan kansat,
nostan Suomen kunniahan,
jotta kuulee kaukopolvet
sylistä satojen vuotten
Lemminkäisen leikinlyönnin
laulun maassa mahtavassa.
(Syöksee pois. Esirippu lankee.)