Ritarisali Lemminkäisen palatsissa. Taustassa porrasaita, jonka
takana näkyy palanen pohjolan kevätluontoa ilta-auringon valaisemana.
Ovi oikeaan ja vasempaan. Oikealla Lemminkäisen aseet: kypärä, miekka,
keihäs, jousi ja viini.
Ensimmäinen kohtaus.
LEMMINKÄINEN, panssaripaidassaan, sukii kultasualla pitkää,
mustaa partaansa. Hänen edessään lappalainen orja, pitäen
hänelle kilpeä peilinä. Taustassa CHRYSEIS, valtakäytävän
aitaa vasten nojaten ja maisemaa katsellen, antaen värttinänsä
huolettomasti vaipua alas. Vähän matkaa vasemmalla istuu
AINIKKI ahkerasti kehräten.
LEMMINKÄINEN (orjalle).
Orja, kuinka käskyt täytät?
Kilpi on kuvastin urhon,
sotasankarin somistin,
nähdä tahdon tahratonna
siinä muotoni korean.
ORJA.
Herra, ei mikään peili voi kyllin kiittää kauneuttasi. Käyt päivä
päivältä yhä kauniimmaksi. Vertaistasi ei ole auringon noususta
auringon laskuun eikä Saimaan aalloista Kainun mereen lännessä: sinua
ei voi kukaan vastustaa Kyrjälän pohjasta Rastekoian tunturiin asti.
En sano sitä sinua kiittääkseni, mutta se täytyy jokaisen myöntää,
että olet jumalata kauniimpi, ihmistä voimakkaampi ja anteliaampi
kuin sekä jumalat että ihmiset. Käsketkö jotakin vielä?
LEMMINKÄINEN (heittäen hänelle kultaketjut.)
Kahlitse lipeä kieles,
ota kulta, orjan kulta!
Mit' olen ma, sit' en sulta
kuulla tahdo. Taidan itse
oman arvoni osottaa.
Pois! Elikko elättämäni
muille kiittäköön minua.
ORJA (asettaen kilven pois ja ottaen ketjut, itsekseen). Maderakka!
[Maderakka = maan äiti, lappalainen jumaluusolento, niinkuin Sarakka =
elämän hoitajatar.] Se oli liian paksua; se maistui herralleni vain
puoleksi. Ensi kerralla tahdon olla hienompi ja ansaita rannerenkaan.
Mutta sitä ennen täytyy Kyllikin pois. Herrani käy käriseväksi
vaihtelun puutteessa.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
EDELLISET, paitsi orjaa.
LEMMINKÄINEN (ottaen miekkansa ja koetellen sen joustavuutta
permantoa vasten).
Sano, säiläni parahin,
milloin maailman kukistan?
CHRYSEIS.
Kuinka kauniit on oranjit!
Kuinka illan kulta-vyössä
mandelpuut lemahtelevat.
LEMMINKÄINEN (miekalleen).
Kuink' on tenhoisa teräsi!
CHRYSEIS.
Ilta, kunne varjos kulki?
Satakielet kilvan soivat,
kaste raukee, myrtit aukee --
etkö niitä sä havaitse?
Kussa viivyt vilpas ilta?
Hautaa jo hämyhyn huolet,
rauhoita jo raukat töllit.
AINIKKI (kehräten).
Myrttejä ja manteleita!
Taas hän hulluja horisee.
Totta tunnet meidän metsän!
Tuo on tuomi, tuo on kuusi,
tuossa koivuinen korea,
tuossa haapa, lehmus, honka...
CHRYSEIS.
Outoja ovat nimesi!
Kumma on nähdä ensi kerran
luonnon henkihin heräävän
näillä hallan, talven mailla.
Kalvaat on hänellä kasvot
niinkuin haamu; -- mut samaten
meri päilyy päivän alla,
Kypron päivän!
(Ryhtyy jälleen työhönsä.)
LEMMINKÄINEN (joustaan jännitellen).
Sano minulle
tämän jousen jännittäjä!
AINIKKI (lohdutellen Chryseiille).
Kaikki paljonkin paranee,
kun ohi on synkkä talvi,
kevät keikkuen tulevi.
(Etempää kaikuu Afroditen juhlakööri:
"Me juoksemme juhloa".)
CHRYSEIS (antaen värttinänsä vaipua).
Kaikki julkiset jumalat!
Mitä tää on?
AINIKKI.
Maasi miehet!
Medonin toverit, talven
tanssijat kylässä tuolla,
taas pitävät tanhujansa.
Siell' olet sinäkin käynyt.
Kyllikki, -- jätä ne käynnit!
Veljeni vihan sa tiedät,
sukkamielen Medonille.
(Musiikki lakkaa.)
CHRYSEIS.
Se minua suututtavi.
Muistolleko mustasukka?
Päivänä moniahana
minut vangiks vaatinee hän
taakse telkien, ovien,
että itse irrallansa
sais kyllin sotia käydä;
sitä hän aattelee alati.
LEMMINKÄINEN (joka on kuullut viime sanat).
Mitä huolit sa minusta,
missä istun, missä astun,
suutunko vai suutelenko,
kun sinä kyliä käydä
vain saat salassa multa?
(Ainikki hiipii pois Helkaa kutsumaan.)
Kolmas kohtaus.
LEMMINKÄINEN. CHRYSEIS. Sitten HELKA.
CHRYSEIS.
Kovin oletkin kohtelias!
Päivät kaiket kaarillasi,
miekoillas minua kiusot,
illanpa ihanan tullen
kun huvia hiukan etsin,
heti murtelet haventa
sekä muutut muodoltasi
kuin Herakles kaattuansa
Erymanton villikarjan.
En iloitse asehistasi.
LEMMINKÄINEN.
Siksi kai unohtanetkin
niin usein minun torani.
Medon kiittänee sinua.
CHRYSEIS (itkien).
Ja sinä enemmän lemmit
Pohjan villiä petoja
kuin poloista vaimoasi...
HELKA (tulee ikäänkuin sattumalta liinanippu kädessään ja sanoo
seuraavan taustassa, kuin itsekseen).
Koska räiskyy korpikuusi,
koivu kuorensa varokoon!
CHRYSEIS.
Emo, ei minulla syytä.
LEMMINKÄINEN.
Eikä mulla. Etkö kuule?
Kylli mielivi kylihin.
CHRYSEIS.
Lemminkäinen mua toruvi
pienestä ilon pidosta,
itselläänkin on ikävä,
käy käristen päivät pitkät
muistellen Lapin petoja.
HELKA (kuten edellä).
Tuli suihki orhin tiestä
kivikkoisella polulla,
lehtomaalla leppeällä
jäi kipunat kirpomasta.
LEMMINKÄINEN.
Minä, miehistä vakaisin,
levollisin, lempeinkin!
Minkä voin ma Kyllikille,
joka mun sankariks sanovi.
CHRYSEIS.
Sankari olekin! Taista!
Lähde! Vaaroihin vaella!
Toki toivon, ettet tahdo
olla sankar' sukkamieli.
LEMMINKÄINEN.
Kyllikki, kätesi anna!
Sopikaamme, ettei sorja
lempemme kevät katoisi
ensi syksytuulen tullen!
Kautta taivahan vasaman,
en enempi sotia käyne
hopeankana halulla.
CHRYSEIS.
Vannon kautta Afroditen:
Kerberus varjoni purekoon,
raivottaret raadelkohot,
jos enempi kylihin mennen,
kassapäiden karkeloihin.
(Ojentavat käden toisilleen.)
HELKA (kuten edellä).
Lupaus on kedolla kukka;
marja näyttää, minkälainen.
(Menee.)
LEMMINKÄINEN.
Miekan, panssarin parahan,
kaikki tahdon ma unohtaa,
käyn sotia tästä asti
vasten korven kontioita,
kun liki sinua liian,
Kylli, ne mörähtelevät.
Armahin, kätesi anna!
Punaruusujen siteillä
sidot miekan Kaukomielen.
Kuink' onkin ihana ilta!
Kuink' olet kaunis kaulaella!
Kuinka ylväsnä kotihin
luoksesi salosta saavun!
CHRYSEIS.
Artemis antakoon ereä!
Älä liian kauan viivy!
(Lemminkäinen ottaa jousensa ja menee.)
Neljäs kohtaus.
CHRYSEIS yksin. Sitten ANEMOTIS.
CHRYSEIS.
Sentään sankari olet sa,
aivan kuin Akilles, synkkä,
murtava mustoa haveuta,
myrskyn kieltä käyttelevä.
Taas kuin Paris, taikamieli,
lemmen leikkien kuningas.
Kummallista! Kreikan urhot,
Attikan sankarit soreat,
joita ennen ma ihailin,
kaikki heitin. Nyt ma hellin
miestä pohjolan pimeän,
mi minua ärsyttävi,
murtavi, musertelevi --
jälleen lemmellä lepyttää.
(Kehrää ja huokaa.)
On hän sentään liian lieto.
ANEMOTIS (porras-aidan takana).
Annetaanko audienssi?
CHRYSEIS.
Sinäkö? Sisähän astu!
ANEMOTIS (kuin edellä).
Valitettavasti vaara
siinä on lähellä. Onko
herra miehenne kotona!
CHRYSEIS (kärsimättömästi).
Tule!
ANEMOTIS (tulee hullunkurisesti talvivaatteihin puettuna ja ojentaa
suurta rillarukkasparia).
Tuon veroksi teille,
muun paremman puuttehessa,
nämä vanttuhut vakaiset.
CHRYSEIS.
Hupsu, talvi on lopussa.
ANEMOTIS.
Lopussa? Lorua lie se.
Lopussako, siksi että
näen pari lintua pahaista
lehtopuilla liekkumassa,
ja kaksi kuloista kortta
kaljun kallion kylessä!
Foibos auta! Lunta löysin
vast'ikään kiven kolosta,
oikein oikeata lunta!
Ei tule kevät ikinä
tänne kuolon tanterille.
CHRYSEIS.
Kuitenkin -- kukapa meistä
oisi aavistaa osannut,
kuinka on suvi suloinen,
kevätaamu armas, vieno
jälkeen jään sekä pimeyden!
Oi, te yöt valoisat...
ANEMOTIS (matkien).
Oi, te
puuskat, tuiskut pohjatuulen,
sen sihinä, sen sohina
sekä korpien kohina! --
Kyprossa kevät on meillä.
CHRYSEIS.
Miksi voihkit?
ANEMOTIS.
Mun pitäiskö
ruveta runoilijaksi?
CHRYSEIS.
Ei ole tässä tarvis.
ANEMOTIS.
Siispä
puhun puita, heiniäkin.
Ajattele pitkää, kauheata talvea, valkeaksi sivuttua hautaa, johon
minut on elävältä muurattu kurjaan, savuiseen pirttiin ja annettu
minulle mieheksi dromedaari, joka rakastaa minua melkein yhtä paljon
kuin karhunkeihästään. Onneksi asuivat helleenimme muutaman tunnin
matkan päässä kylässä ja siellä saimme me usein tanssia. Oi, te
hymyilevät jumalat! Olisitpas nähnyt näiden karvaturkkisten
pimentolaisten karhuntassuillaan koettavan matkia meidän
kuorokarkeloitamme. Vihdoinkin sanottiin, että oli kevät, -- ja mikä
kevät! Viheriä talvi! Valoisa Manala! Lampaiden keritsemistä,
lehmänkellojen kilinää, karpaloita ja koivunmahlaa; -- oi, Chryseis
hyvä, mitäpä olisikaan Theokritos antanut, jos olisi saanut kuvata
sellaista idylliä!
CHRYSEIS.
Anemotis, arvo anna
rakkaudelle köyhällekin.
Paljon on Suomessa suloa,
vaikka onkin vallan toista.
ANEMOTIS.
Sepä kaunista rakkautta, muuttaa meidät, niinkuin sankarit Aiskyloksen
murhenäytelmässä, autuaitten kentiltä suoraan Tartarukseen! Tosin on
sinulle rakennettu linna -- laululla tietystikin -- yhtä nopeasti kuin
meidän runoilijamme rakentavat Olympoksen. Mutta (katsoo ympärilleen)
mikä linna! Karkea kuin boiotilainen sukkeluus ja köyhä kuin
spartalainen ateria! Onko sinun miehesi yhtä naurettava ja
mustasukkainen kuin ennenkin?
CHRYSEIS.
Anemotis, -- ei enempi!
Sua käsken ja rukoilen.
ANEMOTIS.
Anteeksi, nimeni on Tuulikki, -- torpparinvaimo, mutta muuten teidän
korkeutenne nöyrin palvelija. Olinpa vähällä unohtaa kysyä, oliko
sinulla jotakin terveisiä Kyproon.
CHRYSEIS.
Kuinka? Kyproonko?
ANEMOTIS.
Meri on nyt sula, maailma avoin. Oi, Chryseis, etkö tunne poskillasi
vapauden leyhkää? Medon ja helleenit purjehtivat pois tänä yönä.
CHRYSEIS.
Joko? Oi, jumalat!
ANEMOTIS.
Ovatko sinusta nämä seitsemän kuukautta kuluneet niin nopeasti kuin
jumalat lentävät länsituulen siivillä? Medon parka on aivan
puolihulluna; hän ei uskalla tulla sinulle jäähyväisiä sanomaan,
miestäsi peljäten näes.
CHRYSEIS.
Häntä saatan ja ojennan
käden hälle rantamalta.
ANEMOTIS.
Kypron Afrodite sinua palkitkoon ja suokoon sinulle vihdoinkin hyvän
miehen! Oi, siitäpä tulee hurskaat jäähyväiset. Helleenit ovat
kutsuneet kaikki kylän tytöt jäähyväiskarkeloihin. Huilujen säveleet
eivät vielä ole jäätyneet, vielä on kieliä jälellä sitroissamme. Vielä
kerran saamme me tanssia Afroditen juhlatanssin...
CHRYSEIS.
Sitra? Siitä ma uneksin.
Huilu, -- oi, ajat ihanat!
Joudu jo keväinen ilta!
Tule, mennään! Oi, jumalat!...
Unohdin ... en tulekaan.
Sano Medonille ... ei, ei ...
sano minulta terveisiä!
ANEMOTIS.
Mutta ajattele, Chryseis, tämä on viimeinen kerta, kun sinä näet
maamiehiäsi; viimeinen, kaikkeinviimeinen tervehdys isällesi,
ystävillesi ja synnyinmaallesi...
CHRYSEIS (liikutettuna).
Pois! En voi ma tulla.
(Rientää pois.)
Viides kohtaus.
ANEMOTIS yksin. Sitten MEDON.
ANEMOTIS.
Ei voi tulla! Suututtavi
herra miestään, Lemminkäistä!
Pohjolan pahimmat karhut
sinut syököhön, tyranni!
Onkos kuultu kummempata?
Ei voi tulla! Turmeltuuko
näin nyt aikeemme ihana?
Sa barbaari, babiaani!
Toki tahdon tuumiskella.
Naisen viekkaus nyt avuksi!
Niin... Chryseiin ma vapahdan.
Medon!
MEDON (porrasaidan ulkopuolella).
Missä on Chryseis?
ANEMOTIS.
Ei tahdo kisoihin tulla.
MEDON.
Voi! Siis kaikki on pilalla.
ANEMOTIS.
Mut olen minä jälellä.
Joko on miehistö jaettu,
laivat kaikki lainevalmiit?
MEDON.
Kaikki valmis. Illan tullen,
päivän mennessä majoille,
hiljaa hiivimme kisoista.
Mut meren jumala suosi
ei meidän menoa, ellei
Chryseis keralla käyne --
hyvällä tahi pahalla.
Kautta Herkuleen vasaran!
Vannoinhan Chrysandrokselle
tuoda tyttären takaisin
vaikka kalman kammitsoista.
Kuink' olenkin kärsinynnä!
Tämä talvi oisi voinut
särkeä jumalten syömen.
Ja nytkö hävitän kaikki!
Tuhat kertaa ennen taisto!
Ei, Chryseistä jätä en,
koston hurmeisen kohotan,
yön sylissä syöksen --
ANEMOTIS.
Syökset
itsesi Manalan maille!
Oi, te miehet, mitä osaatte
taistella te ilman meitä?
Chryseis minulle heitä.
Hetkessä kisat aloita,
anna laulun, soiton soida!
MEDON.
Mutta...
ANEMOTIS.
Ei enempi, joudu!
MEDON.
Hyvä. Jää minulle miekka.
(Menee.)
Kuudes kohtaus.
ANEMOTIS. Sitten CHRYSEIS.
ANEMOTIS.
Kieli, sa ijäti soipa
sydämessä ihmislapsen,
sinut nyt virtehen viritän,
hän on kuuleva minua.
Lapsuusmuistot! Synnyinseutu!
Tulkatte tulisin kielin
sydäntä syleilemähän,
sydäntä kuulevan Chryseiin.
Tuoss' on hän. Hänet ma voitan.
Soi soitto surunihana!
(Piiloutuu porrasaidan taa.)
CHRYSEIS.
Kyynel hyljätyn posella,
miksi huolta heijastelet,
jota täällä ei tajuta?
(Porrasaidan vierellä.)
Tästä nään ma laivan lähdön,
näen tästä meren sinisen, --
konsa nään kotini rannan?
(Äänettömyys. Kuuluu sitran ja sen jälkeen Anemotiksen ääni, joka
porrasaidan takaa lähestyy yhä enempi ja enempi ja astuu vihdoin
näyttämölle laulaen seuraavaa laulua.)
Romanssi.
Laps Hellan, älä vaihda pois
sun maatas ihanaa!
Sill' leipä vieraan karvast' ois
ja sana karkeaa.
Sen päiv' on valju, loistoton,
sen sydän sulle outo on.
Laps Hellaan, älä vaihda pois
sun maatas ihanaa!
CHRYSEIS.
Oi, elä enempi laula.
ANEMOTIS.
Tahdotko keralla käydä?
CHRYSEIS.
Ah, en voi ma...