Kypro, jumalien lehto. Taustana meri. Keskellä näyttämöä
Afroditen kuvapatsas. Sen edessä alttari ja lähde.
Ensimmäinen kohtaus.
LEMMINKÄINEN lepää mukavassa asennossa ruohistossa lähteen
vieremällä. Hänen ympärillään ANEMOTIS, LYDIA, DAFNE ja NAIDION.
ANEMOTIS.
Näin lepäjä, kaunis poika!
LYDIA.
Nuku nurmen vehreällä!
DAFNE.
Unohda ulapan viimat!
NAIDION.
Viini voimas vahvistavi.
(Tarjoo hänelle pikarin.)
LEMMINKÄINEN.
Kuink' ihana ilman henki
tällä kukkarantasella!
Vedet vilppahat solisee,
tuul' lemuja leyhyttävi,
vielä vienoinen kätönen
viinin tulta tarjoavi.
Vuodata hyvä mehusi
jalo marja maan ihanan!
O, jumalat, teitä kiitän,
jotka mun johitte tänne
meren myrskyisen kidasta
satamaan suloisen saaren,
kussa keskellä kevähän,
keskellä ilon ikuisen,
lemmen luojatar asuvi
marmorissa, mahtavana
niinkuin päivätär päreä
yön sylistä astuessa.
Autuus! On nimesi nainen!
ANEMOTIS (ojentaa omenata).
Ota kaunoinen omena!
LYDIA.
Vieno on rypäle viinin.
DAFNE.
Annan sulle aprikoosin.
NAIDION.
Ethän ruusua hyleksi?
LEMMINKÄINEN.
Neidot! Neljäksi palaksi
tahtoisin itseni tasata,
nelinkerroinpa hymyisi
nyt mun onneni omani.
ANEMOTIS.
Rukoile jumalatarta!
LEMMINKÄINEN.
Kylmä on povi kivinen,
tiedän toisen lämpimämmän.
ANEMOTIS.
Virkistä voimasi väsynyt,
poika parka! Kerro meille,
miltä vierailta vesiltä
laskit näille lahtiloille?
Thessalian tasankomailta,
Thrakianko suvisuloista,
Argonauttein aaltoloilta,
mailtako Pontuksen pimeän,
kussa miesten pään menoksi
Skyytti takoo taikanuolta?
vai tulitko tuulen teitä
haahdessa seikkailuhalujen,
kuin tuli Odysseus ennen
rannoilta ikuisen Troian?
LEMMINKÄINEN.
Kauvempata, kaunis tyttö!
Ylitse meren yheksän,
halki hallan kymmenennen
tänne laivalla lasetin
polon alta pohjantähden.
Saari on vehreä vedessä,
lumme lunten kauloama, --
myös toki kerkeän keväimen,
siellä on kotini kallis,
luona Saimaan saarekkahan,
varrella vaahtoisen Imatran,
kuss' ei iske ihmisjalka,
ovet kuolon kuumottavat,
mutta suurna, mahtavana
sydän sykkii suuren luonnon.
Siellä on Suomeni ihana.
ANEMOTIS.
Mitä on mehuja siellä?
LEMMINKÄINEN.
Punaisia puolukoita.
LYDIA.
Viikunoita?
DAFNE.
Taateleita?
NAIDION.
Myrttejä?
LEMMINKÄINEN.
Ei mitänä!
ANEMOTIS.
Ei viiniä?
DAFNE.
Maa parka! --
LYDIA.
Ei viikunoita? --
NAIDION.
Raukka ranta! --
LEMMINKÄINEN.
Mutta siell' elävi laulu,
lempi armahin asuvi!
Ah, minull' on äiti...
ANEMOTIS.
Kuinka
sieltä saavuit saarellemme?
LEMMINKÄINEN.
Haahdellani honkaisella.
Tuli kauppi Tyyrin mailta
polon pohjolan vesille,
meren kultaa meiltä etsi,
aluksen anastin heiltä
ynnä sen sisällön, lasit,
purppurat, papyyruskääröt.
Mies tunsi mailman kaiken,
mulle luotsiksi lupausi.
ANEMOTIS.
Et siis ole kreikkalainen.
(Huolimattomasti.)
Mikä olet sa miehiäsi?
LEMMINKÄINEN.
Barbaari.
ANEMOTIS (hämmästyneenä).
Pahinta uotin...
(Kaikki tytöt vetäytyvät syrjään.)
LEMMINKÄINEN.
Aivan barbaari! Tytön jos
näen korjan, kaunokaisen,
heti jääksi jähmetyn ma.
NAIDION.
Kentauri! Poseidon auta!
DAFNE.
Kykloopi!
LYDIA.
Tai Minotaurus.
LEMMINKÄINEN.
Tuokaa poskenne punaiset,
karva-kykloopin povelle,
saatte parran poskihinne!
Hakekaa halujen hauta
villin kentaurin sylissä!
ANEMOTIS.
Mutta sentään -- mi nimesi?
LEMMINKÄINEN.
Arvaa!
ANEMOTIS.
Annas, kun sua katson.
LEMMINKÄINEN.
No, ja minkä oon näköinen?
ANEMOTIS (hymyillen).
Kuin harakka haukaks tehty,
paju tammeksi tahottu,
silmässä salama, suussa
hymy ja hyväily hellä --
puoleks narri, puoleks urho!
LEMMINKÄINEN.
Kas, miten sydämes suli!
Ei ole vielä syntynynnä
mies minua voittamahan
eikä nainen nauramahan.
Miksi siis minua luulet?
ANEMOTIS.
Kun kuulen sanasi kerskan,
luulenpa...
LEMMINKÄINEN.
Mitä sa luulet?
ANEMOTIS.
Satu on suvea monta
näillä saarilla samonnut
miehestä merenpojasta,
sotapurren soutajasta,
kaunis hän on kuni jumala,
lieto kuin ulapan laine,
miesten syöjä, naisten syöjä
ja syöjä oman sanansa --
joko tunnen turhamielen?
Yksi on miesi maailmassa,
jota niin peljätään, vihataan,
lemmitähän, lauletahan, --
ja hyvästi nauretahan.
Olet lieto Lemminkäinen.
LEMMINKÄINEN.
Oikein virkoit. Se olen ma.
Siis mua ihaile impi!
Mitä on saalista minulle?
Sinä ensin.
ANEMOTIS (aina matkan päässä).
Hiljaa, hiljaa!
Teidän armonne varokoon.
Tuhotyöstä tääll' on sakko.
LYDIA (matkan päässä).
Lehto on jumalten lehto
ja asunto Afroditen.
LEMMINKÄINEN.
Sukkamieleksi sanotaan
häntä meillä.
DAFNE (matkan päässä).
Zeus, Poseidon,
Ares, Pallas Ateene,
auttakaatte!
LEMMINKÄINEN (matkien).
Bakkus, Here,
Hiis, Tapio ynnä muutkin!
Pikku purje, miksi luovit?
Leyhkä lämmin, miks pakenet?
Olet suukoille suettu,
minä suukon ottajaksi.
ANEMOTIS.
Pois pahankurinen! Muista
vaaras!
LYDIA.
Kuolo on ovella.
DAFNE.
Medon valvoo.
NAIDION.
Varo vieras!
LEMMINKÄINEN.
Kuulin jo kotona, ettei
löydy laaksoissa etelän
eikä tumman Turjan mailla
Kypron naisten vertaisia.
Tiedän vaarani varoa,
tunnen kahleet kaunehimmat,
hartaasti halajan kuolla
käsivarttenne lumelle.
ANEMOTIS.
Pois pakene. Tiedä, hurja
ettei Kyprossa kyleä,
kussa ei sata taloa...
LEMMINKÄINEN.
Neittä kymmenen talossa...
LYDIA.
Sekä miestä miekallista...
LEMMINKÄINEN.
Immet korjat, kuun ihanat...
DAFNE.
Sulhot korskahat, kopeat...
NAIDION.
Kilpi miesten päänalainen...
LEMMINKÄINEN.
Neitten päänalus parempi...
ANEMOTIS.
Miehet sun surmaavat. Pakene!
LEMMINKÄINEN.
Eikö oo riemua elämä?
Viini, naiset, lempi, laulu --
tääll' on riemu, täällä minä.
ANEMOTIS.
Tiedä, juur' jumalatarta
tänään täällä juhlitahan...
LEMMINKÄINEN.
Minä juhlavierahaksi.
ANEMOTIS.
Aivan suuttuu Afrodite...
LEMMINKÄINEN.
Hänet ma lemmellä lepytän.
(Jahtitorven ääni kuuluu kauvempaa.)
ANEMOTIS.
Pois! Chryseis on tulossa.
LEMMINKÄINEN.
Ken Chryseis? Miks paeta?
ANEMOTIS.
Tytär Chrysandron on hän,
Kypron kaunis valtiatar.
LEMMINKÄINEN.
Kaunis? Siis hänet ma voitan.
ANEMOTIS.
Voi, ei...
LEMMINKÄINEN.
Miksei? Eikö kaunis?
ruma kuin Medusa itse?
Parrakas?
ANEMOTIS.
Paraiksi kaunis
itse armaaksi Apollon.
Mutta...
LEMMINKÄINEN.
Sentään parrakas, sanoinhan.
ANEMOTIS.
Häntä et ikinä voita.
LEMMINKÄINEN.
Siis on naista hän enempi?
ANEMOTIS.
Ei, vaan miestä ylpeämpi.
Käyneet on sadat kosijat,
ruhtinaat, urohot, vallat,
mahtavat, maan valiot,
nuoret, rikkaat, mainehikkaat,
Saaren kaunoa kosissa, --
kaikki turhaan. Pyydä onnen
tuoksua etelätuulen,
paistetta kesäisen päivän,
vangitse valokin tähden
taikka lainehen lipinä --
vaan Chryseistä et voita.
LEMMINKÄINEN.
No, jos sit' on hän sukua,
niin, kautta Kalevan, tahdon
varsan villin sen kesyttää!
Potkikoon hyvinkin, mulle
vihdoin viimeks hän hymyypi.
ANEMOTIS.
Uhmaile, hymyile itse
kuinka tahdot! kuullut et sa
liene laulua etelän
kosijoista Saaren neien.
LEMMINKÄINEN.
Laula lintuni korea!
Ehkä taivun taiastasi.
ANEMOTIS (laulaa).
Ballaadi.
v. 1. Oli neidolla kolme kosijaa:
Tuli aurinko ajaen vaunuillaan:
Saat päivän kultaisen kruunun.
Ei, ei,
sun kultakruunuas halaja en,
sun suukkosi liian on lämpöinen
ja minä vain leikkivä lapsonen.
LEMMINKÄINEN.
Sangen ylpeä on sinun nuori ruhtinattaresi. Mutta entä jos päivä
polttaisikin hänen ruusuihonsa aivan mustaksi?
ANEMOTIS.
Kaunis ja ylpeä on minun nuori ruhtinattareni. Saatpa kuulla:
v. 2. Tuli kuuhut kuutamon välkkehin:
Tule, huoli hapsesi hopeihin
ja leiki lehdossa keijuin.
Ei, ei,
sun hopeahelmiäs halaa en,
sun suukkosi liian on vilpoinen
ja minä vain lapsonen viluinen.
LEMMINKÄINEN.
Aurinko hänestä oli liian lämmin ja kuu liian kylmä. Siitä tunnetaan
tyttöjen oikut. Mutta laulahan kolmannesta kosijasta.
ANEMOTIS.
v. 3. Tuli tähti pilvyen purressaan:
Käy saliin taivahan korkeaan.
Saat yön sa tähtisen kruunun.
Ei, ei,
sun tähtikruunuas halaa en,
sun salisi liian on ylhäinen
ja minä vaan lempivä lapsonen.
LEMMINKÄINEN.
Ei siis ketään heistä kolmesta? No hyvä, siispä tahdon minä olla
neljäs.
DAFNE (joka on kuunnellut jotain kauvempaa, syrjään).
Luojat! Onko hän lumottu?
Vain Chryseistä uneksii.
Kykloopi! Unohdat meidät.
Käsken tänne Saaren sulhot.
(Hiipii pois.)
ANEMOTIS.
Turhaan tuhlaat voimiasi.
Vain salojen Artemista
kumartaa kuningatar. Hän
Afroditea hyleksii.
Ja hän lientää lemmen haavat
nuolella teräksisellä
suoraan sun sydämehesi.
Varo häntä, vieras sulho!
LEMMINKÄINEN (nousee, ylpeästi).
Mit' olet laulanut, ladellut,
tuot' olen kyllin tuuminunna.
Kauvaksi meriä myöten
huhun kuulin kummallisen
immestä ihanan saaren,
joka herjaten, häväisten
leikkivi lemmellä urosten.
Ja ma vannoin
kautta Hornan puun pisimmän:
Ei minua uhita uhmat,
ei pistä Chrysein pilkat,
hänet voitan vaimokseni.
Toinen kohtaus.
Viimeisten sanojen aikana on kööri, Kypron tyttöjä ja poikia,
saapunut ja asettunut puoliympyrään LEMMINKÄISEN taakse, joka
tyynnä, käsivarret ristissä rinnallaan, kuuntelee seuraavaa:
NAURUKÖÖRI.
Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
Hän on suurin urho maan:
Lemminkäiseks sanotaan.
Kaikki tytöt tenhoaapi,
paulaan kaikki ämmät saapi.
Kas kuin on
viaton,
on kuin kotka,
on kuin sotka,
naisten ylväs,
miesten pylväs,
uljas, mieto,
liian lieto
kukaties.
Eikö hän oo kaunis mies?
Rypistää
silmiään
kuninkaamme.
Rukoilkaamme!
Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
Suuri, julma sankari!
Kuule ääntä kansasi!
LEMMINKÄINEN.
Onko saarella sijoa
minun moisen miehen maata,
onko Kyprossa kyliä
minun leikki lyödäkseni?
KÖÖRI.
Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
Ei niin suuri sankari
Kypron kyliin mahtuisi,
pienet ovat Kypron töllit,
tytöt tyhmät niinkuin möllit,
vinosuut,
kaitaluut,
vanhat, valjut,
vallan haljut;
tanssilavat
kehnot ratki,
tanssitavat
kehnommatki,
kelpaa ne
ei, ei teidän armolle.
LEMMINKÄINEN.
Suokaa mulle kukkakumpu,
kaksi poskea punaista,
vähä on väliä muusta.
Laitan leikit oivalliset.
KÖÖRI.
Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
Sankari,
Kuulkosi
pyyntö syvin:
Tehkös' hyvin,
muualta
etsi sa
saari, impi,
kaunihimpi!
Hah-hah-hah-hah, hah-bah-hah-haa.
Teidän jaloudellenne
lienee neuvo parhain se.
LEMMINKÄINEN.
Mitä? Pilkkaako? Ivaako?
Sen te mulle maksanette,
(Vetää' miekkansa.)
rohkein veriverolla
(Tempaa vasemmalla kädellään erään tytöistä.)
ja suloisin suukollansa!
Kolmas kohtaus.
CHRYSEIS metsästyspuvussa, DORIIN seuraamana, astuu nopeasti
näyttämölle, kantaen viintä, jousta ja ammuttua saalista.
CHRYSEIS (heittäen saaliin Doriille).
Miks rähinä, miekan välke?
Kenenkä käsi on kurjan
rikkonut jumalten rauhan?
ERÄS NUORUKAINEN.
Heti tulkoon tuomionsa!
TOINEN.
Saakoon palkkansa pahimman.
NAIDION.
Multa tahtoi suukon viedä.
ENSIMMÄINEN NUORUKAINEN.
Uhmailee, uhittelevi.
TOINEN NUORUKAINEN.
Käypi tässä käskijäksi.
DAFNE.
Viepi piiristä parahan.
LYDIA.
Sanoo ettei nainen häntä
vastustaa voi.
NAIDION.
Vaikka meitä
liian luulevi rumiksi.
DAFNE.
Niin me nauroimme vähäsen.
CHRYSEIS.
Mies onpi kuritettava,
rangaistava raakamieli!
Syöskätte hänet syvälle
vuoren jylhän jyrkänteeltä!
LEMMINKÄINEN (vaipuneena Chryseiin katselemiseen, antaa miekkansa
vaipua).
Ken olet sa kaunis tyttö?
Niin sinun silmäsi palavat
niinkuin kaksi aurinkoa
läpi pilvien pimeiden --
yhtä aikaa yö ja aamu.
Kaveko? Luonnotar korea?
Ilmatar ihanan päivän?
Tuulikkiko, tuulijalka,
neiti linnunlaulu-suinen?
Metsänkö mieluisa Mimerkki,
palmun tytti, cedrin sorja?
Kannatko kullaista ereä,
johdatatko jousikättä
Tapiolan tanhuville,
tetren telmintäsijoille,
hirven hiihtotantereille?
Se oletko, jota ma etsin,
jumal'voima voittamaton?
Niinpä siis nimesi lausu,
että uhmailen sinua!
CHRYSEIS (halveksivaisesti).
Nimeni humahtelevi
joka lehdon lehtipuissa,
soi joka lähtehen soreissa,
kukkii joka kunnahalla.
Ajele ahavan teitä,
kysy tuulen tuttavia, --
niiltä kuulet sa nimeni.
LEMMINKÄINEN.
Vaikka metsä vaikeneisi,
tuuli turhia puhuisi,
totta silmä tuo puhuvi,
silmä ainut taivas-alla:
olet saaren valtiatar,
Chryseis, imanne Kypron.
Turhaan tummaksi vetäydyt,
ukkospilvin silmäs peität:
tiedän syntys, mun olet sa.
CHRYSEIS.
Mato, orja maanalainen,
orjattaren synnyttämä!
Vaahto ventojen vesien,
kuohu kurja, tuulen tuoma!
Kypronko kuningatarta
tohdit korkeeta kosia?
Hetkenä jona hänehen
kätesi herjaavan kohoitat,
kaadut kuin salaman lyömä
nuolesta ankaran Apollon.
LEMMINKÄINEN.
Olet orjantappurainen.
Sanasi putoelevat
niinkuin piikit pistäväiset,
toki piikkien lomista
näen kaksi punaista huulta,
suukon suovaa, lemmen luovaa, --
ruusu armahin oletkin.
Kysytkö, kuka ma olen?
Poik' olen voittoisan Kalevan,
joka kaasi Pohjan kaiken,
valtasynty kuin sinäkin,
vapaan äidin synnyttämä.
Vapaasti, vapaana miesnä
siis sinut valitsen tässä,
otan sun kädellä tällä
kahleen kantamattomalla.
Tunteva minut sa olet,
jos et tunne mainettani.
CHRYSEIS (tähdäten jousellaan).
Pois! Tai kautta aamuntähden,
kylpemän meressä Kypron,
täällä hautasi havaitset!
LEMMINKÄINEN.
Helmassasi? Hellin mielin.
CHRYSEIS.
Nuolella sinut lävistän.
LEMMINKÄINEN.
Ammu! Ammuttu olenkin.
CHRYSEIS.
Väisty! Vankka on vasama.
LEMMINKÄINEN.
Leuto niinkuin lännenleyhkä.
CHRYSEIS.
Kaareni on kuolon tuoja.
LEMMINKÄINEN.
Niinkuin silmäs. Siksi ammu!
CHRYSEIS.
Kas, mikä korea lakki,
sinipunakairoinensa!
Pääsi paljasta, hupakko!
(Ampuu häneltä lakin päästä.)
LEMMINKÄINEN (ottaen tyynesti lakin ylös).
Sinun eessäs aina, armas!
Hyvin ammuttu! Osasit.
Tule kauno Kaukolahan,
palkka oot parahan urhon!
(Tarttuu hänen käteensä.)
CHRYSEIS.
Väkivaltaako? Minulle?
Kansani! Tikari tänne!
LEMMINKÄINEN.
Käy keralla! Väisty kansa!
NEIDOT.
Zeus avita!
USEAT NUORUKAISET.
Alas mokoma!
(Kööri syöksee Chryseistä vapauttamaan.)
Neljäs kohtaus.
Edelliset. MEDON syöksähtää. Sittemmin MEGAPONTOS.
MEDON.
Kostolleni koira suokaa,
sadan vaimon vainukoira,
turma jo tuhannen immen, --
haa, joko vihdoin sun havaitsen.
LEMMINKÄINEN (vetäytyy taistellen ja Chryseistä päästämättä Afroditen
kuvaa kohden).
Afrodite! Auta mua!
MEDON.
Chryseis! Älä vapise!
Miekka Medonin palavi,
Medon sua puolustavi.
(Taistelevat.)
MEGAPONTOS (tulee).
Hiljaa! Hiljaa! Rakkaat ystävät, mitä te ajattelette? Huomatkaa, tässä
on jumalten lehto ja Afroditen kuvapatsas. Onko siivoa ja kaunista
murhata toisiaan rakkauden jumalattaren näkyvissä? Kautta Poseidonin,
meidän kantaisämme, minä olen rauhaa rakastavainen juomanlaskija, minä
en kärsi mitään rähinää koko valtakunnassani, saati sitten näin lähellä
meidän kuninkaallista linnaamme. Miekat tuppeen, sanon minä, ja
kertokaa minulle, kuinka asia on.
(Meteliä. Taistelevat erotetaan.)
MEDON.
Pois minusta! Miekallani
hänen häijyn mä lävistän!
CHRYSEIS (tempaisee itsensä irti.)
Tämä mies on kuolon oma;
häväissyt minua on hän...
MEGAPONTOS.
Hiljaa, hiljaa, kaikki asiat järjestyksessään. Posito: Mies on
hirtettävä... Mutta mitä se raukka on tehnyt?
MEDON.
Luovinut luvattomasti.
NAIDION.
Vielä tahtoi suukon viedä!
MEGAPONTOS.
Kautta kaikkien runottarien, tämän rikoksen näyttää minusta Afrodite
voivan antaa anteeksi. Enpä muista, että lakimme säätäisivät mitään
ankarampaa rangaistusta sellaisesta rikoksesta. Nuori mies, sinä
näytät minusta sangen soreamuotoiselta faunilta. Minä tahdon antaa
sinulle erään neuvon. Viisas Anakreon sanoo:
Tytön huulet ovat luodut vain kahdenkesken, pikarin suu suudeltavaksi
kaiken kansan nähden.
LEMMINKÄINEN.
Omani Chryseis onpi,
hänet vaadin vaimokseni.
MEGAPONTOS.
Nuori mies, nuori mies, ajattele, mitä sanot. Chryseis on antanut
rukkaset prinsseille ja kuninkaille; Foibos Apollo on mahtanut
järkesi viedä. Toivonpa, ettei kukaan hoviväestä liene tarjonnut
sinulle jotakin.
NAIDION.
Ruusuja, rypälehiä,
viiniäkin kyprolaista...
MEGAPONTOS.
Siinäpä se. Olet juonut viiniä, nuori mies, Ja tehnyt sen toimittamatta
juoma-uhria jumalille. Siksi on Dionysos rangaissut sinua pahalla
humalalla. Katson itseni pakoitetuksi yleisen turvallisuuden nimessä
pistämään sinut putkaan.
MEDON (Megapontokselle).
Pois! Kärsivällisyyteni on lopussa! Minä olen kuninkaan sotapäällikkö.
Ryövärin täytyy tänä päivänä hävitä maan päältä.
MEGAPONTOS.
Jos sinä oletkin kuninkaan armeijan päällikkö, olen minä hänen
viinikellarinsa päällikkö, ja se on jotakin enempi, se. Kautta
Dionysoksen sauvan, olenpa sinun esimiehesi; sinä kuoletat, mutta
minä annan elämää. Me olemme sivistynyttä kansaa, me emme hirtä
kestiystäviämme. Jos lurjus on juonut meidän viiniämme, niin on hän
juonut sitä meidän menestykseksemme. Polemark, tahdotko sinä murhata
meidän hyvän tekijämme?
MEDON.
Sanoja, viiniä, rakkauden ruikutusta, terästä, tarmoa ei vastaan
herjausta. Omena kypsä on. Barbaarit saapukaa! Naismaaksi muuttui
jo muinainen Hellaan maa.
USEAMPIA ÄÄNIÄ.
Kuningas palajaa puistosta linnaan. Vait!
Viides kohtaus.
EDELLISET. Kuningas CHRYSANDROS vartiain kera.
KUNINGAS.
Mit' on tää meteli? --
(Medon ja Megapontos selittävät hänelle kahakan synnyn).
LEMMINKÄINEN.
Mua auta Afrodite,
rankaise kapinallista!
Kahlehin sulavin kaitset
koko ihmisten sukua --
hänkö yksin irti kulkis?
Sulta suojoa rukoilen,
hälle kostoa kovinta.
KUNINGAS (Lemminkäiselle).
Saat mennä, nuori mies.
Kahleita kyllin meill' ei ole Herra ties,
narreille kaikille, jotk' ohi saaren kulkee.
(Chryseiille.)
Voittoisa Lemmetär sun mieles kostaa julkeen.
LEMMINKÄINEN (puoliääneen pois mennessään).
Chryseis omani onpi
ennen päivän päättymistä!
MEDON.
Kuningas, paljoks et siis arvaa miekkaa tätä.
KUNINGAS.
Se säästä siksi kuin on valtakunnan hätä.
MEDON.
Herjausta vierahan siis kuulet tyynin mielin.
KUNINGAS.
Viisasta vihoittaa ei voine narrin kieli.
MEGAPONTOS.
Ei yhtään vaaraa, usko pois ja säästä nahkaasi, siksi kuin meidän
korkeampi viisautemme katsoo sen naarmun arvoiseksi. Tantalus avita,
onpa tämä seikkailu saattanut minulle aimo janon. Voisin varmaan
juoda vaikka kuiviin koko Joonian meren, ellen olisi tehnyt pyhää
lupausta etten koskaan maista tippaakaan vettä.
(Kuningas, Megapontos ja Medon pois.)
Kuudes kohtaus.
CHRYSEIS. NEIDOT. KÖÖRI. Sitten LEMMINKÄINEN ja TIERA.
Vihdoin KUNINGAS y.m.
CHRYSEIS (ajatuksiinsa vaipuneena).
Kuink' ol' ylväs katsehensa!
ANEMOTIS.
Chryseis, sanohan, saako
alkaa jo jumalten juhla?
CHRYSEIS (häntä kuulematta).
Barbaari! Minuhun kuinka
tohditkaan käsin sä käydä!
DORIS (pyytäen).
Saammeko tanhuta vähäsen?
CHRYSEIS (kuten edellä).
Niin, niin, rikosta on se.
(Hajamielisesti.)
Soittoa? Kisoja? Kyllä.
AFRODITEN JUHLAKÖÖRI.
Me juoksemme juhloa keväimen,
kun tuoksuvat kaikki kerkät.
Kevät, lempi, ne viihtyvät parhaiten,
missä mielet ja varpaat on herkät.
Kas seppelepäin
elon ehtoisin sain
me laulamme laulua taivaisten näin.
Me juoksemme juhloa keväimen,
kun tuoksuvat kaikki jo kerkät.
(Uhrineidot astuvat alttarin ääreen.)
ENSIMMÄINEN NEITO.
O, Afrodite, mi aallost' astuit
tään saaren rannalla kukkivalla,
sulle myrtit suomme...
TOINEN NEITO.
Ja heelmät tuomme...
KOLMAS NEITO.
Ja rusoruusuja kaatamalla.
ENSIMMÄINEN NEITO.
Niin kyyhkyn-lempeitä...
TOINEN NEITO.
Joutsen-hempeitä...
KOLMAS NEITO.
Perhon-lietoja...
Lempi suo!
KAIKKI KOLME.
Oi, Afrodite, suo meille päivää
ja lemmen leikkiä maahan luo!
(Uhrin aikana tulevat Lemminkäinen ja Tiera, muiden
huomaamatta, puiden taakse piiloutuen.)
LEMMINKÄINEN (puoli-ääneen).
Vene onko vesillä valmis?
TIERA (samoin).
Kaikki valmis.
LEMMINKÄINEN.
Entä miehet?
TIERA.
Rannalla tappara tanassa.
LEMMINKÄINEN.
Nyt ryöstän ihanan immen.
Puhaltaapi purjetuuli.
TIERA.
Niinkö? Kiire on sinulla.
Minusta hyvä on täällä,
uni maistaa, päivä loistaa,
makea on sammal maata.
LEMMINKÄINEN.
Nyt kavahda! Kotka iskee!
TIERA.
Ei ole rumia ruojat.
Jospa miekin jonkun veisin?
JUHLAKÖÖRI (jatkaa).
Nyt taivahan immet ne seppeltä luo
ylt'ympäri rakkauden pöytää,
hymy huulilla käy hyvät jumalat nuo,
Zeus itsekin ilonsa löytää.
Sydän lempeä lyö,
vyöllä kukkainen vyö
hetken leikimme näin, sitten tulkohon yö!
Nyt taivahan immet ne seppeltä luo...
(Lemminkäinen tarttuu Chryseistä vyötäisiin ja vie hänet pois.
Tiera ryöstää Anemotiksen. Kööri taukoo, karkelo hajaantuu.)
LEMMINKÄINEN (pois rientäen).
Chryseis omani onpi!
TIERA (samoin).
Enpä itse ilman jäänyt.
CHRYSEIS (pois vietäessä).
Vartiat! Isäni! Auta!
ANEMOTIS (samoin).
Hoi, avuksi! Medon! Medon!
KUNINGAS (syöksee esiin).
Lapseni! O, jumalat! Julki
näinkö raivoo raakalaiset?
MEGAPONTOS (hengästyksissään).
Enkös ma sanonut aina:
naisvarasta varottava on!
(Läkähtyen.)
Jumalat! Pikarin joinko?
KUNINGAS.
Annan puolen saarestani,
itse tyttöni ihanan
sille, ken takaisin tuopi
hänet ryövärten käsistä
ja käsistä vihaisen viiman.
MEDON (paljastetuin miekoin).
Voip' on miestä miekatonta!
Katosi parahin kaune,
maastasi, kuningas, kuoli
tuulehen korea kukka.
Kylmä on nyt Kypron tanner.
Toisen puolen sun luvastas
sulle lahjoitan takaisin --
pidän itse toisen puolen.
Vastaan Scyllan vainolaista!
Kuule nyt uhkani Poseidon,
kuulkaatte Charybdin kuohut,
kostottaret, kuunnelkatte!
Chryseiin takaisin tuon ma,
rankaisen utalan rosvon,
häntä seurailen, samoan,
tapahtukoon mitä tahansa,
vaikka kuolon valkamille.
(Rientää pakenevien jälkeen. Esirippu laskee.)