Se on omituinen kaikupohja tuo, jota sanotaan Euroopan, maailman
yleiseksi mielipiteeksi. Se saattaa vuosikausia ja mitä sydäntä
särkevimpien huutojen sitä kohdatessa olla tunteeton ja turta.
Ja yht'äkkiä ... näennäisesti vähäpätöinen tapaus, tuhansien kaltainen,
voi saada siitä kimmahtamaan äänen, puhtaan ja heleän kuin herkimmästä
cremonaviulusta, täyteläisen, voimakkaan ja valtavan; välähyttämään
sävelloimon niin häikäisevän kuin magneettimyrskyn sytyttämä
pohjanpalo, joka leimuaa pohjoisnavalta päiväntasaajalle niinkuin
tuonnoin Dreyfusin jutussa ja niinkuin nyt ikään Ferrerin. On, niinkuin
olisivat kaikki suurella vaivalla aikaansaadut kansainväliset yhteydet
maan päällä ja merien pohjassa joutuneet omin päinsä toimimaan
välittämättä vähääkään valtiomiesten naputuksista lankojen päässä. On
tapahtunut oikeusmurha! Vapauden marttyyri on murhattu! Ja koko
sivistynyt maailma soi kuin tuhansista hullaantuneista
tulipalokelloista, joiden maanalaiset johtolangat yht'äkkiä ovat
menneet yhteen, eivätkä ole erotettavissa, ennen kuin ministeristöjä
kaatuu ja viattoman veri on kostettu. Ja valtaistuimetkin ovat
vaarassa--yhden ainoan koulunopettajan tähden. Onhan se suurenmoista.
Yhden ainoan syyttömästi tuomitun ja teloitetun kuolinhuokaus Euroopan
etäisimmässä kolkassa saa ilmoille satatuhantisen kostohuudon, joka
tuhattuhantisena kimpoo takaisin maailman loukatusta oikeudentunnosta!
Oikeutta siis on? Sitä voi siis heikoinkin saada? On siis olemassa koko
kristikunnan yhteinen yleinen syyttäjä, joka oikeutta vaatii, ja
näkymätön tuomioistuin, joka sitä antaa?
On siis olemassa se herkkä kaikupohja, joka helähtää ja joka herättää
joka kerta, kun joku satutettu parahtaa--Euroopan yleinen mielipide?
Se on.
Ja kuitenkin ... se saattaa vuosikausia olla tunteeton ja turta,
antamatta vähintäkään vastakaikua tapahtumista, joiden olisi luullut
pitävän panna se mitä voimakkaimpaan värähtelyyn. Sitä eivät ole, eivät
ainakaan yhteen ääneen ja suuremmalla voimalla, saaneet vavahtamaan
väkivaltaisimmatkaan sodat, verisimmätkään joukkoteurastukset. Se on
usein vain heikolla myötätunnolla vastannut tuskanhuutoihin, jotka
siihen ovat sattuneet lukemattomien rotunsa, uskonsa ja ihanteittensa
tähden teloitettujen golgatoilta itäisillä mailla. Kansoilta, jotka
elävät vain muutamain rautatietuntien ja muutamain sähkösekuntien
matkan päässä niistä keskuksista, Berliinistä, Pariisista, Lontoosta,
joissa Euroopan yleinen mielipide luodaan ja joihin pieninkin risahdus
kuuluu maailman etäisimmistä erämaista, hävitetään heidän laitoksensa,
riistetään heidän kalleimmat oikeutensa, turmellaan heidän
välttämättömimmät elinehtonsa; toisilta jaetaan, paloitellaan ja
silvotaan heidän isänmaansa--eikä tuo kaikupohja anna juuri mitään
erikoisempaa elonmerkkiä itsestään. Melu, joka jossakin paikassa joskus
syntyy, huomataan vain suurvaltain keskinäisen kilpailijakateuden
aikaansaamaksi hälytykseksi toista vastaan, tai pörssikeinottelun
tilatuksi mielenosoitussoitoksi. Ja kun, toisella kertaa, yleisen
mielipiteen kaikupohja kaikesta huolimatta alkaa itsestään soida,
tukehduttaa sen äänen lahjottu sanomalehdistö, painaen sen päälle
suurvaltaetujen vaientavan kämmenen. »Älkäämme sekaantuko toisten
valtain sisällisiin asioihin.» Tai: »Mitä kuuluvat meihin Puolan
asiat?»
Turta ja tunteeton se usein on, niinkuin kidutuskammion matrassiseinä.
Mutta onhan se kuitenkin olemassa ja voi joskus helähtää herkästi ja
puhtaasti kuin cremonaviulun koppa. On ääniä, joihin se ei voi olla
vastaamatta, joille värähtämästä sitä ei voi estää mikään mahti
maailmassa.
Lieneekö se jo kuullut, mitä Suomesta taas kuuluu?