Rakkauteni, minne katosit--ystäväni, minne minusta eksyit?
Minä huudan sinua, sillä sinä olet minulta kadonnut enkä minä tiedä,
tokko sinut enää koskaan tavannen.
Iloa lyöden me liikkeelle lähdimme, yhtä polkua kuljimme, milloin
käsikkäin, milloin kaulakkain, milloin sinä edellä hypellen ja minä
jäljessä astellen. Keveitä maita me kuljimme, järvien rantoja, aukeita
ahoja, lehteviä rinteitä ja korkeita kankaita. Onnemme uudisasutus oli
matkamme määränä, ja rauhan lammen rannalle oli majani laitettu, ja
sinne tahdoin sinutkin viedä.
Ja sinä ihastelit seutuja, huudahtelit hurmautuneena näköalain
avaruuksia, joita sinulle näytin, ja kuiskailit minulle lempeäsi
salojen siimeksessä. Et minusta ilmoisna ikänä aikonut erota ja sanoit
aina tahtovasi kulkea siellä, missä minäkin. Sillä minä olin kulkenut
ennenkin tien onnen majalle, mutta sinä et ollut siellä ennen käynyt.
Tulimme silloin vuoren päähän, joka jakoi kahtia korven, ja soita ja
alavia maita oli sen kahden puolen. Siinä oli tienhaarakin, josta lähti
kaksi polkua ympäri vuoren.
Silloin tahdoit sinä lähteä toista polkua kulkemaan, ja minä kulkisin
toista. Et tahtonut siihen syytä sanoa etkä ehkä tiennytkään. Olisi
hauska vähän aikaa erossa olla ja yhtyä taas toisessa päässä vuoren.
Mutta minä arvelen, että salo veti sinua puoleensa, niinkuin se usein
vetää vastustamattomasti.
--Jos eksyt?
--Minä huhuan mennessäni sinulle sieltä ja sinä minulle täältä, ja jos
emme kuule, riennämme kilvan onnen majalle ja siellä toisemme
tavoitamme.
Hypähdellen lähdit ja suukkoja heitit, mutta alakuloisuus painoi minun
askeleitani. Huhusimme ja kuulimme alussa toistemme äänen, mutta sitten
kohosi vaara yhä korkeammaksi välillemme, ja minä kuulin vain oman
ääneni. Astuin ja uskoin teitten yhtyessä toisessa päässä sinut
tapaavani. Siinä oli rinteellä tekemäni tupanen lamperon rannalla.
Mutta et ollut siinä, kun tulin. Huhusin ensin tyynesti ja hillitysti,
uskoen sinun olevan lähellä tulossa. Huhusin kovemmin ja kiihkeämmin,
mutta ei vastausta kuulunut.
Lähdin sinua vastaan, mutta en sinua tavannut. Kiersin vuoren ja tulin
siihen, missä erosimme. En jälkeäkään sinusta tavannut. Toivo rinnassa
riensin vielä kerran majalle, jossa oli aikomuksemme yhtyä. Et ollut
vieläkään tullut.
Nousin vuorelle huutamaan. Huusin itään ja länteen, halki ilmojen ja
poikki niiden, houkuttelin, luikuttelin, mutta et vastannut. Täynnä oli
vuorenrinne rotkoja ja murtoja ja jyrkkiä kallioita. Sytytin tulen
merkiksi sen laelle ja poltin sitä kolme päivää ja yhtä monta yötä. Jos
kerran tänne katsoit, täytyi sinun se nähdäksesi... Etkö liene nähnyt,
etkö liene katsonutkaan...
Palasin kotiin, tulin tänne majalleni, jonne olin tahtonut sinutkin
tuoda. Huudan täällä sinua uupumatta joka ilta ja aamu huoneeni ovelta
ja koetan houkutella saloja sinua ilmaisemaan. Mutta totisena ja tylynä
seisoo salo eikä anna minulle koskaan selkoa siitä, mitä tietää. Enkä
minä tiedä, eksyitkö, vai tahallasiko erosit. Sen vain tiedän, että
korpeen minulta katosit.