Jalopeura oli jo vanhaksi joutunut eikä enää muuten kuin viekkaudella
nähnyt voivansa itselleen ruokaa hankkia. Niin makasi hän vuoteellaan
ja voivotti jokaiselle sivukulkevalle elävälle: "voi poloista
minua! jo toki olen kuolemaisillani. Nuoruuteni rikokset sinuaki
kohtaan polttavat omaatuntoani. Tule, veikkonen, luokseni, ja anna
sydämmestäsi anteeksi, mitä sinua kohtaan olen pahoin tehnyt, niin että
saan, omantunnon rauhassa kuolla!" -- Waan ne, jotka antoivat itsensä
pettää hänen houkutuksiltansa, söi jalopeura suuhunsa. Mutta kettu,
jota hän myös tahtoi samoilla sanoilla pettää, vastasi hänelle
vilkkaasti: "monta askelta näen luoksesi vievän, yhtään ei palajavan!"
-- ja näin sanottua, kulki hän matkaansa.
Tuhmalle tuli vahinko,
Sen viisas opiksi otti.