Susi oli jo niin vanhaksi joutunut, ett'ei itsiänsä enään toisten
elävien pyytämisellä elättää jaksanut. Nälissänsä metsiä pitkin
jolkotellen, mietti hän siis tämmöisen elatuskeinon: Hän lainasi
ketulta pukimet, pukeusi niihin ja meni hevosen luokse, jonka
laitumella näki kävelevän. "Tervet mieheen!" toivottain, valehteli hän
sille itsensä tohtoriksi ja kysyi: olisiko hevosella mitään
tohtoroitavaa. Ehkä hevonen heti veiarinsa tunsi, oletteli hän ainaki
ölvinä ja vastasi hyvin ilomielellä: "Sepä nyt toemmastaan oli onnen
kauppa, että tohtori rakas, juuri paikalle osasitte! Wast'ikään astun
puikon jalkaani, tehkää niin hyvin ja kiskokaa se irti!" Susi rupesi
hyvin alttiisti asiahan käsiksi ja kyykistyi kaviota katsomaan. Mutta
samassa kuin hän jo suutansa aukasi, hevosta muka reiteen tarratakseen,
potkasta lamautti hevonen häntä niin tukevasti vasten kuonaa, että
kaikki hampaat kurkkuperään kalisivat, ja juoksi tiehensä, naurain
irvistellen tohtorillensa.
Paha on pahan palkka.