Kuin susi kerran nälissään kylää pitkin juosta jolkotteli, sattui hän
muutamalle tuvalleki, josta kimeä lapsen parkuminen kuului. Tätä
kuuntelemaan seisahtaissa kuuli hän, kuinka akka tuvan sisällä kovasti
torua mökyytti itkevätä lastaan ja uhkasi hänen suden suuhun nakata,
ell'ei heti vaikeneisi huutamasta ja muutoin siivoksi herkiäisi.
Susi-Hurtta luuli akan totta puhuvan ja pysäytyi siis suutansa
maiskuttain nurkan taakse, lasta odottamaan. Siinä seisoa jörötti hän
nyt koko päivän pitkään. Mutta illan tullen, kun lapsi jo itkemästä oli
lakannut, kuuli hän taasen, kuinka akka hyväillen sanoi: "Kas niin,
kaunis kultaseni, nyt oikein hyvä lapsi olet; en enää sinua
sudellen annakkaan, vaan jos hukka tulee, niin lyömmä hurtan
kuoliaaksi." Tämän kuultua laukkoi susi hengen pelvolla tiehensä ja
sanoi: "siinä tuvassa toista puhutaan, toista ajatellaan!"
Toinen kieli, toinen mieli.