Joki ja lähde taistelivat kerta keskenänsä, kumpiko toistansa parempi
ja etevämpi olisi. "Kun toki kehtaatki rinnalleni pyrkiä", ärjäsi
viimein joki, "etkö näe, kuinka paljon sinua etevämpi olen! Julkisesti
kuljen minä ihanien kukkanurmien halki, rannoillani elää kauniita ja
rikkaita kaupunkeja; yhtäläiseen kulkevat räämäkkäät kauppalaivat minua
pitkin, kaikki elävät ylistävät minua ja minäpä se merenki voimassa
pidän, sillä minua paitsi hän kyllä pian kuivaisi. Sinä sitä vastoin
juokset maan alla piilossa ja tuskin kehtaat silmiäsi muille näyttää!"
Tästä herjauksesta meni lähde niin hävyn alaiseksi, ett'ei enää
ollenkaan silmiänsä näyttänyt, vaan asui aina alla maan. Mutta siitäpä
pian koko jokiki kuivi, sillä se oli alkuperäisin ihan lähteen
silmästä sirisemässä. Niin havaitsi hän pian katuvalla mielellä, että
väärin kokonaan lähdettä oli soimannutki.
Elä suulla suurentele,
Ellet kunnolla kykene.