Kettu ahoa myöten juoksennellen, näki korpin, joka puun latvassa
kiikkui, varastettu juusto nokassa. Tästä ketun heti juustoa mieli.
Mutta koska itsensä puuhun pääsemättömäksi tiesi, keksi hän seuraavan
keinon, korpilta evästä anastaa. Puun juurelle hiipien, rupesi hän
sieltä korppia yleti ylistämään. "Woi sinua, kultasta kanaa", alkoi
hän, "kuinka olet ylen kaunis ja komea! Höyhenesi kiiltävät kuin
kirkkain tähti taivaan kaarella, vartalosi on vallan kaunis ja vaaleva,
käytöksesi uhkeat ja uljaat, koko olentosi on sanomattoman onnistunut,
jos vain sinulta ei ääntä puuttuisi, niin tuostakos olisi lintujen
valio ruhtinas!" -- Korpin mieli meni kiitoksesta hyvin hyväksi;
tämmöistä ylistys-virttä ei hänelle ikinä ennen ollut veisattu. Siinä
päätti hän äänensäki ilmi saattaa ja aukasi suunsa, oikein aika tavalla
parkastaksensa. Mutta nokan au'etessa, putosi juusto maahan; tähän
toukkasi kettu ennenkuin se alaskaan pääsi, ja sanoi irvistellen
korpille: "olet kyllä kaunis ja moni-hyvänen lintu, etkä mitänä vailla,
paitsi mieltä!"
Mieli markkoja parempi,
Toimi töitä kallihimpi.