Mutta valtio, hallitus, -- laitos, joka on laillinen ainoastaan silloin
kun se on ottanut ajaakseen kasvatuksen ja edistyksen asiaa, jota ei
vielä ymmärretä -- on juhlallisessa velassa teille, velassa, joka on
helppo suorittaa, jos hallitus milloin on kansallinen, vapaan yhtyneen
kansan hallitus. Silloin saattaa hallitus monella lailla avustaa
kansaa, joka on ratkaiseva yhteiskunnallisen kysymyksen ryöstämättä,
väkivallatta, koskematta käsin kansalaisten aikaisemmin hankkimaan
rikkauteen, synnyttämättä luokkien välille tuota vastenmielisyyttä,
joka on väärää, epäsiveellistä ja kansalle onnettomuutta tuottavaa, ja
joka nyt hidastuttaa Ranskan edistymistä.
Voimakasta avustusta voi antaa seuraavilla tavoilla:
Käyttämällä siveellistä vaikutusta yhdistymisen hyväksi. Hallituksen
asiamiesten toiminnan julkisesti ilmenevällä hyväksymisellä,
lukuisilla keskusteluilla heidän perusaatteistaan eduskunnassa,
ja lainsäädännöllä, johon osaaottaminen on sallittu kaikille
vapaaehtoisille, ylempänä mainituiden periaatteiden pohjalle
laadituille yhdistyksille.
Parantamalla liikenneuria, ja hävittämällä kaikenlaiset vapaan
kuljetuksen ja tuotannon esteet.
Perustamalla julkisia varastohuoneita ja laitoksia, jotka, kun
säilytetyn tavaran lakimääräinen arvo on varmistettu, myöntävät
yhdistyksille asia- tai velkakirjoja, jotka ovat samanlaisia kuin
pankkivekselit ja kelvollisia siirrettäviksi ja myytäviksi, tehdäkseen
siten mahdolliseksi yhtiölle jatkaa työtänsä olematta pakotettu myymään
heti paikalla mihin hintaan hyvänsä.
Yleisten töitten myöntämisellä yhdistyksille samoilla ehdoilla kuin
yksityisillekin yrityksille myönnetään.
Laillisten muotojen yksinkertaistuttamisella, koska ne nyt ovat kovin
kalliita ja köyhien saavuttamattomissa.
Maaomaisuuden myynnin ja siirron laillisella helpottamisella.
Perusteellisella verotusjärjestelmän muutoksella, asettamalla
yksinkertainen tulovero nykyisen monimutkaisen ja kalliin suoranaisen
ja välillisen verotusjärjestelmän sijaan. Vahvistamalla periaatteen,
_että elämä on pyhä_, ja että koska ilman elämän oikeutta ei työ, ei
edistys, eikä velvollisuuden täyttäminen ole mahdollista, ei verotus
saa ulottua tuloihin, jotka ovat _välttämättömiä_ elämän ylläpidolle.
Mutta on muitakin keinoja. Kirkollisen omaisuuden maallistuttaminen tai
käytäntöön ottaminen -- toimenpide, jonka tarkastamisesta ei nyt ole
mitään hyötyä, mutta joka on välttämätön, kun kansakunta kerran ryhtyy
kasvatuksen ja yhteis-edistyksen tehtävään -- tulee tuomaan valtiolle
suuria rikkauksia. Otaksukaapa nyt, että tähän liitetään hedelmällisen
ja viljelyskelpoisen maan arvo, joka tähän asti on jäänyt käyttämättä,
rautateiden ja muiden julkisten yritysten voiton arvo, joiden hallinto
keskitettäisiin valtion käsiin, arvo, jota edustaa kaikki kunnille
kuuluva maaomaisuus, se arvo,[13] jota edustavat _sivulliset_
perinnöt, joitten neljännessä asteessa tulisi palata valtiolle, ja
kaikkien muiden varallisuuslähteiden arvot, joita on tarpeetonta
luetella. Otaksukaapa, että tästä äärettömästä varallisuusmäärästä
perustettaisiin _Kansallinen rahasto_, jota käytettäisiin koko
maan älyllisen ja taloudellisen edistyksen hyväksi. Miksikä ei
merkittävää osaa tuosta rahastosta voisi muuttaa, ottaen tietenkin
huomioon sen hajoamisen estämisen, lainarahastoksi, josta jaettaisiin
lainoja puolentoista tai kahden prosentin korolla vapaaehtoisille
työläisyhdistyksille, jotka olisivat perustetut ylempänä mainittujen
periaatteiden mukaan, ja jotka tarjoisivat vakuudeksi _kunnon_ ja
_kyvyn_? Se pääoma tulisi siis omistaa tulevaisuudenkin, eikä vain
yhden ainoan sukupolven työlle. Yritysten laaja asteikko takaisi
korvauksen silloin tällöin sattuvista välttämättömistä vahingoista.
Tuon _luoton_ jakamista ei tulisi toimittamaan hallitus, eikä
Kansallinen Keskuspankki, vaan _paikalliset pankit, joita hoitaisivat
valinnaiset kunnallisneuvostot_, keskushallinnon tarkastuksen alaisina.
Loukkaamatta eri luokkien nykyistä varallisuutta, sallimatta yhden
ainoan luokan ottaa monopoolikseen _kaikilta_ kansalaisilta kannettavaa
veroa, jonka pitäisi palvella _kaikkien_ hyötyä, jakamalla luottoa,
lisäten tuottoa, korkomäärän asteettain vähentyessä, ja luottaen
kaikkien tuottajien intoon ja etuun varmistaa työn edistymistä ja
jatkuvaisuutta, -- näin tulisi muutamiin käsiin kokoutuneen huonosti
hoidetun varallisuusmäärän sijaan rikas _kansa_, oman tuotantonsa
ja kulutuksensa hoitaja. Ja tässä, Italian työmiehet, on teidän
tulevaisuutenne. Te voitte jouduttaa sen tuloa. Valloittakaa
isänmaanne! Perustakaa kansallinen hallitus, joka edustaa sen
kokonaiselämää, sen tehtävää, sen ajatusta. Järjestäytykää laajaksi,
yleismaailmalliseksi _Kansan Liitoksi_, niin että teidän äänenne on
_oleva miljoonain ääni, eikä vain muutaman yksilön_. Teillä on totuus
ja oikeus puolellanne: kansakunta on kuunteleva teitä.
Mutta varokaa! Uskokaa sanoja miehen, joka on kolmekymmentä vuotta
tutkinut asioiden kulkua Europassa, ja on nähnyt pyhimpien ja
hyödyllisimpien yritysten menevän hukkaan menestyksen hetkellä,
ihmisten kunnottomuuden takia. Te tulette menestymään vain _paremmiksi
kasvamalla_, te ette saavuta oikeuksienne käyttöä muutoin kuin
_ansaitsemalla_ ne uhrautuvaisuudella. Jos te haette niitä täytetyn
tai täytettävän velvollisuuden nimessä, saavutatte te ne, mutta jos
te haette niitä itsekkyyden tai jonkunlaisen _hyvinvointioikeuden_
nimessä, jota materialistit ovat teille opettaneet, saavutatte te vain
hetkellisiä voittoja, joita pelottavat pettymykset seuraavat. Ne,
jotka puhuvat teille _hyvinvoinnin_ tai aineellisen onnen nimessä,
pettävät teitä. He hakevat vain omaa hyvinvointiaan, ja saavuttaakseen
sen yhtyvät he teihin kuin voima-ainekseen, koska heillä on vastuksia
voitettavana. Mutta niin pian kuin he teidän avullanne ovat
saavuttaneet hyvinvoinnin, tulevat he hylkäämään teidät, nauttiakseen
rauhassa saavutuksistaan. Tämä on viimeisen puolivuosisadan historiaa,
ja tuon ajanjakson nimi on _materialismi_.
Ja se on surun ja veren historiaa. Minä olen nähnyt heidän --
noitten miesten, jotka kielsivät Jumalan, uskonnon, velvollisuuden
ja uhrautuvaisuuden voiman ja puhuivat vain _onnen_ ja _nautinnon_
oikeuden nimessä -- olen nähnyt heidän rohkeasti taistelevan sanat
_kansa_ ja _vapaus_ huulillaan ja sekottautuvan meihin, uuden uskon
miehiin, jotka nopeasti otimme heidät riveihimme. Niin pian kuin sopiva
tilaisuus tarjoutui heille voiton tai pelkurimaisen sovittelun avulla
turvata itselleen mukavuutta ja nautintoa, karkasivat he riveistämme
ja heistä tuli seuraavana päivänä teidän katkeroita vihollisianne.
Vain muutama vuosi vaaroja ja kärsimyksiä riitti uuvuttamaan heidät.
Kuinka olisivat he -- välinpitämättöminä laista ja velvollisuudesta ja
uskomatta ylimmän vallan ihmisille asettamaan tehtävään - voineet pysyä
vakaina uhrautuvaisuudessa elämänsä loppuun saakka? Ja syvällä surulla
olen minä nähnyt kansan lasten, joille moiset filosofit ovat opettaneet
materialismia, pettävän tehtävänsä, pettävän tulevaisuutensa, pettävän
isänmaansa ja itsensä, tyhmän, kelvottoman toiveen vietteleminä, että
he muka löytäisivät aineellisen _hyvinvointinsa_ hirmuvallan oikkuja ja
etuja palvellessaan.
Minä näin Ranskan työmiesten välinpitämättöminä syrjästäkatsojina
avustavan jouluk. 2 p:n vallankaappausta, koska koko yhteiskunnallinen
kysymys oli heihin nähden supistunut kysymykseksi _aineellisesta_
menestyksestä, ja he pettivät itseään uskoen, että _lupaukset_, joita
heidän isänmaansa vapauden tukahuttaja oli taitavasti levittänyt heidän
joukkoonsa, muuttuisivat tosiseikoiksi. Nyt valittavat he menetettyä
vapauttaan, eivätkä vieläkään ole saavuttaneet luvattua _hyvinvointia_.
Ei! Minä sanon teille syvällä vakaumuksella, että ilman Jumalaa,
ilman uskoa lakiin, ilman siveellistä kantaa, ilman itseuhrautumisen
voimaa, harhailemalla pois oikealta polulta niiden vanavedessä,
joilla ei ole uskoa, ei totuuden, ei apostolien elämän ihailua, ei
mitään paitsi heidän oman järjestelmänsä turhamaisuutta, ette te
koskaan tule menestymään. Te voitte nostattaa kapinoita, mutta ette
koskaan sitä oikeaa, suurta vallankumousta, jota te ja minä toivomme,
vallankumousta, joka, jos se ei ole itsekkäiden kostonhalun herättämä
harhaluulo, on uskonnon työtä.
Itsenne ja toisten parantaminen -- olkoon se kaikkien
puhdistusliikkeiden, kaikkien yhteiskunnallisten uudistusten ensimäinen
päämäärä ja korkein toive. Ihmisen osa ei ole muuttunut uudistettaessa
ja kaunistettaessa sitä taloa, missä hän asuu. Missä hengittää vain
orjan ruumis, eikä ihmisen sielu, siellä ovat uudistukset hyödyttömiä.
Sievä, ylellisesti kalustettu asunto on valkaistu hauta, eikä mitään
muuta. Te ette koskaan saa yhteiskuntaa, johon te kuulutte, asettamaan
_yhdistys_-järjestelmää palkkajärjestelmän sijaan, paitsi osoittamalla,
että teidän yhdistyksenne tulee olemaan parannetun tuotannon
ja yhteismenestyksen ase. Ja te voitte todistaa sen ainoastaan
osoittamalla kykenevänne perustamaan ja ylläpitämään yhdistystänne
rehellisyydellä, keskinäisellä hyväntahtoisuudella, uhrautuvaisuuteen
taipumisella ja työn rakkaudella. Edistyäksenne täytyy teidän
näyttäytyä _kykeneviksi_ edistymään.
Kolme on pyhää: Perintätieto, edistys, yhdistyminen.
"Minä uskon", niin kirjoitin teille kaksikymmentä vuotta sitten,
"Jumalan mahtavaan ääneen, jonka vuosisadat kantavat kuuluviini
kaikkien ihmiskunnan yleisten vaiheitten läpi. Ja se kertoo minulle,
että perhe, kansa ja ihmiskunta ovat ne kolme piiriä, joitten
keskuudessa ihmisyksilön tulee toimia yhteisen tarkoituksen hyväksi,
itsensä ja toisten siveellisen parannuksen, tai mieluummin oman
parannuksensa hyväksi toisten avulla ja toisten edestä. Se kertoo
minulle, että omaisuus on luotu ilmaisemaan yksilön aineellista
toimeliaisuutta, sitä osaa, mikä hänellä on fyysillisen maailman
uudistuksessa, niinkuin _äänioikeuden_ tulee ilmaista sitä osaa, mikä
hänellä on valtiollisen maailman uudistuksessa. Se kertoo minulle,
että yksityisen ansio tai syyllisyys Jumalan edessä riippuu siitä,
kuinka hän on käyttänyt oikeuksiaan näillä toiminta-aloilla. Se kertoo
minulle, että kaikki nämä, ihmisluonteen aineksina, muuttuvat ja
uudistuvat alituisesti, mitä lähemmäksi ne pääsevät sitä ihannetta,
jonka teidän sielunne hämärästi käsittävät, mutta että niitä ei koskaan
saata hävittää.
"Ne kertovat vielä, että _kommunismin_ unet yksilön katoamisesta ja
sulautumisesta yhteiskunnalliseen _kokonaisuuteen_ eivät koskaan
ole olleet enempää kuin ihmisrodun elämän satunnaisia ja ohimeneviä
ilmiöitä, näyttäytyen aina suurten siveellisten tai älyllisten
murroskausien aikana, ja ovat mahdottomia toimeenpantaviksi paitsi
aivan pienessä asteikossa niinkuin kristillisissä luostareissa. Minä
uskon elämän ikuiseen kehitykseen Jumalan luomissa, ja mietinnän ja
toiminnan edistykseen, ei ainoastaan menneen, vaan myöskin tulevan ajan
ihmisten keskuudessa. Minä luulen, ettei ole niin tärkeää _määritellä_
tulevan edistyksen muotoa, -- tärkeämpää on avata oikean, uskonnollisen
kasvatuksen avulla kaikki edistyksen tiet ihmisille ja saattaa
heidät kykeneviksi täyttämään sen. Ja minä luulen, ettei ihmistä
voi tehdä paremmaksi, suuremman rakkauden arvoiseksi, ylevämmäksi,
jumalallisemmaksi -- ja se on teidän päämääränne ja pyrkimyksenne
maailmassa -- kokoamalla hänelle fyysillisiä iloja ja asettamalla hänen
silmäinsä eteen elämän tarkoitukseksi tuon ironian, jota sanotaan
_onneksi_.
"Minä uskon _yhdistymiseen_ ainoana keinona, mitä meillä on edistyksen
täyttämiseksi, ei ainoastaan siksi, että se monistuttaa tuottavien
voimien toiminnan, vaan myöskin sen vuoksi, että se tuo lähempään
yhteyteen kaikki ihmissielun erilaiset ilmiöt ja asettaa _yksityisen_
elämän _yhteiselämän_ yhteyteen. Ja minä tiedän, että yhdistyminen
varmaan voi tuottaa hedelmiä ainoastaan _vapaiden yksilöiden_
keskuudessa, kansojen keskuudessa, joilla on vapaus toteuttaa oma
juhlallinen tehtävänsä. Minä uskon, että voidaan päästä nauttimaan ja
elämään ilman että joka elinhetki kuluu aineellisessa raadannassa; että
ihmisen tulee saada aikaa kehittääkseen korkeampia vaistojaan. Mutta
minä kuuntelen pelolla niitä ääniä, jotka sanovat teille: _Ihmisen
tarkoitus elämässä on itsesäilytys; nautinto on hänen oikeutensa_,
koska minä tiedän, että sellaiset oppilauseet saattavat kasvattaa
vain itsekkyyttä, ja että ne Ranskassa ja muualla ovat hävittäneet
kaikki jalot aatteet uhrautumishalusta, ja kaikki takeet tulevasta
suuruudesta, uhaten tuhota ne Italiassakin.
"Ihmiskunnan elinvoimaa jäytää nykypäivinä yhteisen uskon, kaikkien
hyväksymän aatesuunnan puute, aatesuunnan, joka yhdistäisi taivaan ja
maan, Jumalan ja maailmankaikkeuden. Vailla tuota yhteistä uskoa on
kumarruttu palvelemaan elotonta ainetta, ja pyhittäydytty jumaloimaan
itsekkyyden kunnioitusta. Ja tämän kohtalokkaan uskon ensimäisiä
pappeja olivat kuninkaat ja ruhtinaat ja huonot hallitukset. He
keksivät tuon hirmuisen sanontatavan: _jokainen omaa itseään varten_;
he huomasivat, että he niin voisivat luoda itsekkyyttä, ja itsekkään ja
orjan välillä on vain askel."
Italian työmiehet, veljeni, varokaa tuota askelta. Sen kavahtamisesta
riippuu teidän tulevaisuutenne.
Teillä on juhlallinen tehtävä. Teidän on todistettava, että me kaikki
olemme Jumalan poikia ja veljeksiä hänessä. Sen voitte tehdä ainoastaan
parantaen itseänne ja täyttäen velvollisuutenne.
Minä olen osoittanut teille parhaani mukaan, mikä teidän
velvollisuutenne on. Ja kaikkein suurin ja olennaisin velvollisuus
kohdistuu isänmaahanne. Isänmaanne vapauden ja yhtenäisyyden
suojaaminen on teidän velvollisuutenne ja on myös välttämätön. Innostus
ja toimintatavat, joista olen teille puhunut, saattavat olla vain
vapaan, yhtenäisen kansan työtä. Teidän yhteiskunnallisen asemanne
paraneminen voi johtua ainoastaan osanotosta kansakunnan elämään.
Äänioikeudettomina ette voi löytää tarpeittenne ja pyrkimyksienne
todellisia edustajia. Ilman kansallista hallitusta, joka Roomassa sijaa
pitäen tulisi antamaan muodon _Italian Sopimukselle_, joka perustuisi
kansakunnan yhteiseen hyväksymiseen ja johtaisi kaikkien valtion
kansalaisten _edistykseen_, ette voi toivoa itsellenne parempaa asemaa.
Sinä päivänä kun te, seuraten Ranskan _sosialistien_ esimerkkiä,
erottaisitte _yhteiskunnallisen_ kysymyksen _valtiollisesta_ ja
sanoisitte: _Me saatamme vapautua, oli isänmaata hallitseva valtiomuoto
mikä hyvänsä_, sinä päivänä sinetöisitte te itse oman yhteiskunnallisen
orjuutenne asiakirjan.
Ja minä tahdon osoittaa teille, hyvästi sanoessani, toisen
velvollisuuden, joka ei ole vähemmän juhlallinen kuin se, mikä vaatii
teitä perustamaan vapaan ja yhtenäisen kansakunnan.
Teidän vapautuksenne voi perustua vain yhteen periaatteeseen,
ihmisperheen ykseyteen. Nykyään on puolet ihmisperheestä, se puoli,
jolta me haemme innoitusta ja lohdutusta, se puoli, jolle lastenne
ensi opetus on uskottu, omituisena ristiriitaisuutena, julistettu
kansalaisina, valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti alempiarvoiseksi,
ja on suljettu pois tästä ykseydestä. Teidän, jotka pyritte itse
vapautumaan, on uskonnollisen totuuden nimessä suunnattava vastalause
kaikilla tavoin, kaikissa tilaisuuksissa tuohon ykseyden kieltämiseen.
_Naisen vapautuksen_ tulee kaikkialla teidän keskuudessanne yhtyä
_työmiehen vapautukseen_. Se on antava teidän työllenne yleispätevän
totuuden pyhityksen.
Viiteselitykset:
[1] Puhumme luonnollisesti maista, missä monarkisen, perustuslaillisen
järjestelmän avulla on jollakin lailla koetettu järjestellä
yhteiskuntaa. Yksinvaltaisissa valtioissa ei ole yhteiskuntaa. Sekä
yhteiskunnalliset että yksilölliset oikeudet on siellä uhrattu.
[2] Paavalin Roomalais-kirje 12: 4-5.
[3] Johanneksen Evankeliumi 10: 16.
[4] Venezia on meidän: me olemme tehneet sen.
[4a] Lamennais, Kansan kirja, XII.
[5] Joh. Evank. 16: 12-13.
[6] Mazzini on itse julkaissut tutkimuksen Danten pienemmistä
teoksista. Suom.
[7] Lamennais, _Kansan kirja_, III.
[8] Restauration aikuinen vasemmistopuolue-nimitys. He väittivät, että
hallituksen oikeutus riippuu ainoastaan siitä tavasta, millä se käyttää
valtaansa. Suom.
[9] Italiassa merkitsee _comunione_ myöskin Herran ehtoollista.
[10] Tarkoittaa Napoleon III:n valtiokaappausta v. 1851.
[11] On laskettu, että jos sadastatuhannesta työmiehestä yksi tuottaisi
vuodessa sata frangia enemmän kuin tuotannon keskimäärä on, saisi
hän itselleen tuhannennen-osan frangia vuosittain, kolme centimiä
kolmessakymmenessä vuodessa. Kuka voi sanoa tätä tuotannon kiihokkeeksi?
[12] Vuonna 1848 saattoi suuremman, välttämättömän pääoman puute
muutaman sadan työmiehen valtuutetut, jotka yhtyivät perustaakseen
yhtiön pianojen valmistusta varten, pyytämään hallitukselta 300,000
frangin avustusta. Hallituksen valiokunta kieltäytyi myöntämästä sitä.
Yhtiö hajosi, mutta neljätoista työmiestä päätti olla välittämättä
vastuksista ja perustaa sen uudelleen, yksin voimin. Heillä ei ollut
rahaa eikä luottoa; heillä oli usko.
Muutamat heistä toivat uudelle yhtiölle aineksia ja työkaluja noin
2,000 fr. arvosta. Mutta liikkuva pääoma on välttämätön. Jokainen
yhtiömiehistä maksoi, ei suinkaan vaivatta, 10 fr. Muutamat työmiehet,
joilla ei ollut suoranaisia etuja ajettavana yhtiössä, liittivät pienet
roponsa tähän pienoiseen pääomaan. Ja maalisk. 10 p. 1849, kun 229 fr.
50 c. oli koossa, julistettiin yhtiö perustetuksi.
Yhteinen rahasto riitti tuskin perustamiseen ja pieniin jokapäiväisiin
tehdasliikkeen menoihin. Palkkoja varten ei jäänyt mitään, ja enemmän
kuin kaksi kuukautta kului työläisten saamatta viittäkään penniä
maksuksi. Kuinka elivät he tänä pulmallisena aikana? Niin kuin
työmiehet elävät työttöminä ollessaan: työmiesten avulla, joiden on
onnistunut saada työtä -- myyden ja pantaten huonekalunsa toisen
toisensa jälkeen.
Kun jonkunverran työtä oli valmiina, maksettiin hinta toukokuun 4 p.
1849. Tämä päivä oli yhtiölle samaa kuin voitto sodan alussa. Kun
velat oli maksettu ja heidän saatavansa kootut, jäi joka jäsenelle 6
fr. ja 61 c. Sovittiin, että jokainen saisi 5 fr. palkkana ja loput
käytettäisiin veljelliseen ateriaan. Nuo neljätoista jäsentä, joista
useimmat eivät olleet maistaneet viiniä yhteen vuoteen, panivat
perheineen yhdessä toimeen juhlan, joka maksoi 16 pennyä hengeltä.
Koko kuukautena tästä alkaen olivat palkat vain 5 fr. viikossa.
Kesäkuussa eräs leipuri, soitannonystävä tai keinottelija, halusi
ostaa pianon ja maksaa sen leivässä. Ehdotus hyväksyttiin ja hinnaksi
määrättiin 480 fr. Tämä oli mainio onni yhtiölle, joka nyt oli varma
saavansa ainakin välttämättömimmät elämäntarpeet. Leivän määrää
ei laskettu palkkoihin. Jokainen sai niin paljon kuin tahtoi, ja
naimisissa olevat niin paljon kuin heidän perheensä tarvitsivat.
Vähitellen voitti yhtiö, johon kuului hyvin kykeneviä työmiehiä, kaikki
esteet ja puutteet, joita se ensi aikoina kohtasi. Sen kirjoista
näkyvät edistysaskeleet paraiten. Elokuussa v. 1849 nousi joka miehen
viikottainen ansio 10, 15, 20 frangiin, eikä tämä summa vielä osoita
koko voittoa; joka jäsen maksoi yhteiseen rahastoon suuremman summan
kuin otti.
Yhtiön kirjat jouluk. 1850 osoittivat seuraavaa tulosta. Silloin oli
jäseniä 32. Laitos maksoi 2,000 fr. vuokraa, ja huoneustot olivat jo
liian pienet tehtaalle.
/#
Työaseiden ja kaluston arvo 5,922 fr. 60 c. Valmista tavaraa
ja raaka-aineita 22,972 fr. 28 c. Käteistä rahaa 3,540 fr.
Perimättömiä saatavia, melkein kaikki varmoja 5,861 fr. 90 c.
#/
Säästö täten oli 39,317 fr. 88 c. Tästä oli yhtiö velkaa
ainoastaan 4,737 fr. 80 c. muutamille saamamiehille, ja 1,650 fr.
kahdeksallekymmenelle avuliaalle työläiselle, jotka tekivät samaa työtä
ja olivat lainanneet yhtiölle sen alkuaikoina. Lopullinen säästö oli
32,950 fr. 2 c.
Yhtiö on kukoistanut senkin jälkeen.
[13] Tällainen omaisuus kuuluu _laillisesti_ kunnalle, _siveellisesti_
kunnan puutteenalaisille jäsenille. Tarkoitus ei ole, että se
otettaisiin kunnilta, vaan että se käytettäisiin kunnan kaikille
köyhille, jättämällä se kunnan valittavan neuvoston hoidettavaksi,
maanviljelysyhtymäin luovuttamattomaksi _pääomaksi_.