EDMOND DANTÈS, _Monte-Criston kreivi.
Lukiessaan tätä kirjettä, josta vasta sai tietää isänsä tulleen
hulluksi ja veljensä kuolleen, Valentine kalpeni, raskas huokaus nousi
hänen rinnastaan, ja kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan. Hän oli
saanut ostaa onnensa kalliilla hinnalla.
Morrel katsahti levottomana ympärilleen.
-- Kreivi on toden totta aivan liian antelias, sanoi hän. -- Valentine
tyytyy kyllä minun vaatimattomaan omaisuuteeni. Missä kreivi on,
ystäväni? Viekää minut hänen luokseen.
Jacopo ojensi kätensä taivaanrantaa kohden.
-- Mitä! Mitä tarkoitatte? kysyi Valentine. -- Missä kreivi on? Missä
on Haydée?
-- Katsokaa, sanoi Jacopo.
Nuorten silmät kiintyivät merimiehen osoittamaan suuntaan, ja sen
tummansinisen viivan kohdalla, joka erotti taivaan Välimerestä, näkyi
valkoinen, kalalokin siiven kokoinen purje.
-- Lähtenyt! huudahti Morrel. -- Lähtenyt! Hyvästi, ystäväni, isäni!
-- Lähtenyt! sanoi Valentine hiljaa. -- Hyvästi, ystäväni! Hyvästi,
sisareni!
-- Saammekohan häntä enää koskaan nähdä? huokasi Morrel kuivaten
kyyneliään.
-- Ystäväni, vastasi Valentine, -- sanoihan kreivi, että inhimillinen
viisaus sisältyy näihin kahteen sanaan: _Odota ja toivo!_