Montague palasi New Yorkiin ja kävi työhönsä käsiksi. Vaali, jossa
hänen oli määrä tulla radan presidentiksi, oli tapahtuva vasta
kuukauden kuluttua. Mutta silti oli työtä kyllin. Hänen tuli tietysti
palata elämään Missisippiin ja oli hänen siis päätettävä asiansa
New Yorkissa. Myös tahtoi hän tutustua rautatieasioihin. Kenraali
Prentice esitti hänelle erään ylimaanradan presidentin ja hän sai
tutkia tämän konttorikoneistoa. Hän kävi myös Etelässä katsomassa
maanmittarien työtä.
Price jatkoi valmistelujaan radan haltuunsa ottamiseksi panematta
huomiota vanhalle hallinnolle. Eräänä päivänä esitti hän Montaguelle
hra Haskinsin, tulevan varapresidentin. Tämä oli ollut Tennessee
Southernin johtaja ja tunsi rautatieasiat. Montague voi luottaa
häneen.
Haskins oli pieni, jäntevä mies, jolla oli sisukas luonne ja ilkeä
kieli. Häneltä Montague kuuli monta ihmeellistä rautatieasiaa.
Sai tietää mm. että rakennuskuluihin kuuluivat lahjukset, joilla
paikallishallituksilta saatiin lupa viedä rata läpi kylien ja
kaupunkien. Millään muulla keinolla ei kukaan ajatellutkaan sellaista
lupaa saatavan. Montague ei pitänyt keinosta, mutta ei sanonut
mitään. Sitten oli ostettava kiskot Missisippi Teräsyhtiöltä ja
maksettava korkea hinta. Radan sihteerille ja rahastonhoitajalle
oli maksettava ylettömät palkat, ne kun olivat Pricen sukulaisia.
Huippuna oli se, kun Haskins näytti hänelle insinöörien arviot ja
omansa, jotka nousivat koko joukon yli Montaguen laskujen. Hän sanoi:
"Noissa kohdin olisi saatava edullisemmat ehdot."
"Niin pitäisi, mutta kun ne menevät Hill Yhtiölle --"
"Mutta mehän ilmoitamme julkisen tarjouksen."
"Niinpä kyllä, mutta ne sen saavat."
"Tarkotatteko, ettemme anna vähimmän tarjoovalle?"
"Niin pelkään."
"Onko Price sanonut?"
"On."
"Mikä on sitten Hill yhtiö?"
"Se on Pricen oma", hymyili Haskins.
"Pricen!" ihmetteli Montague.
"Hänen veljenpoikansa on sen presidentti."
"Uusi yhtiö?"
"Tätä varten muodostettu."
"Mitä se tuottaa?"
"Ei mitään. Se vain hankkii."
"Sen kautta siis Price aikoo ryöstää Northern Missisippin osakkaita."
"Voitte antaa sille minkä nimen haluatte, mutta olisi paras, ettette
tekisi sitä Pricen kuullen."
"Kiitos", sanoi Montague lopettaen kohtauksen.
Päivän hän otti ajatusaikaa, sillä hänen tapansa ei ollut toimia ensi
mielijohteen mukaan. Hän huomasi ajan tulleen puhua, mutta hän halusi
olla varma asiastaan. Mentyään illalliselle klubiin näki hän majuri
Venablen istuvan isossa matkatuolissa lukusalissa.
"Hyvää iltaa, majuri. Saanko kysellä teiltä hieman?"
"Valmis palvelukseenne."
"Oletteko kuullut rautatien presidentin muodostavan yhtiön myydäkseen
tarpeita omalle radalleen?"
Majuri hymyili myrkyllisesti. "Kyllä", sanoi hän.
"Onko se yleistä?"
"Ei niin yleistä kuin luulisi. Radan presidentti ei tavallisesti
ole niin arvokas herra, että hän saisi tehdä sellaista. Ison radan
presidentti kyllä on."
"Niin kai."
"Niin oli Higginsillä tapana menetellä. Hän kulki pitämässä
puheita pyhäkouluissa ja oli niitä miehiä, joita lehdet kehuvat
mallikansalaisiksi. Hänen veljensä ja lankonsa ja serkkunsa ja
koko suku oli yhteishommissa myyden tarpeita rautateille. Joka
vuosi ilmoitti rata paperihankinnan. Se oli miljoonan arvoinen ja
palstamäärin oli tarkkoja ohjeita. Mutta siellä lomassa oli ehto,
että papereissa piti olla määrätty vesimerkki -- ja sellainen
oli yhden Higginsin yhtiön patentti. Sillä ei kyllä ollut yhtään
tehdasta, joten se teetti muilla. Kuollessaan jätti Higgins 80
miljonaa, vaikka lehdet puhuivat vain 'muutamista'. Sellaista voi
tapahtua Philadelphiassa."
Montague mietti hetken. "Mutta en ymmärrä", sanoi hän, "miksi ne
tässä tapauksessa niin tekevät; hehän omistavat miltei kaikki
osakkeet."
"He tietysti verottavat rataa niin paljon kuin ennättävät, ennenkuin
yleisö huomaa; ja pelaavat osakkeilla. Sama juttu Brooklynin
raitioteillä. Minkä epätasasemmin voittoa tulee, sen vilkkaammin
vaihtavat osakkeet omistajia."
"Mutta tässä on kysymys rakennettavasta radasta, johon he sijoittavat
rahaa."
"Niin", sanoi majuri, "täten he maksattavat sen rahan takaisin
itselleen ja osakkeet jäävät vielä heille. Kaikki mitä sitten tulee,
on puhdasta voittoa. Ja jos eduskunta haluaa tutkia asiaa, näyttävät
he kirjoista, kuinka paljon he ovat panneet lisärakennuksiin. Jos
rahteja sitten alennetaan, vie se voitto-osingot ja sehän olisi
pakkoluovutusta."
Ja veitikkamaisesti silmää iskien lisäsi hän: "Te sanotte, että he
sijoittavat rahaa yritykseen. Oletteko varma siitä? Tavallisesti
tulevat rahat bondivälityksen kautta pankeista. Oletteko ajatellut
sitä?"
"En tosiaankaan", sanoi Montague.
"Wall kadulla on harvoja, jotka tällaiseen käyttävät omaa rahaansa.
Wymanin radat esim. pitävät kassassa 30 miljonaa, joilla hän pelaa
pörssissä. Ja voittonsa hän sijottaa kaupunkien lainapapereihin yli
maan. Ymmärrättekö?"
"Ymmärrän. Huonoa peliä pienille osakkeenomistajille."
"Huonoa peliä yleensä pikkuväelle. Minun nuoruudessani voi huoletta
sijottaa pienet säästönsä johonkin liikkeeseen, josta sai rehellisen
osingon. Mutta nyt on isosilla valta ja ne ovat ahneet. Ei mikään
loukkaa heitä niinkuin se, että pikku väkikin saisi liikevoitosta
osinkoja, ja niin ne riistetään kaikin keinoin. Viikon niistä voisi
tarinoida. Otetaanpas esim. saippuatehtailija. Hän havaitsee,
että heitä on liikaa ja ehdottaa yhtymistä. Pääoma on jo toivossa
kirjotettu kaksinkertaiseen arvoonsa. Mutta se uusi yhtiö painattaa
osakkeita sen kuvitellunkin omaisuuden kolminkertaisesta arvosta.
Sitten levitetään hurjia huhuja tämän uuden saippuatrustin mainioista
voitoista. Osakkeet menevät yleisölle sanotaan 80:sta. Voi myydä
kaikki osakkeensa ja yhä hallita yhtiötä. Yleisö on järjestymättömänä
avuton. Sitten kulkee levottomuutta herättäviä huhuja ja yhtiön
johtokunta selittää, ettei vielä voidakaan voittoja jakaa. Osakkaat
suuttuvat ja yrittävät järjestää vastarintaa, mutta perustaja ajaa
omat ehdokkaansa ajoissa läpi. Tai jos osakkeet ovat kylliksi
alenneet arvossa, ostaa hän enemmistön takasin. Sitten yleisölle
kerrotaan, että uutta rahaa on sijotettu liikkeeseen, ja että on
valittu rehellinen hallinto. Toivo herää taas. Liike panee uusia
osakkeita liikkeelle ja ostaa lisää tehtaita. Rahan sijottajat
ostavat osakkeet. Pari kolme vuotta voi näin pelata ja vain pieni
Wall kadun sakki voi ymmärtää pelin."
Hetkeksi pysähdyttyään jatkoi majuri hymyillen: "Kas, kaikkialta
ympäri maan tulvii raha tänne. Sadot kypsyvät, tehtaat ja
kaivokset käyvät ja rahat hakevat sijotuspaikkaa. Mikä esim. olisi
luotettavampi sijoituspaikka kuin New Yorkin raitiotiet? Ehdoton
monopoli ja liike yhä vilkastuu. Varmat voitot. Ja kaupaksi käyvät
niin osakkeet kuin bondi-obligatsionit. Nyt järjestävät politiikot
hankintayhtiöitä; se on heidän palkkionsa lupakirjoista. Pelin
johtajat hallitsevat, heillä on pikatykki yleisön nuolia vastaan.
Liitossa ollen saavat ilmaiset lupakirjat ja maksattavat niistä
yhtiöillä miljonia. Ovat myyneet lupakirjoja, joita ei ole, ja
rautateitä, joita ei ole rakennettukaan. Lisärakennuksista maksetaan
nelin, viisin kerroin eikä niitä edes suoritetakaan. Ovat siten
maksattaneet itselleen kolmisenkymmentä miljoonaa ja osakasparat
ihmettelevät, miksei tule voitto-osinkoja."
Ja vielä kertoi majuri: "Suurimmat rahalähteet ovat kuitenkin
vakuutusyhtiöt ja pankit. Suurimmat voittonne te menetätte, jos ette
perusta omia pankkeja bondejanne välittämään. Kuulin tässä jutun
miehestä, joka tuotti sähkötarpeita. Hän kehuu olevansa rehellinen
liikemies, jolla ei ole mitään tekemistä Wall kadulla. Hänen
ystävänsä halusi laajentaa liikettä ja pani liikkeelle jonkun sadan
tuhannen edestä bondeja. Tarjosi ne 90:stä Luottovakuutusyhtiölle.
Sieltä vastattiin, ettei nyt osteta bondeja ja neuvottiin
Kansallistrustiyhtiöön. Siellä tarjottiin papereista 80. Täytyi
tyytyä. Mutta trustiyhtiö työnsi ne vakuutusyhtiölle täydestä 100:n
arvosta. Tällaista peliä varten on puolen tusinaa vakuutusyhtiöitä
New Yorkissa. Ymmärrättekö?"
"Kyllä."
"Onko jokin trustiyhtiö rautatiehommanne takana?"
"On", sanoi Montague ja majuri kohautti olkapäitään.
"Siinäpä se", sanoi hän. "Pian havaitaan arvioitu summa
riittämättömäksi. Insinöörien laskut ovat muka alhaiset ja lisää
bondeja kaupataan. Presidenttinne yhtiö saa uuden kontrahdin. Ja
sitten hän perustaa tehtaita ja saa radaltanne salaisia alennuksia,
s.o. kulettaa tuotteensa ilmaiseksi; tai perustaa vaunuyhtiön ja rata
saa maksaa hänen vaunujensa kuljettamisesta. Tai hänellä on jo ehkä
teollisuushommia ja rata on vain sivuseikka."