--Östra Finland'ista on nykyisin ollut luettavana arvostelu
kansanvalistusseuran viimeksi julkaisemasta kirjasta: »Elämäni,
perhe-elämällinen kertomus. Kirjoittanut P. Päivärinta.» Tämä arvostelu
on vähän omituista laatua. Ö. F. päättää, että tuo vanha talonpoika,
joka tässä kirjassa kertoo meille elämäkertansa, on vaan kirjan tekijän
sepittämä mielikuvitus, jota hän käyttää välikappaleena yleisten
siveysohjeiden ja neuvojen lukijoittensa mieleen teroittamista varten.
Kaikkialla tässä kirjassa, sanoo Ö. F., väijyy joku liian vähä salattu
tarkoitus, mutta joka kuitenkin vaikuttaa, ett'ei meissä voi syntyä
todellista myötätuntoisuutta sitä henkilöä kohtaan, joka on tehty sen
kannattajaksi ja josta seuraa, ett'emme oikein saata uskoa hänen
hyveitään eikä hänen paheitaan. Ne opetukset, joita vanha talonpoika
niin runsain määrin jakelee, ovat tosin, Ö. F. mielestä, kaikki
hyödylliset ja oikeat, jonkatähden »toivottava olisi, että asianomaiset
(!) tarkkaisivat ja seuraisivat niitä», mutta tilan ahtauteen katsoen
olisi vähempikin määrä jo riittänyt. Muutamassa kohden on kirjan tekijä
liian käsintunnettavasti auttanut vanhaa talonpoikaa hänen
elämäkertansa sepittämisessä. Ö. F. päättää nimittäin, ett'ei mokomalla
talonpojalla kuin tässä puheena olevalla voi olla sitä tietoa
suomalaisen sanomakirjallisuuden tehkeämisestä, jonka kirjan tekijä
hänelle omantaa siv. 34-36, missä hän puhuu sekä »Maanmiehen
Ystävästä», »Turun Viikko-Sanomista» ja »Oulun Viikko-Sanomista», että
»Suomettaresta» ja »Mehiläisestä». Ja tykkänään perätöntä (minst sagt
obefogadt) on antaa hänen käyttää niin ajatuksellisia (abstrakta)
lausetapoja kuin »kansallishengen alkava aamukoitto», »elämän meri»,
»Suomen kansan muinaisuus ja sen historian pohja».
Näin arvostelee Ö. F. siinä viattomassa uskossa, että kirjan tekijä ja
vanha talonpoika ovat eri henkilöt. Mutta nyt sattuu kirjan tekijä
olemaan suora Suomen talonpoika Pohjanmaalta, joka tässä kertoo meille
_oman_ elämänsä vaiheet. Tuo vanha talonpoika ei ole mikään välikappale
kirjan tekijän kädessä, vaan hän on kirjan tekijä itse. Näin ollen
raukee Ö. F. päätelmät tyhjiin. Tässä astuu suomalainen talonpoika
eteemme ja osoittaa tuntevansa sanomakirjallisuuden historian
maassamme, osoittaa että hän voi ei ainoastaan puhua »kansallishengen
alkavasta aamukoitosta»,--jonka Ö. F. pitää käsintunnettavana
mahdottomuutena,--vaan että hän jo saman koitteen valossa on astunut
monta askeletta kansallissivistyksemme vasta raivattua uraa. Ja hänen
vertaisia talonpoikia ei enää lueta yksittäin vaan sadoittain rakkaassa
isänmaassamme, sen voimme Ö. F:lle vakuttaa ja sen tietää kukin, joka
vähänkään on ollut sivistyneiden suomalaisten talonpoikain parissa.
Eikä sen pitäisi ketään ihmestyttämän, että suomalainen talonpoika on
oppinut käyttämään sellaisia ajatuksellisia lausetapoja kuin »elämän
meri» j.n.e. joita hän jo seitsemän sataa vuotta on kuullut
saarnastuoleistaan lausuttavan. Ja jos hän voi puhua Suomen
muinaisuudesta ja sen historiasta, niin se vaan todistaa, että
kansallinen herätys on tunkenut syvemmälle kuin ne uskovat, jotka
tahtovat pitää kansallisrientojamme jonakin puoluekiihkon synnyttämänä
kasvinhuone istukkaana.