TERESIA (ajatuksissaan): Niin, ehkä --

TOHTORI: Kiitän sinua. Kiitän ikuisesti lainehtivaa elämää, kun se

minutkin loi ja sinun lähellesi saattoi.

TERESIA (katsoen kauas ajatuksissaan): Niin.

TOHTORI: Kasvosi ovat kuumeiset, vaan katseesi on kirkas. Sinä olet

ihana.

TERESIA (nousten): Ei, tule, kävelkäämme tuonne. Ilta on viileä ja

ranta on tyyni. Tule, menkäämme sinne hetkeksi, unohtakaamme oma

itsemme.

Laskeutuvat portaita.

Ekbomska kurkistaa kohta kyökin ovesta ja katoaa heidän jälkeensä.

Hän viittilöi kädellä ajatuksissaan. Sitten puhelee hän

porraskaiteen yli Miinalle, joka on puutarhassa, vaan jota ei näy.

EKBOMSKA: Muuttunut on tuo tohtori. Herranen aika, sanon minä.

Ennen ajattelin, että heistä pari olisi tullut. Vaan ei. Ihminen

päättää, Jumala säätää. Miina, katsos nukkuuko tuo Eevertti tuossa

puutarhapenkillä. He-hee -- vai nukkuu. Aina huoletonna kuin taivaan

lintu. Elä herätä, anna olla. Ha-haa. Eikö se nukkunutkaan, säikäyttipä

sinua. Tulkaa vain. Tulkaa vain -- ha-ha-haa.

Miina ja Eevertti tulevat käsikoukussa. Eevertti vie Miinan istumaan.

EEVERTTI: Kuin kesän hengetär liiteli tämä luokseni ja suikkasi suuta.

EKBOMSKA: Ha-ha-haa.

MIINA: He-he-hee.

EKBOMSKA: Vaan mitäs herrasväki sanoo, jos me tässä eklateeraamme?

EEVERTTI: Me eklateeraamme ja jubileeraamme -- hei (viskaa hattuansa

ilmaan).

EKBOMSKA: Eliinan kihlausta. Sillä, jos saan luvan ilmoittaa, on

ristityttönne jo kihlattu miehelle.

MIINA: Kihlattu, ristityttöni kihlattu?

EKBOMSKA: Kihlattu Halliselle.

EEVERTTI: Sääli on. Lapsenko sinä naitat? Kuin kukka on hento vielä.

EKBOMSKA: Ajallansa työn teko, hetkellänsä ilon pito.

Asettuvat istumaan.

EKBOMSKA (kyökin ovelta): Eliina, tuopas niitä viinipulloja joku tänne.

Kummit täällä vain ovat. Tuohan, lapsi. (Toisille.) Ei tässä pitäisi

liikettä ennen illallista olla. Ja omaa viiniähän se on. Kauppiaan

itsensä antamaa.

EEVERTTI: Sinua rakastan.

EKBOMSKA: Aina sinä osaat sopivassa tilaisuudessa oikean sanan löytää.

EEVERTTI: Mitä tunsi mieleni, sanoiks' ei saa kieleni.

EKBOMSKA: Vaan on kuin kuorma olisi pois päältäni pudonnut, kun tyttö

on turvattu.

MIINA: Hyvä mieskin sattui, paras koko tällä paikkakunnalla.

EKBOMSKA: Ja kymmenen peninkulman alalla.

MIINA: Vaan kauppias siitä elämän nostaa, kun sosialistille annat.

EKBOMSKA: Ptsit -- ei hölyksi nosteta asiaa vielä, ennenkuin lakko on

loppunut. Sitten julki kihlaus julaistaan.

Eliina tuo tarjottimen, jolla on pullo ja lasit. Eevertti kaataa.

EEVERTTI (kohottaen lasiaan): Toivotan sopuisaa sydäntä!

MIINA: Joka onkin toista kuin onni.

EKBOMSKA: Vaan koska tämä ilonpäivä koitti --. Eikös katsottaisi

korteista nyt elämän juoksua eteenpäin?

MIINA: Katsotaanpa vain. (Kaivaa kortit poveltaan, sotkee. Toiset,

paitsi Eliina, joka istuu syrjässä neuloen sukkaa, kurottavat katsomaan

povausta.) -- Katsos, häähuone hyppäsi ja mikä iloinen trahteeraus

kiirehtii tässä mamma-rouvalle. Rahoja syliisi nostat, ai sen tuhannen

seteleitä. -- Vaan pois muuttavat tältä paikkakunnalta nuoret. Eivät

kasva nämä ahot marjoja heitä varten, eivät kuku tämän puolen käet

heidän kuherruksillensa. Pois menevät -- ja katso, heidän teilleen

lankeaa kyyneleitä, aamupäivän kyyneleitä, keveitä kuin aamukaste.

Vaan mikä on tuo nuori poikanen, joka lemmenliittoa tarjoaisi? Kaunis

se on kuin metsänhirvi. Vaan katso, senkin sydänajatus on synkkä.

Katsokaa, mustaa, pelkkää mustaa. Ikävää tapahtuu sinulle, Eliina. Niin

ikävää, ettet aavistaa voi. Ei, pois panen kortit. Ne eivät puhu totta,

levottomiksi kävivät. Ah, suuta jo kuivaa. (Ryyppää lasistaan.)

EEVERTTI (hyvitellen): Jos ikävää tapahtuu, mitä siitä. Kuin palavin

rukous on ihmisrinnan puhtaan tuskan tunto. Ja kenelle tapahtuu muuta

kuin ikävää? Kuka voi kerskata saaneensa, mitä halasi? Vain houkkio ja

sokea, joka mitään ei nähnyt ja jonka elämä suurinta jumalanpilkkaa oli.

Miina nyökäyttää päällään.

EKBOMSKA: Laulapas sinä, Miina, Eliinalle nyt jotakin.

MIINA: Mitä minä laulaisin? No kuulepas, miten ennen morsianta

opasteltiin. (Laulaa kiehauttaa vanhaa morsiamen opastuslaulua.)

Hoi mutso, sisar hyväni,

Elä anna armoasi,

Heinäsistä hempeyttäsi,

Rahasista rakkauttasi.

Sano:

'Ei nyt joua lempimähän

Kesäisiltä kiirehiltä;

Kala kultainen kutevi,

Lohenkala karkeloivi.'

EKBOMSKA: Kaunista. Niin, niin, tässä samalla paikalla David-vainajan

kanssa kihlat juotiin. Ai, Eliina, katsopas, ettei tuli hellasta putoa.

Ja tuo se toinen pullo tullessasi.

Eliina menee.

EEVERTTI: Tässä kihlat juotiin. Ero vain, että kauppias itse oli

puhemiehenä.

EKBOMSKA: Niin toki olikin.

EEVERTTI: Ja luvalla sanoen, kiire tuli, häät ja ristiäiset samassa

kuussa.

EKBOMSKA: Niin. Tyttö syntyi, tottahan sen syntyä piti.

MIINA: Niinkuin Eevertinkin on kerran pitänyt.

EEVERTTI: Vaan kenen se oli, isän vai isän sijoillisen!

EKBOMSKA: He. Se kun leikittelee. Olipa lapsi vaikka itsensä

kuvernöörin, ei Ekbomskan suusta se tieto ulos tulisi. On sitä toki

siksi ihmisyyttä ja naisellisuutta.

MIINA: Ja kuntoa vielä tämän ajan naisissakin. Ja niin kauniisti kun

Ekbomska usein sanoo, että moni asia ei puhuen parane.

Hallinen kohoaa portaita, paperikäärö kädessä.

EEVERTTI: Mitä nyt?

HALLINEN: Lakosta ilmoitan.

EEVERTTI: Sinä sitä liikut vain maailmanparannuspuuhissa. Vaan mikä on

pahinta, on täällä. (Painaa rintaansa.) Mitenkäs sen ajattelit parantaa?

HALLINEN: Se paranee vähitellen, kun olot paranevat.

EEVERTTI: Jaksatko odottaa, kun et jaksa pienempien seikkojen parannusta

odottaa?

HALLINEN: En jaksa.

EEVERTTI: Vaan piru se nauraa teille, ja Jumala on vanhoillinen. Ketä

on sitten puolellanne?

HALLINEN: Ihmisyys.

EEVERTTI: Mikä suuruus!

HALLINEN: Ja oikeus.

EEVERTTI: Toinen suuruus! 'Suurin oikeus on suurin vääryys', sanotaan

jossakin.

HALLINEN: Oikein sanottu sekin.

EKBOMSKA: Jos Hallisella on kauppiaalle asiaa, on hyvä ja menee sisään.

HALLINEN: Nämä ehdot olisi jätettävä vain. (Ojentaa paperit

Ekbomskalle, joka ne ottaa.) Tänä iltana julistetaan lakko.

EKBOMSKA: Ikävyyttä vain laitatte.

MIINA: Ja paikkakunnan pahennukseksi muututte.

HALLINEN: Asia ei ole yksin meidän. Muidenkin maiden työväki pyrkii

vapautumaan. (Katsoen Eliinaan, joka tulee kyökistä tuoden toisen

pullon pöydälle.) Yhteisen hyvän vuoksi on uhrattava aikansa ja

toimeentulonsa ja onnensa, jos siitä on kysymys.

EKBOMSKA: Voittaakseen.

HALLINEN: Niin, voittaakseen elämisen ja kehityksen mahdollisuudet

tuleville.

Vanha koti: Kolminäytöksinen näytelmä · 第 19 / 36 题