Dunsian. Huone linnassa.
(Macbeth, lääkäri ja seuralaisia tulee.)
MACBETH.
Vie hiiteen tietos! Paetkoot vaan kaikki!
En pelkoon vaivu, kunnes Dunsinaniin
Birnamin metsä kulkee. Malcolm-nulkki,
Hän eikö vaimon luoma? Sanoivathan
Nuo henget, joille kaikk' on vaiheet tutut:
"Älä pelkää, Macbeth: sua ei vaimon luoma
Voi voittaa." -- Paetkaa siis, viekkaat thanit,
Englannin heinikkoihin yhtykää!
Mult' uljuutta ja mieltä valtavaa
Epäilys, pelko uupumaan ei saa.
(Palvelija tulee.)
Hiis mustatkoon sun, maidonkarva konna!
Tuon hanhennaaman mistä sen sait?
PALVELIJA.
Tuloss'
On kymmentuhat --
MACBETH.
Hanheako, lurjus?
PALVELIJA.
Ei, soturia.
MACBETH.
Mene, raavi silmäs
Ja punaa pelkos, maitomaksa hölmö!
Häh? Mitä sotureita? Hiiteen sielus!
Nuo liinahtavat poskes pelvon luovat.
Häh, mulkosilmä, mitä sotureita?
PALVELIJA.
Englannin sotajoukko, kuninkaani.
MACBETH.
Pois naamoinesi! -- Seyton! -- Sairaaks ihan
Tuo minut saattaa -- Seyton, hoi! -- Tää puusti
Ijäksi nostaa mun tai maahan paiskaa.
Elänyt olen kylläks; elon-aika
Jo syksyyn kallistuu ja lehden lähtöön;
Ja ijän seuralaiset -- kuuliaisuus,
Kunnia, rakkaus, ystävysten joukot --
Ne mennytt' on; sen sijaan kirousta
Salaista, syvää kuulen, mairett' inhaa,
Jot' epäis sydän-parka, jos vaan tohtis. --
Seyton!
(Seyton tulee)
SEYTON.
Mit', armollinen herra, suvaitsette?
MACBETH.
Mit' uutta muuta?
SEYTON.
Kaikki totta, herra,
Mit' ompi kerrottu.
MACBETH.
Ma tappelen,
Siks että liha luistani on vuoltu!
Tuo sotisopani!
SEYTON.
Ei vielä aika.
MACBETH.
Puen ylleni sen. Lisää ratsuja
Vakoomaan maata; hirteen joka miesi,
Ken pelvon mainii! Sotisopani! --
No, kuink' on sairaan?
LÄÄKÄRI.
Enemmän kuin sairaus
Kiduttaa häntä synkät mielihoureet,
Jotk' unen hältä vie.
MACBETH.
Hänt' auta. Taikaa
Sull' eikö mielen tautiin, taitoa
Nykiä surun juuret muistist' irti,
Aivoista kaikki tuskan piirteet poistaa
Ja armaall' unheen vastamyrkyllä
Tuhota rinnasta se tuhon aine,
Mi jäytää sydäntä?
LÄÄKÄRI.
Siin' itseänsä
Potilaan itse auttaa täytyy.
MACBETH.
Koirille rohtos! Min' en siitä huoli.
Sopani kiinni! Savua tänne! -- Seyton,
Ne ratsut -- Thanit, tohtor', jättävät mun. --
No, joutuun! -- Tohtori, jos maani virtsaa
Sa voisit tarkastaa, sen taudin löytää
Ja terveyteensä entiseen sen saattaa,
Sua raikkaast' ylistäisin, että kaiku
Sua jälleen ylistäisi. -- Irti, sanon! --
Raparperiko, senna vai mik' aine
Nuo engelsmannit täältä pois vois huoltaa?
Oletko heistä kuullut?
LÄÄKÄRI.
Olen, herra
Kun sotaan hankkii kuningas, niin aina
Jotakin kuuluu.
MACBETH.
Jäljestäni tuo se. --
Ei ennen surma mua saavan näy,
Kuin Dunsinaniin Birnam-metsä käy.
(Lähtee.)
LÄÄKÄRI.
Jos Dunsinanist' arvon pääsis pois!
Ei hyötykään mua tänne vetää vois.
(Kaikki lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
Tasanko Dnnsinanin lähellä. Loitompana metsä.
(Liehuvin lipuin ja helisevin soitoin tulevat Malcolm,
Siward-vanhus ja hänen poikansa, Macduff, Menteth, Cathness,
Angus, Lenox, Rosse ja marssivia sotamiehiä.)
MALCOLM.
Lähellä, toivon ma, on päivä, joka
Tupiimme turvan tuo.
MENTETH.
Ei epäilystä.
SIWARD.
Mik' on se metsä tuossa?
MENTETH.
Birnam-metsä.
MALCOLM.
Siit' oksan joka miesi taittakoon
Ja kantakoon sit' edessään: näin voimme
Lukumme salata ja harhaan viedä
Vihollistemme silmät.
SOTAMIES.
Senpä teemme.
SIWARD.
Sanovat, että Dunsinaniss' yhä
Tyranni varman' on ja piiritystä
Siell' aikoo kestää.
MALCOLM.
Tuki viimeinen!
Kun tilaisuutta pienintäkin saavat,
Kapinan pienet, suuret nostattavat.
Pakosta häntä seuraa jotkut, nekin
Sydämmin pensein.
MACDUFF.
Jääköön tuomiomme,
Siks kunnes näemme päätöksen; nyt reippait'
Olkaamme sotureita.
SIWARD.
Läsn' on hetki,
Mi varmoill' osoittaapi perusteilla
Mit' omaa on ja mitä velkaa meillä.
Nuo tyhjät mietteet turhan toivon luovat,
Päätöksen varman miekan-iskut tuovat.
Me niihin turvatkaamme.
(Lähtevät, marssien.)
Viides kohtaus.
Dunsinanin linnassa.
(Macbeth, Seyton ja sotamiehiä tulee liehuvin lipuin
ja rumpujen pauhatessa.)
MACBETH.
Lippumme pystyyn muurin ulkopuolle!
"Tulevat", huudetaan jo. Linnan vahvuus
Ivaapi piiritystä. Siellä maatkoot,
Siks että heidät nälkä syö ja rutto!
Jos heit' ei meidän miehet auttais, uljas
Ois tehty vastus, parta vasten partaa,
Ja kotiin heidät piesty. Mikä melu?
(Naisten huutoa ulkona.)
SEYTON.
Se naisten huutoa on, hyvä herra.
(Menee.)
MACBETH.
Ma muistan tuskin, miltä pelko maistuu.
Ol' aika, jolloin väristys mun valtas,
Kun öisen huudon kuulin; satu julma
Sai tukan nousemaan, kuin olis henki
Siin' ollut. Kauhuist' olen saanut kyllän;
Ei hirmu, murhamielen suosituinen,
Mua enää peloita.
(Seyton palajaa.)
Mit' oli huuto?
SEYTON.
Kuningatar on kuollut, hyvä herra.
MACBETH.
Hän olis saanut toiste kuolla; aikaa
Kyll' olis ollut sille sanomalle. --
Huomenna, huomenna ja huomenna!
Näin päivä päivält' aika vitkaan mataa
Elämän kirjan viime tavuun asti.
Jokainen eilispäivä synkkään hautaan
On narrin vienyt. Sammu, pikku tuohus!
Elämä vaan on varjo kulkevainen,
Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä
Rajuupi aikansa ja katoo sitten;
Tarina on se, hupsun tarinoima,
Täynn' ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla. --
(Sanantuoja tulee.)
Sa kieltäs tulet pieksemään; no, joutuun!
SANANTUOJA.
Kuningas armollinen!
Sanoisin mitä nähneheni luulen,
Mut enpä tiedä kuinka --
MACBETH.
No niin. Sano!
SANANTUOJA.
Kun vahtina ma kunnahalla seisoin
Ja katsoin Birnamiin, niin metsä käyvän
Minusta näytti.
MACBETH.
Valhettelet, orja!
(Lyö häntä.)
SANANTUOJA.
Vihanne kärsin, jos en puhu totta.
Sen nähdä voitte virstan parin päässä,
Ja niinkuin sanoin: metsä, joka käypi.
MACBETH.
Jos puhut valhetta, niin lähipuussa
Saat elävänä riippua sa, kunnes
Kutistaa nälkä sun. Jos puhut totta,
Voit mielist' aivan saman tehdä mulle.
Lujuuteni jo pettää: aavistan jo
Tuon paholaisen kaksikielisyyttä.
Totuuden varjolla hän valheit' ajaa:
"Älä pelkää, kunnes Dunsinaniin kulkee
Birnamin metsä." -- Ja nyt metsä kulkee
Päin Dunsinania. -- Aseihin! joutuun! --
Jos tott' on tuo, niin yhdentekevää,
Jos täältä pakenee tai tänne jää.
Jo kyllästyä alan aurinkoon;
Nyt mailma se vaikka hukkukoon!
Soi, jyry! Tule, hukka! Myrsky, myllää!
Ma kuolla toki tahdon pantsar' yllä.
(Lähtevät.)
Kuudes kohtaus.
Sama paikka. Kenttä linnan edustalla.
(Liehuvin lipuin ja rumpujen pauhatessa tulevat Malcolm,
Siward, Macduff y.m. ja sotamiehiä, lehvät kädessä.)
MALCOLM.
Nyt lähell' ollaan; lehväsuojat maahan
Ja tosi etehen! -- Te, kunnon setä,
Ja jalo poikanne, mun serkkuni,
Alatte leikin. Me ja kunnon Macduff,
Me teemme mit' on vielä tekemättä,
Sovitun käskyn mukaan.
SIWARD. Hyvästi! --
Jos tietäis vaan, miss' on tuon pedon säily,
Niin selkään tulkoon, jos ei miekat häily!
MACDUFF.
Nyt kaikki torvet soimaan! Soikahat,
Te veren, surman julkihuutajat!
(Lähtevät. Miekankalsketta kuuluu.)
Seitsemäs kohtaus.
Toinen osa sotakenttää.
(Macbeth tulee.)
MACBETH.
Sidottu olen paaluun; en voi paeta,
Vaan täytyy mun, kuin karhun, härnyy kestää.
Miss' on se, jok' ei ole vaimon luoma?
Ma häntä pelkään, muut' en ketäkään.
(Nuori Siward tulee.)
NUORI SIWARD.
Nimesi?
MACBETH.
Kauhistut, jos saat sen kuulla.
NUORI SIWARD.
Sna. En, vaikka tulikuumempi se oisi
Kuin mikään helvetissä.
MACBETH.
Macbeth on se.
NUORI SIWARD.
Nimeä korvalleni ilkeämpää
Ei mainita vois perkelekään.
MACBETH.
Eikä
Peloittavampaa.
NUORI SIWARD.
Sen sa valhettelet,
Kirottu julmus! Miekallani valheeks
Sen todistan.
(Taistelevat ja nuori Siward kaatuu.)
MACBETH.
Sin' olit vaimon luoma. --
Aseille nauran vaan ja ilkun säilää,
Mi vaimon luoman miehen käessä häilää.
(Lähtee.)
(Miekankalsketta. Macduff tulee.)
MACDUFF.
Se tuoll' on melu. -- Näytä kasvos, julmus!
Jos muu kuin minun miekkani sun surmaa,
Niin vaimon, lasten haamuilt' en saa rauhaa.
Nuo kerni-raukat jääkööt: heillä keihäs
Kädessä palkast' on. Sua, Macbeth, etsin!
Ma muuten terin ehjin miekan kätken
Taas työttömänä tuppeen. -- Tuolla lienet:
Tuo kova kalske ilmaisee, ett' ompi
Siell' ylhäisiä. Voi, jos hänet saisin:
Muut' en sult', onni, pyydä!
(Lähtee. Miekankalsketta.)
(Malcolm ja Siward-vanhus tulevat.)
SIWARD.
Tänne, prinssi! --
Hyvällä linna antaunut on.
Tyrannin väki kahden puolin sotii,
Ja uljaast' ottelevat jalot thanit.
Jo päiv' on meidän puolellamme; vähän
On enää tehtävätä.
MALCOLM.
Rinnallamme
Vihollisia sotii.
SIWARD.
Linnaan tulkaa!
(Lähtevät. Miekankalsketta.)
(Macbeth palajaa.)
MACBETH.
Miks Rooman houkkaa matkisin nyt,[12] miekkaan
Omahan syösten? Niit' on, joille haavat
Paremmin sopii.
(Macduff palajaa.)
MACDUFF.
Seis, seis, hornan koira!
MACBETH.
Sua yksin kaikist' olen karttanut.
Pois käänny: liiaks verilläsi sielun'
On rasitettu.
MACDUFF.
Sanoja ei mulla;
Nyt miekka puhuu. Konna, verisempi,
Kuin virkkaa saattaa kieli!
(Taistelevat.)
MACBETH.
Turhaa vaivaa!
Voit miekkas teräll' yhtä hyvin viiltää
Lovetont' ilmaa kuin mua veristyttää.
Haavoittuvihin päihin säiläs iske;
Lumottu henken' on; ei sille mitään
Voi vaimon luoma.
MACDUFF.
Lumoukses heitä;
Ja enkeli, jot' olet palvellut,
Julistakohon sulle: "äidin kohdust'
Otettiin keski-eräisenä Macduff."
MACBETH.
Kirottu kieli, jolta sen ma kuulin;
Se kaiken miehuuteni järkähyttää!
Äl' usko ilveperkeleitä noita:
Kakskielisyydellään he pettävät;
Lupauksia kuiskaavat he korvaan,
Mut toivon vievät. -- Min' en taistele
Sun kanssasi.
MACDUFF.
Siis antau, pelkuri!
Ja elä kansan töllisteltävänä
Kuin ihme-elukkamme, patsaaseen
Kuvaamme sun ja alle kirjoitamme:
"Tyrannin tässä näette."
MACBETH.
Min' en antau
Matamaan maassa Malcolm-nulkin eessä
Kiroovan roistokansan härnätessä.
Vaikk' kulki Dunsinaniin Birnam-metsä,
Ja vaikk' et ole sinä vaimon luoma,
Niin viimeistäni koitan: rintan' eteen
Asetan kilven; karkaa päälle, Macduff;
Kirottu se, jok' ensin huutaa: seis!
(Lähtevät, taistellen.)
(Peräytymistä. Torventoitauksia. Liehuvin lipuin ja helisevin
soitoin palajavat Malcolm, Siward-vanhus ja Rosse, thanit ja
soturit.)
MALCOLM.
Kaipaamat ystävämme tervein' ehkä
Palaavat vielä.
SIWARD.
Jonkun kuolla täytyy;
Tää suuri päiv' on huokea tok' ollut.
MALCOLM.
Macduff ja jalo poikanne on poissa.
ROSSE.
Soturivelan poikanne jo maksoi;
Niin kauan eli, että mieheks' ehti.
Mut tuskin sen hän urhoudellaan näytti,
Pysyen vääjäämättä paikallansa,
Kun kuoli niinkuin mies.
SIWARD.
Hän siis on kuollut?
ROSSE.
Niin on, ja tantereelta korjattu.
Surunne mittan' arvo älköön olko.
Loputon on se silloin.
SIWARD.
Haavat hällä
Oliko etupuolia?
ROSSE.
Otsass' aivan.
SIWARD.
Hyv' on! Hän Herran sotamies nyt olkoon!
Jos poikia mull' ois kuin hiusta päässä,
Somempaa kuolemaa en heille soisi.
Niin, nyt on hälle kuolinkello soinut.
MALCOLM.
Surua suurempaa hän ansaitsee,
Sen multa saa hän.
SIWARD.
Suurempaa ei lain:
Hän hyvin kuoli, velkans' suorittain.
Niin, Herran rauhaan! -- Tuossa uusi lohtu!
(Macduff palajaa, kantaen Macbethin päätä keihäänsä nenässä.)
MACDUFF.
Kuningas, terve! Nyt se olet. Tässä
Kirotun vallanryöstäjän on pää.
Vapaana nyt on mailma. Ympärilläs
Näen valtas helmet; heidän sydämistään
Puhuvi tervehdykseni, ja toivon,
Ett' ääninkin he yhtyy huutoon: "Terve,
Kuningas skottein!"
KAIKKI.
Terve, skottein kuningas!
(Torventoitauksia.)
MALCOLM.
Kuluttaa emme paljon aikaa aio,
Vaan oiti kunkin kanssa tilin tehdä
Ja lemmen velat maksaa. Thanit, langot,
Olette kreivit nyt, sit' arvoa
Tääll' ensimmäiset. Tehtävämme muut --
Jotk' aikaa myöten kyllä suoritamme --
Pakoisten ystävien kotiin kutsun,
Jotk' ovat välttäneet tuon julman paulat;
Rankaisemisen niiden hirviöiden,
Jotk' apun' olleet on tuon teurastajan
Ja lemmon vaimon tuon, jok' itsestänsä
On nähtävästi itse lopun tehnyt: --
Tuon sekä mitä muut' on tarpeellista,
Jumalan avulla me toimitamme,
Kun ajan, tavan, paikan oivallamme.
Kiitokset teille kaikillen nyt laadin,
Ja kruunaukseen Sconiin teitä vaadin.
(Torventoitauksia. Lähtevät.)