Ensimmäinen kohtaus.
Pimeä luola. Keskellä kiehuva kattila.
(Ukkosen jylinää. Samat kolme noita-akkaa tulevat.)
1 NOITA.
Kolmasti naukunut on kailo kissa.
2 NOITA.
Neljästi vinkunut on siilin poika.
3 NOITA.
Harpyia huutaa: "On aika, on aika!"
1 NOITA.
Padan ympär' astukaa,
Sisus siihen viskatkaa. -- Konna, joka päivää, yöt'
Yksikolmatt' imet, syöt
Kiven alla myrkkyjä,
Paistu padass' ensin sä!
KAIKKI.
Väsymättä liiku, liehu;
Pala, tuli, pata, kiehu!
2 NOITA.
Käärme, joka ryömit suossa,
Kärvenny ja haudu tuossa;
Konnan varvas, kieli iilin,
Yökön villat, silmä siilin,
Huuhkan siivet, liskon lihat,
Kähyt kyyn ja käärmeen vihat,
Tehokkaaksi taiaks kiehu,
Kiehu, lemmonliemi, liehu!
KAIKKI.
Väsymättä liiku, liehu!
Pala, tuli, pata, kiehu!
3 NOITA.
Suden hammas, ruumiin kuu,
Louhikäärmeen suomuluu,
Hotkan haijin kita suuri,
Yöllä saadun katkon juuri;
Kauriin sappi, kuusanpuu,
Pilkottu, kun pimeni kuu;
Maksa riettaan juutalaisen,
Turpa koirankuonolaisen;
Mustalaisen nenä laatta;
Sormi lapsen, jonka aatta
Ojaan loi ja kuristi;
Vetkäks kiehu, paksuksi!
Tiikeriltä totkut tuokaa,
Höysteheksi liemeen luokaa!
KAIKKI.
Väsymättä liiku, liehu!
Pala, tuli, pata, kiehu!
2 NOITA.
Verell' apinan se hyydä,
Niin ei taiass' ole syytä.
(Hekate tulee.)
HEKATE.
Kah, hyvin kaikki. Kiitos vaan!
Saa kukin palkan vaivastaan.
Kuin keijuiset nyt tanssikaa
Pa'an ympäri ja laulakaa
Ja hyväks keitto loihtikaa.
(Soittoa ja laulua.)
(Laulu;)
Mustat peikot, valkeat,
Punaiset ja harmaat,
Hämmennelkää, hämmennelkää,
Ett' on taiat varmat!
Ympäri, ympäri
Kaikki kiertäkäätte,
Pahat sisään päästäkää
Ja hyvät estäkäätte!
(Pikkuisia olentoja ilmestyy hämmentämään kattilaa.)
1 NOITA.
Mun kihelmöipi peukalon':
Jotakin pahaa tuloss' on. --
(Kolkutusta.)
Kuka olkoon,
Sisään tulkoon!
(Macbeth tulee.)
MACBETH.
No, salaiset ja mustat kesk'yön velhot,
Te mitä teette?
KAIKKI.
Työtä nimetöntä.
MACBETH.
Mist' olkohonkin tietonne, -- ma vaadin
Nimessä valtiaanne: vastatkaa!
Vaikk' ilman tuulet kirkkojakin vastaan
Sotahan irroittaisitte; vaikk' aallot
Vaahtoiset kaiken laivakulun nielis,
Puut särkyis, tähkään tullut vilja lakois,
Kukistuis linnat vartijainsa päähän,
Palatsit, pyramiidit päänsä laskis
Perustuksiinsa asti, vaikka luonnon
Kaikk' ituvarat särkyis, kunnes itse
Tuhokin sairastuisi, -- vastatkaa,
Ma vaadin!
1 NOITA.
Puhu!
2 NOITA.
Kysy!
3 NOITA.
Vastuun saat.
1 NOITA.
Mieluumminko sen kuulet meidän suusta
Vai herrojemme!
MACBETH.
Heidät tahdon nähdä.
1 NOITA.
Vert' imisän luo kattilaan,
Jok' yhdeksän söi porsastaan;
Tuleen vala rosvon ihraa,
Jota hirsipuusta tihraa!
KAIKKI.
Suuret, pienet ilmi tulkaa,
Avulliset, nöyrät olkaa!
(Ukkosen jylinää. Kypäräpää[11] nousee kattilasta ilmi.)
MACBETH.
Sano, tuntematon valta, --
1 NOITA.
Vaiti, vaiti!
Sa kuule vaan! Hän miettees tuntee kaikki.
PÄÄ.
Macbeth, Macbeth, Macbeth! Macduff on sulle
Vaarallinen. -- Jo riittää. -- Rauha mulle!
(Katoaa.)
MACBETH.
Varoituksestas kiitän, kuka lietkin;
Sa pelkon' oikein tiesit. -- Sana vielä!
1 NOITA.
Hän käskemist' ei kärsi. Tässä toinen
Ja ensimmäistä vielä mahtavampi.
(Ukkosen jylinää. Verinen lapsi kohoaa kattilasta.)
LAPSI.
Macbeth, Macbeth, Macbeth!
MACBETH.
Sua kuulisin ma vaikka kolmin korvin.
LAPSI.
Verinen, uljas, luja ollos! Voittaa
Äl' ihmisvoiman anna: vahingoittaa
Ei Macbethia vaimon luoma voi.
(Katoaa.)
MACBETH.
Siis elä, Macduff! Miks sua pelkäisin ma?
Vaan jotta varmuus varmemp' ois, niin liittoon
Pakoitan salliman: sin' et saa elää;
Näin kalvaan pelkon' valheeks teen ja nukun
Jyrystä huolimatta. --
(Ukkosen jylinää. Kattilasta nousee lapsi,
kruunu päässä ja puu kädessä.)
Mikä tuo?
Kuin kuninkuuden taimi kohoaa se,
Ja majesteetin seppele ja kruunu
Sen lapsen päässä on.
NOIDAT.
Vait vaan, ja kuule!
Kruunupää lapsi. Ole ylväs, rohkea kuin jalopeura;
Ei vaino, ei kapina, ei salaseura
Sun mitään voi: Macbeth ei sorru ennen,
Kuin Dunsinanin vuorta ylös mennen
Birnamin metsä kulkee.
(Katoaa.)
MACBETH.
Sit' et nää.
Puun juurineen ken maasta hellittää?
Ken metsän pestaa? Hauska enne! Et sä,
Kapina, päätäs nosta, kunnes metsä
Birnamin nousee. Macbeth mahdissaan
Viel' elää eikä ennen aikojaan
Veroa tuoneen maksa. -- Mieli palaa
Tok' yhtä kuulla; tietonneko alaa
Se lie, niin sanokaatte: kuninkaiksi
Tuleeko täällä Banquon lapset koskaan?
NOIDAT.
Äl' enää kysy!
MACBETH.
Varmuutta ma tahdon.
Jos kiellätten sen multa, kirous teitä
Ikuinen kohdatkoon! Mun tietää suokaa --
(Soittoa kuuluu.)
Miks vajoaapi kattila? Mit' ääntä?
1 NOITA.
Esiin!
2 NOITA.
Esiin!
3 NOITA.
Esiin!
KAIKKI.
Ei! Häntä vaivatkaa,
Tulkaa, varjot, ja haihtukaa!
(Kahdeksan kuninkaan haamua kulkee perätysten ohi,
viimeisen kädessä peili; niiden jäljissä Banquo.)
MACBETH.
Sa liiaks olet Banquon haamun lainen.
Pois! Silmät multa kruunus syö! -- Ja tukkas,
Sa toinen kruunupää, on samanmoinen, --
Ja samanmoinen kolmas! -- Häijyt velhot,
Mit' on tää? -- Vielä neljäs! -- Sammu, silmä!
Haa! Tuomiopäivähänkö tätä kestää?
Viel' yksi? -- Seitsemäs? -- Oi, riittää, riittää! --
Ja vielä kahdeksas, ja sillä peili,
Joss' ompi monta vielä: muutamilla
Kaks omenaa ja kolme valtikkaa.
Hirmuinen näky -- Totta on se, näen mä:
Verinen Banquo hymyilee ja heitä
Osoittaa jälkeisikseen. -- Onko niin?
1 NOITA.
Niin aivan on. -- Mut mikä syy,
Kun Macbeth noin nyt ällistyy?
Hei, tulkaa, siskot: taiallamme
Iloiseks hänet saattakaamme!
Ma ilman loihdin soittamaan;
Hei, piirihin nyt tanssimaan!
Kuningas kiittänee, kun koimme
Hänt' ilahuttaa miten voimme.
(Soitantoa. Noidat tanssivat ja katoavat.)
MACBETH.
Miss' on he? Poissa? -- Kalenteriss' olkoon
Ijäti kirottu tää turman hetki! --
Sisähän sieltä!
(Lenox tulee.)
LENOX.
Mitä suvaitsette?