No, joko mestattu on Cawdor? Eikö
Palanneet ole toimittajat vielä?
MALCOLM.
Ei, herrani; mut puhuttelin miestä,
Jok' oli nähnyt hänen kuolevan.
Hän kertoi, että petoksensa suoraan
Hän tunnusti, teilt' armost' anteeks anoi
Ja syvää katumusta osoitti.
Niin kaunista ei mikään elämässään
Kuin elämästä lähtönsä: hän kuoli,
Kuin olis kuolemaa hän harjoitellut,
Pois heittäin kallehimman kalleutensa
Kuin kalun joutavan.
DUNCAN.
Ei mikään taito
Voi mielentilaa kasvoist' arvata.
Ylimys oli hän, ja häneen luotin
Ma ehdottomasti.
(Macbeth, Banquo, Rosse ja Angus tulevat.)
Oi jalo serkku!
Mua kiittämättömyyden synti raskas
Juur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit,
Ett'ei sua palkintoni kerkein siipi
Tavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees,
Ett' tasan kiitoksen ja palkan panna
Ma saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaa
Sun ansiosi täysin määrin maksaa!
MACBETH.
Velvollisuus ja virka täyttäjänsä
Jo palkitseepi. Vastaan suvaitkaatte
Vaan ottaa työmme: kruununne ne ovat
Ja valtikkanne käskyläät ja lapset;
Ne tehtäväns' on tehneet, jos ne teille
On kunniaks ja mieliks.
DUNCAN.
Tervetullut!
Sua aloin istuttaa ja täyteen kukkaan
Sun tahdon saattaa. -- Jalo Banquo, sun ei
Vähemmät ansios, ja niit' ei tehdä
Vähemmän tiedoks. Annas, sua halaan!
Käy sydämmelleni!
BANQUO.
Jos siihen juurrun,
On laiho teidän.
DUNCAN.
Runsas riemuni,
Kyllyyttään huima, surun kyynelkätköön
Lymytä koittaa. -- Pojat, langot, thanit
Ja muut te meitä likeisimmät, kuulkaa:
Jälkeiseksemme Malcolm-esikkomme
Nyt nimitämme. Cumberlandin prinssi
Nimenä häll' on täst'edes. Mut yksin
Ei kunniaan hän nouse: tähden lailla
Jokaista ansiota arvomerkin
Kirkastaa pitää. -- (Macbethille) Ja nyt Invernessiin,
Ain' yhä velkaan teille jäädäksemme.
MACBETH.
On vaivaa lepo, mik' ei hyödyks teille.
Sanoman itse vien, ja tulollanne
Ma riemastutan puolisoni korvaa.
Nöyrimmät jäähyväiset!
DUNCAN.
Kunnon Cawdor!
MACBETH (syrjään).
Vai Cumberlandin prinssi![6] -- Siinä porras,
Johonka suistun, jos en yli hyppää;
Se tiellän' on. Te, tähdet, sammukaa!
Ei mieltän' mustaa valo nähdä saa.
Kamo kättä, silmä! Mut se tulkoon, se,
Mi tulleena on kauhu silmälle.
(Lähtee.)
DUNCAN.
Niin, kunnon Banquo; niin on uljas hän,
En kyllästy ma häntä kiittämään:
Se on herkkuani. Seuratkaamme häntä,
Mi huolien meitä vastaan ottamaan on
Edeltä mennyt. Serkku verraton!
(Torventoitauksia. Lähtevät.)
Viides kohtaus.
Inverness. Huone Macbethin linnassa.
(Lady Macbeth tulee sisään, kirjettä lukien.)
LADY MACBETH.
"He kohtasivat minut voiton päivänä, ja olen täydellisimmästi
vakuutettu siitä, että heillä on enemmän kuin ihmisen tieto. Kun haluni
paloi heiltä enempää kyselemään, muuttuivat he ilmaksi ja haihtuivat.
Tuosta kun ihmeissäni siinä seisoin, tuli kuninkaalta lähettiläitä,
jotka minua tervehyttivät Cawdor-thaniksi, jolla nimellä sitä ennen
noitasiskot olivat minua tervehtineet ja tulevaan aikaan viitanneet,
lausuen: 'terve sulle, kuninkaaks saat kerran!' Tämän olen tahtonut
ilmoittaa sinulle, sinä rakkahin osakas kunniastani, ettet,
tietämättömänä siitä, mikä suuruus minulle on luvattu, jäisi
oikeutettua iloasi vaille. Pane se sydämmellesi, ja hyvästi jää!"
Glamis sa olet, Cawdor myös, ja onnen
Luvatun saat. -- Mut luontoas ma pelkään:
Siin' ihmistunnon maitoa on liiaks,
Ett' oikotien se löytäis. Suureks mielit,
Himoa sull' on kunniaan, mut pahuus,
Sen kätyri, sulta puuttuu. Hartain halus
On hurskaan halua; et pettää tahtois,
Vaan vääryydellä voittaa. Suuri Glamis,
Sa sitä mielittelet, joka huutaa:
"Noin tulee tehdä sun, jos mua mielit",
Ja jota pikemmin sa pelkäät tehdä
Kuin tekemättä jättää. Tänne riennä,
Ett' oman henkeni ma korvaas valan,
Ja kielin uljain kaikki pieksen pois,
Mi sua tuosta kultarenkaast' estää,
Joll' onnetar ja henkimailma näyttää
Sun kruunanneen jo. --
(Palvelija tulee.)
Mitä kuuluu?
PALVELIJA.
Illall'
On täällä kuningas.
LADY MACBETH.
Oletko hullu?
Mukana eikö herras, ja hän eikö
Tuost' olis ennalt' ilmoittanut?
PALVELIJA.
Anteeks,
Mut totta on se. Tulossa on thani:
Yks kumppaneistani, jok' eeltä riensi,
Niin oli hengetön, ett' tuskin sanaa
Sai suustaan.
LADY MACBETH.
Häntä hoitakaa; hän suurta
Tuo sanomaa.
(Palvelija lähtee.)
Kähisten itse korppi[7]
Nyt Duncanin tuloa onnetonta
Mun katton' alle raakkuu. Tulkaa, henget,
Te murhamielen kätyrit, naisluontoni
Muuks muuttakaa ja luokaa minut täyteen
Julminta hirmuisuutta päästä jalkaan!
Vereni saentakaa, salvatkaa
Tie säälilt', ett'ei tunnonvaivan etsot
Mun päätöstäni julmaa järkyttäisi,
Rakentain sen ja teon väliin rauhaa!
Mun rinnoilleni tulkaa, maidon sijast'
Imemään sappea, te murhahenget,
Te näkymättömät, miss' ikänänsä
Tuhoa väijytte! Tule, synkkä yö,
Sakeimpaan hornan savuun peity, ett'ei
Terävä veitsen' haavaa näe, jonk' iskee,
Eik' alta mustan vaipan taivas pilku
Ja huuda: "seis, seis!"
(Macbeth tulee.)
Suuri Glamis! jalo Cawdor!
Suurempi kumpaakin: -- "sä, joka kerran" --
Sun kirjees yli kurjan nykyisyyden
Mun nostatti, ja vastaisuuden tunnen
Jo nykyhetkessä.
MACBETH.
Oi, armahani,
Yöks tänne Duncan saa.
LADY MACBETH.
Ja lähtee -- milloin?
MACBETH.
Aamulla -- niin on määrä.
LADY MACBETH.
Ei näe koskaan
Se aamu aurinkoa. Kasvos, armas,
On niinkuin kirja, josta kummia
Lukea saattaa. Pettääksesi aikaa
Mukaannu aikaan; silmin, käsin, kielin
Jaa mieltymystäs; ole niinkuin kukka,
Viaton päältä, mutta käärme alla.
Pidettävä on tulijasta huolta;
Sa tään yön suuret toimet jätä mulle;
Tuleviks päiviksi ja öiksi nuo
Yliherruuden ja vallan meille tuo!
MACBETH.
Enemmän toiste.