Siirtolaiset.
Vandiemenin maa, saari, joka sisältää yli tuhannen neliöpeninkulmaa, on
Uuden Hollannin etelärannalla. Seitsemänkymmentä vuotta sitten
käyttivät sitä englantilaiset pahantekiäin siirtokuntana; kuitenkin
asuu siellä, paitse kahtakymmentä tuhatta pahantekiää, myös yli
neljäkymmentä tuhatta uutis-asukasta, ja sen suloinen ilman-ala sekä
sen lisäksi maan hedelmällisyys houkuttelee vuosittain useampia sinne.
Maan omia asukkaita on luvulleen noin kaksi tuhatta, ja ne asuvat
sisempänä saarta. He ovat pelkureita ja arkoja, käyvät kesällä
alastomina ja suojelevat itsiänsä talvella pakkaselta kengurun
nahoilla.
Eräänä kauniina kevät-aamuna syyskuussa nähtiin saaren eteläisellä
rannalla laiva, joka koki purjehtia Derventevirran suuhun. Taivas
säteili kirkkaasti ja tuuli oli tuskin niin väkevä, että olisi purjeet
täyttänyt. Laiva oli 120 lästiä vetävä priki, ja oli majori Hortonin
oma. Hän oli päättänyt parantaa huonoja asioitansa uudessa maailmassa
ja oli onnellisesti saapunut sinne tyttärensä Helenan ja Lovisan sekä
sisarensa pojan Silman'in kanssa. Vielä oli laivalle tarpeeksi tuulta,
vastustaaksensa virran voimakasta vetoa; mutta perämies, joka monta
kertaa oli heittänyt laskinluodin, ja pohjaa tarkastellut, katseli
turhaan rantaa, huomataksensa laivan liikuntoa. "Nyt kuitenkin
tarvinnemme heittää ankkurin", sanoi hän viimein majorille, joka
perheenensä oli tullut kannelle ja uteliaasti tähysteli tuota luvattua
maata. "Minä olen myös kuullut, että näillä rannoilla harvoin tuulee,
paitsi kuu myrskyää tahi kun sattuu tuulispäitä. Sentähden meidän
täytynee odottaa nousuveden aikaa."
"Tuolta nousee savu", huudahti Helena, katsellen kiikarilla, "juuri
tuolla tuon kunnaan alapuolella."
"Ehkä ne ovat maan alkuasukkaita", sanoi isä; "kuuloni mukaan ei näillä
tienoilla ole ensinkään uutisasuntoja. Niin, niin, siellä näen minä
savun, mutta minusta näyttää, kun se heti heikkoneisi. Katso, nyt on se
kadonnut."
"Heitämmekö ankkurin?" keskeytti häntä perämies, joka ainoastaan
työskenteli laivan kanssa.
"Te ymmärrätte sen asian parhaiten, Northland", vastasi majori. "Tosin
on ikävää, ettemme jo tänä päivänä päässeet perille, mutta minä luulen,
ettei meillä ole mitään vaaraa pelättävänä näillä seuduilla. Merirosvot
eivät oleskele näillä tienoilla eikä alkuasukkaat ymmärrä käyttää
veneitä."
"Rosvot ja alkuasukkaatko?" sanoi Northland; "niistä ei ole mitään
vaaraa. Minä toivoisin, ettei meillä olisi mitään muuta pelättävää
tässä virtaavassa paikassa. Mutta niinkuin näette on virta tässä hyvin
vaarallinen ja täynä kallioita ja luotoja, niin että myrskyssä
saattaisimme joutua vähällä laivaväellämme pahaan pulaan."
Ankkuriköyden kitinä ilmoitti heti päätöksen toimeenpanoa ja muutaman
minuutin perästä oli pieni laiva ankkurissa.