Kauno Tuulonen näki heti sisääntultuaan pöydällään suljetun, hienolla
naisen käsialalla hänelle osoitetun kirjeen, jonka Saara, palvelijatar,
oli pistänyt pöydälle kirjailijan poissa ollessa.
Hra Tuulonen kokosi rohkeutensa ja avasi kuoren hieman vapisevin käsin.
Sieltä putosi pöydälle toinen, aivan pieni, valkoinen nimikorttikuori.
Sen sisällä oli kaksi nimikorttia. Toisessa oli nimi Anni Kuronen.
Toisessa Otto Sakkamaa.
Kun kirjailija vähitellen oli alkanut tointua ensi huumauksestaan,
huomasi hän pöydälle pudonneen jotain muutakin tuosta kirjekuoresta,
jota hän heilutteli koneellisesti kädessään.
Se oli valokuva.
Kauno Tuulonen tuijotti siihen ällistyneenä.
Mitä tämä oli?!
Valokuvassa näkyi louhikkoista rantaa ja vähän vettä. Eräällä kivellä
istui kirjailija Kauno Tuulonen, suudellen neiti Julia Leijasta.
Molempien kasvot näkyivät niin selvästi, ettei mitään epäilystä
henkilöihin nähden voinut olla olemassa...
Viisi minuuttia myöhemmin kirjoitti hra Tuulonen herrasväki
Kuroselle lyhyen jäähyväiskirjeen, jossa kiitti herrasväkeä hänelle
osoittamastaan ystävällisyydestä ja ilmoitti matkustaneensa pois
paikkakunnalta.
Sitten hän puki ylleen päällystakin, pani hatun päähänsä, otti pienen
matkalaukun käteensä ja lähti.
Niin me ainakin luulemme hänen lähtönsä tapahtuneen. Kukaan talon
asukkaista ei nimittäin ollut sitä huomannut. Ensimmäisen laivan piti
lähteä seuraavana yönä kello kahden aikaan. Kirjailija meni laivaan ja
tilasi itselleen hyttipaikan.
* * * * *
Iltama seurahuoneella onnistui suurenmoisesti. Suurenmoisesti! Siellä
oli koolla kaupunkimme koko parhaimmisto. Varatuomari Sakkamaa
piti lennokkaan puheen isänmaalle. Valtaavia suosionosoituksia!
Näyttelijä Cangastus lausui vaikuttavasti runon "Sua lemmin!" Suuria
suosionosoituksia!
Sitten seurasi näytelmäkappale "Kihlaus".
Sen esityksessä sattui muuan pieni kommellus, jota me, totuuden
nimessä, emme voi vaitiollen sivuuttaa.
Vastoin ankaria varoituksia ja nimenomaisia, juhlallisia lupauksia
oli Jooseppi, parturi Jönsson, näet pahasti päissään ja takerteli
kiusallisesti osassaan. Lopuksi hän pysähtyi kokonaan eikä saanut
selvää Illikaisen pojan kuiskauksista, vaikka ne kuuluivat salin
perälle asti. Silloin kauhistunut rakennusmestari Illikainen, joka
istui ensimmäisellä tuolirivillä ja osasi Joosepin osan ulkoa, tahtoi
auttaa Jooseppia ja sanoi jokseenkin kuuluvalla äänellä paikaltaan ne
sanat, joihin Jooseppi ei päässyt kiinni.
Parturi Jönsson, kuullessaan jotain sanottavan katsomosta, kumartui
eteenpäin, katsoa pöllötteli yleisöön ja änkytti:
-- E-ettäs... mitä?
Silloin astuivat kraatari Aapeli ja Herrojen-Eeva päättäväisesti sisään
ennen vuoroaan ja jatkoivat näytelmän suoritusta, antamatta Joosepille
enää tilaisuutta häväistä itseään ja teatteriseuruetta. Kaikki sujui
nyt erinomaisesti.
Kirjailija Tuulonen oli hämärän tultua lähtenyt viimeisen kerran
kävelemään kaupunkimme kaduille, joilla hän ei enää koskaan elämässään
tulisi tämän illan jälkeen kävelemään, seurahuoneelle päin.
Hän pysähtyi erään sivuhuoneen ikkunoiden alle.
Huoneessa viettivät rakennusmestarit juhlailtaa laulaen. Mutta he eivät
laulaneet enää Kauno Tuuloselta oppimaansa "Eipä meittiä", vaan uutta,
viisivärssyistä laulua, jonka hra Jassi Muttonen oli heille opettanut.
Ikkunat olivat auki, ja kirjailija ehti kuulla laulun viimeisen värssyn:
"Kun vihdoin päättyy päiväntyö.
Ja lähdönhetki täältä lyö.
Niin sukukunta sureva
Mun etsii testamenttia.
Se sisältää, kun avataan:
Tee työ ja opi pelaamaan!"
Hra Tuulonen, joka oli tosin tehnyt työn, mutta ei ollut osannut
pelata, kääntyi takaisin laivalle.
Kesäyön hämäryys peittää kaupungin, mutta seurahuone säteilee
valomerenä, josta kuuluu äänekäs puheen sorina, lasien kilinä, nauru,
laulu ja kaupunkimme V.P.K:n torvisoittokunnan sävelet sekä tanssin
jytinä. Johtaja Cangastus tanssii neiti Leijasen kanssa, varatuomari
Sakkamaa luonnollisesti Anni Kurosen kanssa, kauppias Jaakkola yhtä
luonnollisesti enimmäkseen tietysti Fanny Svebeliuksen kanssa, mutta
tanssittaa myöskin Anna Peranderia sekä Martta Saksmania, joka
viimemainittu valloittaa yhdellä vilauksella kaikkien kaupungin
poikamiesten sydämet. Kalle Kannas tanssittaa ainoastaan Maikki
Grönbergiä, mutta punatukkainen ystävämme hra Jassi Muttonen tanssittaa
ilman erotusta jokaista, jolla on hameet yllä. Ja niin omituiselta
kuin se kuuluneekin, niin väittävät hänen tanssittamansa, että hra
Muttonen oikeastaan tanssii kaikkein parhaiten koko joukosta. Vaikka
hän käveleekin vähän ontuen. Maikki Grönbergiä tanssittaa hän kuitenkin
useammin kuin muita.
Eikä ukko Grönberg iske häntä sukalla, johon on kivi pistetty, vaikka
näkeekin tyttärensä tanssivan punatukkaisen näyttelijän kanssa. Meidän
rehti vaskiseppämme on nyt rauhallisemmissa puuhissa ja keskustelee
runsailla nautintoaineilla lastatun pöydän ääressä Riku Nikin ja Topi
Pösösen kanssa ikuisen rauhaa ehdoista.
Sivuhuoneista kuuluu rakennusmestarien laulu, kaikuen joskus
voimakkaasti yli soiton ja tanssin jytinän. Ja jokainen värssy päättyy
mahtavaan säkeeseen:
"Tee työ ja opi pelaamaan!"
Mutta äkkiä puhkeaa koko iltamayleisö eläköönhuutoon, niin
järisyttävään, että kattokruunujen liekit alkavat lepattaa ja
ällistyneet rakennusmestarit juoksevat salin ovelle katsomaan, mitä on
tekeillä.
Vahvasti punoittava ukko Grönberg on vain temmannut kainaloonsa
sosialidemokraattisen ammattiosaston sihteerin Riku Nikin ja tanssittaa
häntä ympäri permantoa...