PASTORI MANDERS. Minä en myöskään kokonaan voi olla lukuun-ottamatta
sitä tukalaa, -- niin, voin kyllä sanoa, tuskallista asemaa, johon minä
kenties voisin joutua. Kaupungin johtavissa piireissä haastellaan paljo
tästä lastenkoto-asiasta. Onhan lastenkoto osaksi rakennettu myös
kaupungin hyödyksi, ja toivottavasti on se huomattavassa määrässä
keventävä yhteiskunnan köyhänkuormiamme. Mutta kuin nyt minä olen
teidän neuvojananne ja olen johtanut asian toimituspuolta, niin voin
peljätä, että kiihkoiset kaikkein ensiksi käyvät minun kimppuuni --
ROUVA ALVING. Niin, semmoiselle ei teidän pidä antautua alttiiksi.
PASTORI MANDERS. Puhumatta hyökkäyksistä, joita epäilemättä tehtäisiin
minua vastaan eräissä lehdissä ja aikakauskirjoissa, jotka --
ROUVA ALVING. Kylliksi, hyvä pastori Manders, se kohta ratkaisee asian.
PASTORI MANDERS. Ette siis tahdo vakuutettavaksi?
ROUVA ALVING. En; annamme sen olla.
PASTORI MANDERS (nojautuu taakseppäin tuoliin). Mutta jos nyt
onnettomuus kerta sattuisi? Eihän voi koskaan tietää --. Tahdotteko
siinä tapauksessa korjata vahingon jälleen?
ROUVA ALVING. En, sen sanon teille suoraan, sitä en tekisi.
PASTORI MANDERS. Niin mutta tiedättekö, rouva Alving, -- siinä
tapauksessa otamme todella arveluttavan vastuun päällemme.
ROUVA ALVING. Mutta luuletteko voivamme muuta?
PASTORI MANDERS. En, sepä juuri seikka; emme oikeastaan voi muuta.
Eihän meidän sentään pidä antautua nurjasti tuomittaviksi; eikä meillä
millään lailla ole lupaa saattaa aikaan pahennusta seurakunnassa.
ROUVA ALVING. Teillä, pappina, ei ainakaan.
PASTORI MANDERS. Ja minä luulenkin todella voivamme luottaa, siihen,
että semmoisella laitoksella on onni mukanaan, -- niin, että se on
erityisen varjeluksen suojassa.
ROUVA ALVING. Toivokaamme niin, pastori Manders.
PASTORI MANDERS. Jätämmekö siis sen sikseen?
ROUVA ALVING. Luonnollisesti teemme niin.
PASTORI MANDERS. Hyvä. Niinkuin tahdotte, (merkitsee.) Siis -- ei
vakuuteta.
ROUVA ALVING. Oli muuten kummallista, että tulitte puhuneeksi siitä
juuri tänään --